Pari siirtoa

Käännös vasempaan päin! Vanhat lehmät olisivat menneet jo. Teinineidoille oikeasta suunnasta piti vihjaista pihlajan oksilla.

Laidunkausi on siinä vaiheessa, että lehmät on siirretty ensimmäisestä metsästä seuraavaan ja takapihan putsanneet hiehotkin ovat päässeet uudelle kohteelle. Isäntä siirteli lehmiä ja soitti jossain vaiheessa hierakkajahdissa olleelle emännälle, kuinka monta näitä pitikään olla. Ihan riittävän suureen lukemaan isäntä ei laskelmissa päässyt. Puutteet lienevät ilmeisesti matemaattisia, sillä aita todettiin koko matkalta ehjäksi, eikä kyliltä ole kuulunut kertomuksia vaeltelevista valkoselkäisistä lehmistä. 

Mitä teki Ohkanen päästyään uudelle metsälohkolle? Turpaa korkeammalla olevien pihlajan lehtien tavoitteluun on käytössä tämä kätevä käännä kaulalla -tekniikka. Tera pyrkii osingolle. 

Hiehot oli kuivurin ympäristön parturoinnin jälkeen tarkoitus saada peltolohkolle lähemmäs kasvimaata. Reitti sinne kulkee perinnebiotoopin läpi ja puron yli. Matkalle oli laitettu lanka ohjaamaan siirtyvä seurue oikeaan suuntaan. Biotoopin syönnin vuoro tulee vasta myöhemmin. Hieholaumassa ei kuitenkaan demografisista syistä ole vuosien kokemuksen omaavaa vanhaa lehmää, joka jo pienistä vihjeistä ymmärtää, mihin ollaan menossa. Näinpä nämä teinitytöt sitten erehtyivät ohjurilangan väärälle puolelle maistelemaan biotoopin korsia. Ei niillä sielläkään mitään hätää ollut. Laitumen korret vain kasvaisivat turhan pitkiksi, jos sinne jäisivät. Siirto jätettiin kuitenkin vaiheeseen. Isäntä kävi vain siirtämässä ohjurin toisen pään eri reunalle peltolohkon veräjää, jotta porukka biotoopin toiselta laidalta lähestyessä ohjautuisi kuin itsestään halutulle laitumelle. Tonttia oli kuitenkin tarjolla sen verran, etteivät ohjautuneet. 

Isäntä siirteli lehmiä ilman matemaattista apua, kun emäntä oli nyppimässä hevonhierakoita tältä perinnebiotoopin pääkadulta. 

Seuraavana päivänä hiehot asettuivat mainitun ohjurilangan alkupäähän, mutta eivät isännän ja emännän vihjailuista huolimatta lähteneet etenemään sen toivottua puolta. Sillä toivotulla puolella on loivin kohta jyrkkää rinnettä ja puron yli silta, josta jänis/peräpään valvoja pääsee kuivin jaloin toiselle puolelle. No, ei sitten. Isäntä siirtyi muihin hommiin. Emäntä päätti kuitenkin aktivoitua ja kävi tiedustelemassa langan toiselta puolelta sen jyrkän rinteen jyrkemmästä osasta kohdan, jossa kahdellakin jalalla on edellytykset pitää painopiste tukipinnan alueella. Neljällä jalallahan tämä on huomattavasti helpompaa. Reitin selvittyä suunta kohti hiehoja ja huhuilua. Sieltähän ne tulivat ja lähtivät seuraamaan. Rinnettä alas. Edelleen tulivat. Tässä kohtaa emännälle tuli hidaste. Se silta oli siellä langan toisella puolella. Saappaissa olisi voinut kahlata yli, mutta kenkäjalkaisena se ei ollut erityisen miellyttävä vaihtoehto. Tuli siis kenkien ja sukkien riisumistauko. Pysähdyksen riski on se, että seuraamassa ollut porukka hajaantuu, kun mitään ei enää tapahdu. Hiehot lähtivätkin puron vartta ylävirtaan, mutta onneksi vain kymmenisen metriä omalle vakiokahlaamolleen. Emäntä sai tämän koukkaisun aikana sukat rannalle ja läiskytteli puron yli. Vesikään ei ollut enää kovin kylmää. Hiehot tulivat perässä. Viimeisen mutkan matkaan teki nokkospöheikkö. Sen ylittämiseen kengät olisivat olleet se miellyttävä vaihtoehto. Piti siis kiertää. Tässä vaiheessa Ua ja Uhkea kuitenkin löysivät sisäisen vanhan lehmänsä ja rynnistivät emännän ohi laitumen portille muut perässään. Enää tarvitsi vain odottaa, että viimeisenä kipitellyt Unelmatorttukin pääsee oikealla puolella ja sitten sulkea aitalangat, kahlata takaisin ja kävellä kengät kädessä kotiin. 

