Uutistausta

Oli hieman tuulista alkuviikosta. Erään pohjalaisen kansanlaulun sanat menevät "Tuuli se taivutti koivun larvan...". Tässä taisi käydä juuri niin täällä umpi-Hämeessä. Vai onkohan se larva tätä ohuempi? Taipui onneksi kokonaan laitumen puolella niin, ettei aitasähköön tullut epäjatkuvuuskohtia.

Viime viikonloppuna vietimme ensimmäistä kertaa Avoimet puutarhat -päivää. Tarkoitus oli jossain määrin korvata tältä viikolta ensi vuoteen siirrettyä Avoimet maatilat -päivää. Avoimuus jäi kuitenkin sen verran päälle, että lauantaina ollaan normaalin valveaikaisen aukiolon lisäksi auki (toivottavasti ei kenellekään) klo 11-16 niin, että vihanneksiakin on valmiiksi haettuna.

Avoimuuden lisäksi on harrastettu kitkentää, filmausta, lietteen levitystä, sähkön etsintää sekä lehmien palautusta ja matkustuttamista. Kitkentä on jokapäiväistä, jos hommaan joka päivä ehtii. Onneksi ei ehdi, niin ei käy yksitoikkoiseksi. Filmauksen tuloksia katselin juuri äsken uutisista (16.12 min kohdalla). Kyyttöjä homma ei juuri hetkauttanut. Häntä - kameraan - päin!

Ja häntäpää kohti kameraa. Kertooko tämä nyt kyyttöjen näkemyksen kuvaamisesta?

"Ovaali kävi täällä" -merkintä
porkkanamaassa.

Lietteen levitys taas oli ajankohtaista, koska heinät oli saatu tehtyä ja uusi kasvu tarvitsisi uusia voimia. Isäntä ajelutti siis iloisen punaista säiliötä pitkin kyliä. Muutama kasvimaalla kävijäkin onnistui ajoittamaan reissunsa niin, että pääsi näkyä ihailemaan - eikä ehkä jäänyt tuoksunkaan suhteen osattomaksi. Yhdellä kasvimaan viereisellä kuormallisella isäntä sitten soitti ilmoituksen lehmästä porkkanamaalla. Eräs tuttu ohiajakin kertoi myöhemmin ihmetelleensä, näkeekö hän aidat väärin vai olemmeko jättäneet kaalimaalle vartijan. No, emme olleet jättäneet. Isäntä ehti opastamaan Ovaalin takaisin ennen apuvoimien saapumista. Apuvoimat ryhtyivät etsimään sähköä, jonka vähäisyys vaikutti ilmeisimmältä ratarikon syyltä. Emäntä putsaili joitakin aidanalusia, mutta jännitelukemat eivät juuri nousseet. Muitakin hommia oli, mm. kiinankaalin istutus siihen laitumen viereiseen penkkiin, johon aamusella oli tullut sorkanjälkiä. Istutus meinasi mennä pieleen heti alusta. Emäntä jätti pari kennoa penkin viereen ja ryhtyi siirtämään ötökkäverkkoa pois penkin päältä. Jostain syytä tuli kuitenkin vilkaistua taakseen ja siinähän vanha rouva Juuri juuri pyöräytti pitkän kielensä laitimmaisen kaalintaimen ympärille. Loput 63 ja viereinen kenno ehdittiin siis pelastamaan ja traktorin peräkauhan turvavyöhykkeellä odotti vielä kolme kennoa.

Seuraavana aamuna kuivurin tykönä tepasteli hieho. Piti olla niityssä. Rajajoelle käytiin näyttämässä suuntaa ja avaamassa veräjää. Juuri kun veräjä meinattiin sulkea karkulaisen perästä, kipitti metsästä vielä kolme vasikkaa. Niille osoitettiin sitä samaa porttia ja sähkön etsimisen sijoitus prioriteettilistalla otti lukuisia askelia ylöspäin. Emäntä keräili eristäjiä, parit pihdit, rautalankaa, juomapullon ym. sähkön etsinnässä hyödyllistä ja lainasi isännän työkaluliiviä kaluston kuljettamiseen. Ensin oli tosin tarpeen työn keventämiseksi tyhjennellä taskuista  ainakin puoli kuutiota sekalaista mutta varmasti hyödyllistä tavaraa. Vuotopaikka löytyi lopulta. Lopulta olisi ollut paljon aikaisemmin, jos olisi lähtenyt kiertämään aita-aluetta myötä- eikä vastapäivään.

