Pari siirtoa

Käännös vasempaan päin! Vanhat lehmät olisivat menneet jo. Teinineidoille oikeasta suunnasta piti vihjaista pihlajan oksilla.

Laidunkausi on siinä vaiheessa, että lehmät on siirretty ensimmäisestä metsästä seuraavaan ja takapihan putsanneet hiehotkin ovat päässeet uudelle kohteelle. Isäntä siirteli lehmiä ja soitti jossain vaiheessa hierakkajahdissa olleelle emännälle, kuinka monta näitä pitikään olla. Ihan riittävän suureen lukemaan isäntä ei laskelmissa päässyt. Puutteet lienevät ilmeisesti matemaattisia, sillä aita todettiin koko matkalta ehjäksi, eikä kyliltä ole kuulunut kertomuksia vaeltelevista valkoselkäisistä lehmistä. 

Mitä teki Ohkanen päästyään uudelle metsälohkolle? Turpaa korkeammalla olevien pihlajan lehtien tavoitteluun on käytössä tämä kätevä käännä kaulalla -tekniikka. Tera pyrkii osingolle. 

Hiehot oli kuivurin ympäristön parturoinnin jälkeen tarkoitus saada peltolohkolle lähemmäs kasvimaata. Reitti sinne kulkee perinnebiotoopin läpi ja puron yli. Matkalle oli laitettu lanka ohjaamaan siirtyvä seurue oikeaan suuntaan. Biotoopin syönnin vuoro tulee vasta myöhemmin. Hieholaumassa ei kuitenkaan demografisista syistä ole vuosien kokemuksen omaavaa vanhaa lehmää, joka jo pienistä vihjeistä ymmärtää, mihin ollaan menossa. Näinpä nämä teinitytöt sitten erehtyivät ohjurilangan väärälle puolelle maistelemaan biotoopin korsia. Ei niillä sielläkään mitään hätää ollut. Laitumen korret vain kasvaisivat turhan pitkiksi, jos sinne jäisivät. Siirto jätettiin kuitenkin vaiheeseen. Isäntä kävi vain siirtämässä ohjurin toisen pään eri reunalle peltolohkon veräjää, jotta porukka biotoopin toiselta laidalta lähestyessä ohjautuisi kuin itsestään halutulle laitumelle. Tonttia oli kuitenkin tarjolla sen verran, etteivät ohjautuneet. 

Isäntä siirteli lehmiä ilman matemaattista apua, kun emäntä oli nyppimässä hevonhierakoita tältä perinnebiotoopin pääkadulta. 

Seuraavana päivänä hiehot asettuivat mainitun ohjurilangan alkupäähän, mutta eivät isännän ja emännän vihjailuista huolimatta lähteneet etenemään sen toivottua puolta. Sillä toivotulla puolella on loivin kohta jyrkkää rinnettä ja puron yli silta, josta jänis/peräpään valvoja pääsee kuivin jaloin toiselle puolelle. No, ei sitten. Isäntä siirtyi muihin hommiin. Emäntä päätti kuitenkin aktivoitua ja kävi tiedustelemassa langan toiselta puolelta sen jyrkän rinteen jyrkemmästä osasta kohdan, jossa kahdellakin jalalla on edellytykset pitää painopiste tukipinnan alueella. Neljällä jalallahan tämä on huomattavasti helpompaa. Reitin selvittyä suunta kohti hiehoja ja huhuilua. Sieltähän ne tulivat ja lähtivät seuraamaan. Rinnettä alas. Edelleen tulivat. Tässä kohtaa emännälle tuli hidaste. Se silta oli siellä langan toisella puolella. Saappaissa olisi voinut kahlata yli, mutta kenkäjalkaisena se ei ollut erityisen miellyttävä vaihtoehto. Tuli siis kenkien ja sukkien riisumistauko. Pysähdyksen riski on se, että seuraamassa ollut porukka hajaantuu, kun mitään ei enää tapahdu. Hiehot lähtivätkin puron vartta ylävirtaan, mutta onneksi vain kymmenisen metriä omalle vakiokahlaamolleen. Emäntä sai tämän koukkaisun aikana sukat rannalle ja läiskytteli puron yli. Vesikään ei ollut enää kovin kylmää. Hiehot tulivat perässä. Viimeisen mutkan matkaan teki nokkospöheikkö. Sen ylittämiseen kengät olisivat olleet se miellyttävä vaihtoehto. Piti siis kiertää. Tässä vaiheessa Ua ja Uhkea kuitenkin löysivät sisäisen vanhan lehmänsä ja rynnistivät emännän ohi laitumen portille muut perässään. Enää tarvitsi vain odottaa, että viimeisenä kipitellyt Unelmatorttukin pääsee oikealla puolella ja sitten sulkea aitalangat, kahlata takaisin ja kävellä kengät kädessä kotiin. 

Uutta majoitus- ja ravitsemustilaa

Sonnit päästettiin tänään uudelle laitumelle. Pitäisiköhän sitä syödä vai puhallella voikukan hahtuvia? Talonväki suosittelee keskittymistä ensin mainittuun.

Ollut olevinaan tekemistä. Kasvimaalle on istutettu lisää taimia, perinnebiotoopista on kitketty hierakoita ja uutta aitaakin on tehty. Kirjalliset työt ovat jääneet vähemmälle. Nettisepustusten hiljaiselon lisäksi kirjanpidon kuittimappi on jämähtänyt hiukan koleampaan vuodenaikaan. Siinä ei tosin ole mitään uutta edellisiin vuosiin verrattuna.