Ennen ja jälkeen juhannuksen

Saavutaan kohteeseen. Lauman reittivalinnoista ei ollut huomauttamista,
mutta matkanopeus oli helteeseen nähden turhan kova.

Sonneilla on reitti selvä eteenpäin. Emännällä taas on sanansa sanottavana,
mikäli joku kavereista huomaisi unohtaneensa jotain ja päättäisi kääntyä
takaisin sitä noutamaan.

Näköala trkatorista tuubikäärimelle.

Lehmiä arvottiin uusiin ryhmiin juhannuksen alla. Tai ei siis tietenkään arvottu, vaan aivan suunnitelmallisesti jaettiin. Jako sujui tänä vuonna siinä mielessä yllätyksellisesti, että missään vaiheessa yksikään sorkka ei käynyt ei-toivotulla tontilla. Sonnilaumasta Roho kyllä kunnioitti aidan paikkaa turhauttavan pitkään, ennen kuin uskalsi astua tielle ja lähteä muiden poikien matkaan. Kesäkuun lähes ainoa pieni sade avitti jaottelua sen verran, että lehmät olivat kokoontuneet jakopäivän aamuna valmiiksi halliin. Etukäteen veikattuna hankalin vaihe olisi ollut saada vasikat seinien sisäpuolelle järjestelyjä varten. Toiseksi hommaa helpotti työhön osallistunut Kymmenenvee, joka tunnistaa uudet vasikatkin ensisilmäyksellä takajalan sivureunasta. Emäntä ja isäntä tarvitsevat vähän enemmän tuntomerkkejä, jos pitää tunnistaa Sähköposti tai Suursaari kymmenen ympäriinsä pyörivät vasun joukosta. Asiallisista sijainneista huolimatta pientä hengästymistä oli tarjolla, kun laumoja siirrettiin eri laitumille. Kauimmaiselle ryhmälle isäntä lähti jänikseksi parinsadan metrin etumatkalla, mutta laitumelle asti päästessä emäntä ei siis ollut enää yksin peräpään valvojana. Onneksi osasivat oikeasta veräjästä ilman opastajaa.

Näköala tuubikäärimeltä traktoriin.

Vesi on ollut aika kortilla lukuun ottamatta sitä pientä kuuroa, joka kokosi jaoteltavat lehmät juuri oikeaan aikaan katon alle. Sateen aikaansaamiseksi ryhdyttiin siis sadetanssiin. Yleensä aika tehokas koreografia on ollut niittää riittävästi heinää kuivumaan. Toinen menetelmä on aloittaa puinnit. Jälkimmäinen ei kuitenkaan sopinut ajan henkeen, joten yritettiin ensimmäiseksi lueteltua poppakonstia.

Tällä laitetaan korret jonottamaan ennen paalausta. "Kasari-disainia"
edusavassa kopissa ei tullut vilu. Oli yksi niitä ilmastoimattomia.

Yleensä naapuri on käynyt niittämässä heinät, mutta nyt tämä mokoma oli lähtenyt lomalle saatuaan omat kortensa kokoon. Jalomielisesti hän kuitenkin piti isännälle niittokoneensa pikakurssin ja isäntä toimitti 36 hehtaarin sateentekoloitsun. Emäntä tuli pöyhijän kanssa perässä. Heiniä vispailtiin muutama päivä ja aurinko vain porotti. Paalit pyöriteltiin parina päivänä paahteen edelleen vallitessa. Vallinnan huomasi erityisen hyvin ilmastoimattomassa traktorissa. Joskus on viimeisen paalikuorman kotiinkuljetuksessa tarvinnut lasinpyyhkijöitä, mutta nyt ei vielä silloinkaan tärpännyt. Heinäpoudassa oli sinänsä ihan toivottava ilmiö, mutta laitumet tarvitsisivat loppukesän tarjoiluihin tuoreita korsia ja niitä ei putkahtele ilman vettä. Juuri nyt kuuluu sentään ihan lupaavaa ropinaa.