Loru lähdössä muutaman kilometrin etelänmatkalle.

Johtaja Lorun johtama partio oli luvattu lähettää perinnebiotoopin hoitoon naapuripitäjän puolelle. Kotinurkissa kyseinen seurue oli parturoinut pihanurmikkoa, mutta oli pari päivää antanut ymmärtää, että nyt syödään jo toiseksi herkullisimpia korsia. Etelän pikavuoron pysäkki on hallissa. Loru porukoineen piti siis saada sinne. Helppo homma, koska kyse oli hyvin käyttäytyvästä seurueesta. Paitsi, että niitä herkullisimpia korsia oli pitkin matkaa pihasta hallille. Ja niitähän täytyi pysähtyä syömään. Halliin mentiin lopulta juuri ennen sadetta. Olen aina ihaillut lehmien meteorologisia kykyjä. Hallissa piti vielä siirtyä puolelta toiselle. Tällä siirrolla hallin päätyovien raosta taisi pilkottaa lisää niitä herkullisimpia korsia. Ovestahan pääsee, kun työntää turvan oven rakoon ja vääntää. Emäntä ja lapsityövoima yrittivät pinkaista tyhjän sonnikarsinan kautta vastaan, mutta nopeus ei riittänyt. Sitten katseltiin jonkin aikaa herkuttelua hallin eteläpäädyssä - sateessa. Olin meinannut soittaa noutajan paikalle, kun eläimet olivat hallissa sisällä ja enää siirtämättä toiselle puolelle, mutta hyvä että jäi siitä välistä. Noutajan ei tarvinnut katsella Feinschmeckerin-seuruetta sateessa. Kärryyn kiipeäimisen jälkeen emännän piti enää muistaa tehdä nautarekisteriin minuutin tarkka ilmoitus porukan laidunmaiden vaihdosta.

Hengitysharjoitus

Alhaalla näkyvään risteykseen emäntä yritti ehtiä. Taustalla siintävällä pakettiautolla kierrettiin metsäkoneuran kautta käännyttämään karkulaiset kotiin päin. Etualalla olevat lehmät ovat oikealla reitillä, toisin kuin kauempana alhaalla näkyvä porukka.

Laidunkausi aloitettiin alkuviikosta uudelleen lumien jälleen kerran sulattua. Sonnit päästettiin ulos ja lehmät oli tarkoitus siirtää metsästä kasvimaan vierellä oleville laitumille. Isäntä lähti porukkaa houkuttelemaan. Reitti oli selvä; koko matka aitojen sisässä - noin teoriassa. Kesken homman emäntä sai puhelun, että tarttis tulla. Selvältä reitiltä oli yhdestä paikasta jäänyt veräjä sulkematta eikä seuraavan aukaiseminen onnistunut riittävän ripeästi. Eräät nopeat (=suurin osa laumasta) ehtivät kyllästymään ja jatkoivat matkaa unohtuneesta portista.

Emäntä solmi kengän nauhat ja siirtyi asemiin. Ensin yhdestä langasta ali ja sulkemaan portti oikeaan paikkaan jääneen vähemmistön perästä. Sen jälkeen veräjälle, josta toivon mukaan saataisiin muu seurue aitojen sisään, kunhan ymmärtävät kääntyä takaisin. Sade alkoi tihentyä tässä vaiheessa. Mummo ja ukki lähtivät autolla kiertoteitse tätä ymmärrystä lisäämään. Onneksi on noita metsäkoneuria ja pakettiautossa maavaraa. Paluuliikennettä ei alkanut kuulua, mutta sitten isäntä tilasi emännän edemmäs vahtimaan risteystä, jossa harhaanjohtajilla on tilaisuutensa. Kiire kuulemma oli. Emäntä aloitti hengitysharjoitukset. Isäntä oli kuulemma sellaiset jo pitänyt. Harjoitellaan siis nopeasti ja tehokkaasti hengittämistä. Kiire ja painavat saappaat helpottavat harjoituksen toteuttamista. No, emäntä kyllä hengästyi, muttei silti aivan ehtinyt ennen sitä harhaanjohtajaa.