Näkymä aitatyömaalta. Mitä näet kuvassa? A)
kevätlinnunherneen B) Lännen-merkkisen traktorikaivurin.
Taloudesta löytyy molempien havaitsijoita.

Loppusyksystä tehtiin supan rinteellä lehdonhoitohakkuu. Samaan projektiin liittyen kyseisellä jyrkänteellä pidettiin savumerkkien lähetysharjoitukset palanutta maastoa vaativien lajien esiin saamisen toivossa.  

Lopullisena päämääränä oli saada aita alueen ympärille ja lehmät aidan sisäpuolelle, rakentaa siis uusi kesäkäyttöinen lehmien täysihoitola. Laidunkierrossa olisi näin enemmän pelivaraa ja pellolla voisi kasvattaa hiukan enemmän muutakin kuin heinää, jos hinnat ovat kohdallaan. Tämänhetkinen hintataso ei tosin kannusta näitten muitten viljelyalojen maksimointiin, mutta onpahan nyt optio siihenkin. Miinuspuolelle on laskettava niitettävien aidanalusten lisääntyminen. Onneksi ei ole susiaidasta kysymys. Lehmän sisäpuolellaan pitävässä aidassa alimmainen lanka voi olla melko korkealla, jolloin niittotarve ei tule niin usein. Hukan ulkopuolelleen eristävän aidan alalangan maavara taas on hyvin vaatimaton ja sähkön kulun turvaaminen pitää siimaleikkurin tms. tuntimäärät korkealla ja leikkurin kuljettajan hikisenä. 

Juolannostimellakin päästiin ajelemaan, kun pellot vähän
kuivahtivat. Poudan olisi syytä jatkua myös ajelun jälkeen,
jotta pinnalle jääneet juolavehnän juuret
kuivahtaisivat, eivätkä nappaisi uudestaan maasta kiinni.

Sadejakso osin lievensi kiireitä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt rikkaäkeen kanssa ajella papu- ja hernepeltoja ainakin pariin kertaan. Optimiäestysaikaan oli kuitenkin turhan märkää. Pellot olivat sateiden jäljiltä sen verran pehmeitä, että ensimmäinen äestyskierros korvattiin katselemalla rikkaruohojen kasvua pellonlaidalta. Kasvua ei kuitenkaan katseen voimalla onnistuttu keskeyttämään, ja toisen kierroksen aikaan mokomilla oli jo juurta sen verran, etteivät ne saaneet toivotulla tavalla köniinsä. Tämä näkynee aikanaan puimurin kopista ja todennäköisesti myös satotasossa tai ainakin puintikosteudessa. Mutta ei valitettavaa, on tässä ollut niitäkin vuosia, jolloin sateita on vain odotettu.

Metsäveljen paluu

Nopein tapa kasvattaa karjan päälukua on googlen automaattinen panoraamatoiminto. Ihan noin monta mustankirjavaa lappalaissonnia meillä ei ole. Tässä on juuri siirrytty metsän puolelle karkulaista yhyttämään.

Jatkokertomuksen edellinen osa päättyi Morfologia-nimisen sonnin metsäveljiin liittymiseen. Seuraavana päivänä kaveri näyttäytyi metsälaitumen puolella. Tuolloin vielä osin maassa olleet aidat nostettiin ja sähköistettiin. Joukkojen yhdistämiseksi ikäluokkien 2015 (M-alkuiset sonnit) ja 2014 (L) nuorukaiset kutsuttiin kertausharjoituksiin - siis ryynäämään metsään. Niille tehtiin laitumelta metsään johtava kuja ja huikattiin liikekannallapanokäsky.

Asiaa kyllä hieman arveltiin, sillä tyyppien puunhalausotteet ovat metsätalousmielessä aika krouveja, sanoisinko kovasorkkaisia. Tonttia oli kuitenkin käytettävissä reilu kaksi hehtaaria per turpa, sissiretken arvioitu kesto lyhyenpuoleinen ja muut vaihtoehdot metsäveljen kotiuttamiseksi tulokseltaan epävarmempia - ainakin työläämpiä. Lehmät käyttäytyvät metsässä paljon siivommin, joten niillä on metsätuhojen välttämiseksi etuoikeus metsälaitumiin. Sonnit ovat pellolla valvovan silmän alla.

Parvekkeelta otettu paparazzikuva laitumelle palanneista sonneista. Mänty hiukan haittaa.

Metsään ei järjestetty juomapaikkaa ja kuja laitumelle jätettiin auki. Oletus oli, että janon iskettyä joukkue marssiin jonossa laitumen poikki purolle juomaan, jolloin veräjä voidaan sulkea poikien perässä. Sadekuurot siirsivät janoisuuden yllättävän kauas, mutta tänään iltapäivällä yhtä vaille täysilukuinen jonomuodostelma lopulta bongattiin. Hiukan perästä kuusikko heilui ja viimeinenkin sissi saapui. Ja ymmärsi tällä kertaa mennä kavereiden perässä.

Nuoruuden toilailut voi löytää edestään myöhemmällä iällä. Morfologia oli yksi niitä sonneja, joita olisin tarjonnut, jos joku olisi kysynyt tuon ikäluokan kaveria siitoskäyttöön. Sen emän - Verson - vasikat ovat kasvaneet hyvin ja emä oli hyvän kokoinen ja normaaliluonteinen. Metsään karkaamistempaukset kuitenkin poistivat kaverin tältä listalta. Sen sijaan on nyt tiedossa ikäluokan pakastinjonon ykkössija ensi vuonna. Arkuus vaikeuttaa koko lauman hoitoa, joten se on epätoivottava luonteenpiirre kotieläimellä.