Seisoskelua kesäsateessa

Rohkein vai uteliain? Musta poika etualalla on Nukku-Matti. Toisena etulinjassa oli Oleksi. Laiha-Lohtu viimeisenä oikealla.

Jako kahteen. Ei vuohiin ja lampaisiin, vaan niihin lehmiin, joilta toivotaan vasikkaa ensi keväänä ja niihin, jotka ovat sillä saralla osuutensa tehneet. Jälkimmäisestä porukasta erotellaan vielä maisemanhoitopartioita lähiseuduille, kunhan kyseiset maisemat saavat viritettyä aidat ympärilleen. Maiseman haltijatkin saattavat joutua ruuvaamaan pari eristäjää ja vaihtamaan tolppia.

Lehmät otettiin halliin jaoteltaviksi. Melkein kaikki tulivatkin. Vasikoista suurin osa taas jäi ulos. Tämä ei oikeastaaan haitannut, sillä näin vasikoiden lajittelu ulkoistui vasikoille itselleen. Laumat olivat aluksi jäämässä viereisille laitumille. Alimmainen lanka nostetttiin yhdestä tolppavälistä ylös niin, että vasikat pääsisivät omatoimisesti vaihtamaan mamman puolelle, jos mamma oli aidan takana. Aivan tuoreilla vasikoilla näin ei voisi tehdä, sillä niissä tapauksissa puolta vaihtaa emo. Tästä vaihtajasta aita yleensä kärsii.

Lehmien joukkoon piti vielä siirtää porukan yhteinen kesäheila Laiha-Lohtu-sonni. Tämän piti olla teoriassa helppo homma. Laihis kun on sen verran hötkyilemätön kaveri. Vaikeuksia ei tullutkaan, mutta aikaa meni. Ajatus oli päästää Laiha-Lohtu ulos sonnilaitumelta metsälaidunta lähinnä olevasta veräjästä ja sen jälkeen avata metsälaitumen portti ja opastaa poika metsään. Pojat olivat kuitenkin asettautuneet juoma-astian luona olevan portin liepeille. Suunnitelma muutettiin niin, että avataan portti siitä ja kaveri saa hölkätä tietä pitkin. Aitalangat käännettiin sivuun, minkä jälkeen seurue tietysti marssi avonaisen portin ohi sille ensimmäiselle veräjälle. Avattiin langat sieltä ja odoteltiin, että pojat tai edes kaivattu Laiha-Lohtu tulisivat vihreämmälle puolelle. Langan avaaminen ilmeisesti poisti vihreyseron, vaikka aidan toisella puolella tunnetusti on vihreämpää.

Aika pelottava, vai mitä.

Pitkään meni niin, että puuttuvia lankoja vain katseltiin. Laitumella on syötävää vielä niin runsaasti, että porukka ilmeisesti otti höpöpuheena esityksen lohkon vaihdosta. Uteliaisuuskisan ylivoimainen voittaja oli Nukku-Matti, joka siirtyi toista metriä laitumen ulkopuolelle muiden pysytellessä tiukasti aikaisemmalla alueella. Tässä vaiheessa - hyvän aikaa sateessa seistyämme suunnittelimme jatkossa korvaavamme aitojen teon tarjoamalla pojille kartan, johon laitumet on merkitty. Mikä työn säästö.

Pojat vain kököttivät ihmettelemässä. Korvasimme osan itsestämme aitalangan pätkällä ja siirryimme muutaman kymmenen metriä kauemmas. Epäilys oli, että monilukuisuutemme herätti epäilyksiä ja siksi pojat katsoivat varmemmaksi pysytellä aidan sisäpuolella. Erityisen arveluttava oli todennäköisesti emäntä sadevaatteissaan. Muut olivat vain märkiä. Keino tepsi ja porukka alkoi pikkuhiljaa valua avatusta portista, Laiha-Lohtu tietysti viimeisenä. Tässä vaiheessa Nukku-Matti oli käynyt jo neljä viisi kertaa alueen toisella laidalla moikkaamassa pitkästyneeltä näyttävää lapsityövoiman edustajaa. Edustaja ei tästä näyttänyt erityisesti virkistyvän, muttei myöskään räplännyt kännykkää.

Sitten vain muut pojat takaisin sinne, mistä olivat tulleet, minkä jälkeen päästiin osoittamaan Laihikselle avattua metsälaitumen veräjää. Ei muuten heti huomannut.