Sonnit palasivat laitumelle kommervenkeittä. Nurmen (etualalla)  naama ei ollut vielä tarpeeksi kurainen, joten sitä piti pysähtyä hieromaan maata vasten.

Isäntä jäi ohjaamaan oikein johdettuja kohti lapsityövoiman vartioimaa seuraavaa risteystä ja emäntä paineli ukin kanssa loppujen perässä. Tämä porukka ylitti kahlaamon. Tulvan aikaan emännän saappaanvarret olisivat saattaneet olla niukkuushyödyke; nyt oli onneksi maltillinen virtaama. Karkulaisten suuntavaisto ilmeisesti pelasi, sillä kahlaamon jälkeen kaikki kiipesivät penkasta naapurin pellolle. Naapurin pelto rajoittui siihen kotilaitumeen ja oli onneksi vielä mulloksella. Ei siis ollut mitään kiinnostavan vihreää maisteltavaksi, ei kannattanut pysähtyä. Lehmät jatkoivat pienen piirileikin jälkeen täyttä höyryä laitumelle päin. Aita vain oli välissä. Se oli onneksi tehty muoviseipäillä väliaikaisaidaksi vain pariksi vuodeksi - viisi vuotta sitten. Väliaikaisominaisuus tarkoitti sitä, että tolpat sai helposti irti ja kumoon, minkä jälkeen piti vain toivoa, että porukan rohkeus riittäisi maassa olevien lankojen ylitykseen. Sähkö oli onneksi katkaistu, joten langat eivät napsuneet, mikä paransi sen rohkeuden riittävyyttä. Homma alkoi olla hanskassa. Onneksi oli nämä koronarajoitukset; yliopisto ja lukiot ovat vielä etäopetuksessa eivätkä eläkeläisetkään luuhaa kylillä. Työvoimatilanne oli siis erinomainen. Ja sadekin lakkasi.

Arvioimme tässä, onko kasvimaan kastelujärjestelmän paine säädetty sopivaksi. Ennen kaikkea suosittelemme kuitenkin linjan jatkamista muutamalla kymmenellä metrillä.

Kylmän kesän satoa

Kaverukset Banana pink (vas.) ja Uchiki kuri (oik.).

Tänä kesänä ei ole tehty lämpöennätyksiä eikä oikein oltu edes keskiarvoissa. Tämän huomaa muun muassa kasvimaalla. Kurpitsapöpelikössä piileskelevät soikulat ovat pysyneet varsin maltillisissa mitoissa. Kurpitsoiden kasvattaminen on kivaa, ja se on ollut riittävä syy kylvää niitä yli oman tarpeen. Niitä on nyt sitten jonkun verran kaupan rekoissa ja eilisessä Osta tilalta -päivässä. Isännällä pursuavat kurpitsat korvista huomattavasti ennen kuin emännän kurpitsankasvatusinto loppuu. Emännälläkin kyllä säilöntäinto loppuu ennen kasvatusintoa.

Tänä vuonna oli parin vuoden tauon jälkeen kotoisasti banaanikurpitsaksi kutsuttua Banana pink -nimistä lajiketta. Aikaisemmin suurimmat banskut ovat olleet yleensä parikymmentäkiloisia - siis hyvin epäkäytännöllisen kokoisia. Silmillä punniten nyt lienevät isoimmat hiukan toisella kymmenellä. Katsotaan, onko vaaka aikanaan samaa mieltä. Silmäpunnituksessa on taipumusta aliarviointiin. Ainakin silloin, kun arvioi esineitä, jotka pitäisi kanniskella pitemmälle. No, sitten raahataan, jos ei jakseta kantaa - tai hälytetään lapsityövoimaa avuksi. Sitä isompaa. Pienempi työvoima on erinomaisen vakuuttunut siitä, että äiti on hyvin vahva ja turvallisen lapsuuden jatkamiseksi tätä uskoa ei väen väkisin horjuteta.

