Ensin tuli oli irti ja sitten ovet auki

Avoimien ovien opastekyltti alkuperäisessä asussaan ja täksi vuodeksi "paranneltu" versio. Ehostajan koulusivistys on moninkertaistunut sitten opasteen laadinnan. Silti tuntuu siltä, että sympaattisuudessa on menetetty jotain. Tekstittäjä nimittäin pelkäsi, että hänen kirjoitustaitoaan epäillään ja päätti siksi muuttaa lehmissä ja puimurissa käytetyn Leonardo da Vinci -tyylin. 

Kumianoja on niin pieni, että siinä ei ole paljoa vettä virrannut sitten edellisen tekstin sepittelyn, parisataatuhatta kuutiota veikkaisin. Johtuu vissiin taas kirjavasta valikoimasta maataloustöitä, että kirjallisiin harrastuksiin ehtiminen on viivästynyt. 

Ensin harrastettiin heinän tekoa. Lämmin sää kasvatti kaikenlaisia rikkakasveja niin kasvimaalla kuin perinnebiotoopissakin, joten heinäharrastuksen lomassa ja jälkeen on kontattu kitkemässä. Isännän harrastusintoilu taas aiheutti savua, tulta ja nokipyykkiä, eli kulotettiin, vaikka juuri viisi vuotta sitten todettiin, ettei ihan heti toisteta. Kun savu oli hälvennyt ja rikkatilanne jossain hallinnassa pitikin sitten ruveta kohottamaan avoimien ovien -päivä-valmiutta. Eli ainakin heinähommablogi ja kulotusblogi ovat jääneet kirjoittamatta.

Heinänteko hiukan takkusi poudasta huolimatta. Mitään varsinaisia ongelmia ei ollut, paitsi että kulotus painoi päälle ja korret eivät kuivuneet. Kun maa ja ilma ovat kosteita, ei luoko siinä päällä kovin ripeästi haihduta. Viimeiset pari kolme hehtaaria paalattiin vasta pari päivää kulotuksen jälkeen, kun ei tullut sitä jälkisammutuksen vaivoja säästävää sadetta heti perään. Poltetulla alueella oli seuraavanakin päivänä käypäisiä makkaranpaistopaikkoja. Kulotusiltanakin oli, kunhan makkaroihin koski todella pitkällä tikulla. 

Tikku (siis tuli- ei makkara-) piti raapaista alun perin tiistaina juhannuksen jälkeen. Tai siis ihan alun perin jo toukokuussa, mutta ei onnistunut, kun ei vielä silloin ollut metsäpalovaroitusta. Tiistaina tuuli liian vaihtelevasti, joten h-hetki siirrettiin keskiviikolle kello neljäksi. Tuuli kuitenkin jatkui ja lopulta lähempänä kahdeksaa päästiin lämmittelemään. Vallinneilla lämpötiloilla ei tosin päivälläkään ollut paleltu. 

Paikallinen hyönteisasiantuntija toi kulotusalueelle ötökkäpyydyksiä ja kävi useampaan kertaan katselemassa keitä alueelle on rantautunut. Rantautuminen taitaa olla väärä sana. Lennähtämällä nämä tulevat. Tämän kuvan kaverin käytössä olevasta ammattilaistason maasto- tai siis puustopuvusta voisi epäillä, että sitä ollaan kuin kotonaan hiiltyneellä puun rungolla. Jotkut kuloötökät aistivat kuulemma metsäpalon kymmenien kilometrien päästä ja suunnistavat sitten  tulta päin kuin pätevä VPK - ilman  sammutusaikeita kuitenkin. 

Tällä viikolla alkoi satelemaan, joten kytemisen jännittämisen sijaan voitiin jännittää lähes päivittäin vaihtuneita ennusteita avoimien ovien päivän sään osalta. Kaikenlaisia sademääriä nollan ja kahdenkymmenen millin väliltä oli lauantaille tarjolla. Lopulta tuli kaksitoista milliä parikymmentä minuuttia kalaasien jälkeen, joten optimaalisuus oli aika lähellä, jollei peräti toteutunut. 

Edellisenä iltana ja aamulla siirrettiin lehmiä näköetäisyydelle. Tässä tullaan Petsamon ja Sähköpostin johdolla Riihenpeltoon - ei nyt ihan parijonossa, mutta kohtuullisen hyvässä järjestyksessä kuitenkin.

Lehmiä kierrätettiin parturoimassa nurkkia. Puffettitarvikkeita haettiin esille ja vähän leivottiinkin. Kylttejä etsittiin ja löydettiin. Jos ei löytynyt, niin kysyttiin mummolta, missä on. Yleensä mummo löysi. Isäntä toivoo emännältä uusia painoksia eräistä säänpieksemistä tulosteista ja emäntä etsii ja useimmiten löytääkin ne säänsuojassa tietokoneen ääressä. Printteri tosin kerran kenkkuili. Se on joskus jopa keljumpaa kuin ei toivottava sää. Tämän jälkeen isäntä lähtee niitä säitten armoille kiinnittelemään. Tosin jos sää on kovin paha, täytyy kiinnittämistä siirtää, ettei tulosteista tule heti uutena säänpieksemiä. Ja joskus isäntä epätoivoissaan etsii ja laatii niitä plakaatteja itsekin. 

Viime hetken hommia oli myös lähilehmien siirtäminen lähiaitaukseen ja sonnien rajaaminen laitumen yleisön puoleiseen päähän. Nämä hommat edellyttivät sähkön katkaisua aidasta. Illalla huomattiin, että sähköpaimen oli säästänyt sähköä koko päivän eli se oli unohdettu kytkeä takaisin siirtojen jälkeen. Jonkinlaisia katastrofin aineksia oli siis tyrkyllä, mutta onneksi nelijalkaiset ystävämme olivat pitäneet riittävän turpavälin aitoihin. 

Kiitoksia kaikille avoimiin oviin osallistuneille ja kulotusväelle! Ensin mainittu toistuu elokuun lopulla, mutta jälkimmäiseen menee kyllä aikaa.

Peltilehmiäkin oli taas tontilla tavallista enemmän. Ovatko muuten uudemmat autot oikeastaan peltihiehoja?