Kesä meinaa loppua kesken muiltakin kasveilta. Härkäpapu vartoo edelleen pellolla. Hamppua ei

Härkäpapukasvusto alkaa kyllä ränsistyä, mutta puintivalmista se ei vielä ole.

Lauma bioreaktoreita parantamassa ruohonkorsien ravintoarvoa.

onneksi kylvetty, kun kevät meni pitkäksi. Tattari - samoin kuin kaikki leikkuupuimurit - pitäisi kuivemmasta kelistä.

Yksi kuitenkin on, joka näilläkin leveyksillä vuodesta toiseen varmasti valmistuu ja jonka satovaihtelut ovat hiukan vähäisempiä. Ruoho nimittäin vihertää riippumatta siitä, millä puolella aitaa korret asustavat. Sellaisenaan korsisto on tietysti vähän heikkoa nälän torjuntaan. Onneksi on keksitty neljällä jalalla liikkuva mahayhdistelmä, jolle ruoho maistuu. Lukuisista mahoistaan kuuluisa lehmä säilöö kylmänkin kesän talteen sekä tietysti muuttaa sen yksimahaiselle sopivaan muotoon. Tietysti lehmälle kannattaa esim. heinänä säilöä sitä kesää talteen, jotta lehmän palvelukset olisivat käytettävissä seuraavanakin kesänä.

Seisoskelua kesäsateessa

Rohkein vai uteliain? Musta poika etualalla on Nukku-Matti. Toisena etulinjassa oli Oleksi. Laiha-Lohtu viimeisenä oikealla.

Jako kahteen. Ei vuohiin ja lampaisiin, vaan niihin lehmiin, joilta toivotaan vasikkaa ensi keväänä ja niihin, jotka ovat sillä saralla osuutensa tehneet. Jälkimmäisestä porukasta erotellaan vielä maisemanhoitopartioita lähiseuduille, kunhan kyseiset maisemat saavat viritettyä aidat ympärilleen. Maiseman haltijatkin saattavat joutua ruuvaamaan pari eristäjää ja vaihtamaan tolppia.

Lehmät otettiin halliin jaoteltaviksi. Melkein kaikki tulivatkin. Vasikoista suurin osa taas jäi ulos. Tämä ei oikeastaaan haitannut, sillä näin vasikoiden lajittelu ulkoistui vasikoille itselleen. Laumat olivat aluksi jäämässä viereisille laitumille. Alimmainen lanka nostetttiin yhdestä tolppavälistä ylös niin, että vasikat pääsisivät omatoimisesti vaihtamaan mamman puolelle, jos mamma oli aidan takana. Aivan tuoreilla vasikoilla näin ei voisi tehdä, sillä niissä tapauksissa puolta vaihtaa emo. Tästä vaihtajasta aita yleensä kärsii.

Lehmien joukkoon piti vielä siirtää porukan yhteinen kesäheila Laiha-Lohtu-sonni. Tämän piti olla teoriassa helppo homma. Laihis kun on sen verran hötkyilemätön kaveri. Vaikeuksia ei tullutkaan, mutta aikaa meni. Ajatus oli päästää Laiha-Lohtu ulos sonnilaitumelta metsälaidunta lähinnä olevasta veräjästä ja sen jälkeen avata metsälaitumen portti ja opastaa poika metsään. Pojat olivat kuitenkin asettautuneet juoma-astian luona olevan portin liepeille. Suunnitelma muutettiin niin, että avataan portti siitä ja kaveri saa hölkätä tietä pitkin. Aitalangat käännettiin sivuun, minkä jälkeen seurue tietysti marssi avonaisen portin ohi sille ensimmäiselle veräjälle. Avattiin langat sieltä ja odoteltiin, että pojat tai edes kaivattu Laiha-Lohtu tulisivat vihreämmälle puolelle. Langan avaaminen ilmeisesti poisti vihreyseron, vaikka aidan toisella puolella tunnetusti on vihreämpää.

Aika pelottava, vai mitä.

Pitkään meni niin, että puuttuvia lankoja vain katseltiin. Laitumella on syötävää vielä niin runsaasti, että porukka ilmeisesti otti höpöpuheena esityksen lohkon vaihdosta. Uteliaisuuskisan ylivoimainen voittaja oli Nukku-Matti, joka siirtyi toista metriä laitumen ulkopuolelle muiden pysytellessä tiukasti aikaisemmalla alueella. Tässä vaiheessa - hyvän aikaa sateessa seistyämme suunnittelimme jatkossa korvaavamme aitojen teon tarjoamalla pojille kartan, johon laitumet on merkitty. Mikä työn säästö.

Pojat vain kököttivät ihmettelemässä. Korvasimme osan itsestämme aitalangan pätkällä ja siirryimme muutaman kymmenen metriä kauemmas. Epäilys oli, että monilukuisuutemme herätti epäilyksiä ja siksi pojat katsoivat varmemmaksi pysytellä aidan sisäpuolella. Erityisen arveluttava oli todennäköisesti emäntä sadevaatteissaan. Muut olivat vain märkiä. Keino tepsi ja porukka alkoi pikkuhiljaa valua avatusta portista, Laiha-Lohtu tietysti viimeisenä. Tässä vaiheessa Nukku-Matti oli käynyt jo neljä viisi kertaa alueen toisella laidalla moikkaamassa pitkästyneeltä näyttävää lapsityövoiman edustajaa. Edustaja ei tästä näyttänyt erityisesti virkistyvän, muttei myöskään räplännyt kännykkää.

Sitten vain muut pojat takaisin sinne, mistä olivat tulleet, minkä jälkeen päästiin osoittamaan Laihikselle avattua metsälaitumen veräjää. Ei muuten heti huomannut.

Hakkuutyömaa

Havutyöpiirin kokoontuminen. Laitumen laidalta kaadettiin reilu pari viikkoa sitten kuusi. Tavoitteena oli saada lisää valoa viereiselle männylle. Runko vietiin pois, mutta oksien siirto siirrettiin tuonnemmaksi niihin kohdistuneen yleisen mielenkiinnon vuoksi.

Lehmäosastolla alkaa olla vipinää. Tämänvuotisia vasikoita on tähän mennessä kaikkiaan viisitoista. Junioreita riittää vaikka jalkapallojoukkueiksi. Pääluku jää vajaaksi, mutta jalkapareja on kyllä vaihtopelaajatkin kattava määrä. Kauden muotilaji ei kuitenkaan ole palloilu, vaan pienokaiset ovat viihtyneet havuilun parissa. Sikäli kun hipan peluulta on ehditty. Ja sikäli kun kuusen havujen ympärillä pyörimisen nimi on havuilu.

Tässä taas on kokoontunut Feinschmecker-klubi. Annoskoot ainakin viittaavaat fine diningiin. Lehmille on kyllä koko ajan tarjolla kivennäisiä vapaasti, mutta ehkä kuorista saa vielä jotain lisää. Tai ehkä ne vaan maistuvat niin mainiolta. Kaksijalkainen kulinaristi tietysti pohtii, minkälaisen vivahduksen puunkuori tuo lihan makuun. Kesällä metsälaitumilla kuuset on kyllä jätetty yleensä rauhaan.

Laitumen laidalta kaadettiin jokunen viikko sitten viereistä mäntyä varjostanut kuusi. Runko vietiin pois ja niin piti tehdä oksillekin. Lehmärouvat kuitenkin osoittivat sen verran suurta mielenkiintoa maahan jäänyttä oksistoa kohtaan, että havujen poiskuljetus päätettiin siirtää tuonnemmaksi. Kiinnostus näytti periytyneen myös pian kaadon jälkeen syntyneille vasikoille.

Pikkuväki on siis viihtynyt havuosastolla erinomaisesti. Etenkin siellä puikkelehditaan silloin, kun  pitäisi kiinnittää korvamerkkejä. Pienillä sorkilla oksa-alueen yli kipittää oikein näppärästi. Aina löytyy sorkan mentävä kolo oksien välistä, eikä paljon vauhti hidastu. Isokenkäistä talonväkeä (turvasaappaan pohjassa oleva luku alkaa nelosella) hidastaa vähintäänkin kompastumisriskin tiedostaminen. Ehkä se oksien ylityskin.