Suuren maailman meininkiä. Seuraavan kärryn kanssa jonotetaan hakkurin torven alle. |
Sopivaa haketuspäivää ei oikein meinannut syksyllä osua kohdalle, joten viime viikolla melkein jo jännitettiin, pitääkö lähteä naapurista lainaamaan. No, ei tarvinnut, vaikka jäljellä ollut kasa aika pieneksi ehti käydä. Ja olisi varajärjestelmänä voinut tietysti laittaa halkoja toiseen kattilaan ja klapeja hellaan. Varsinaisesti vilu ei siis ollut yllättämässä. Villavaatevarannotkin ovat hyvällä tasolla.
Pieneksi oli käynyt myös hallin turvekasa, mutta sekin sai täydennystä ihan optimaalisesti jo "vähiin käy" -vaiheessa. Lisäksi näin pakkaskelien alettua pahnakin on ollut käypäinen kuivike. Olki ei ime kosteutta niin hyvin kuin turve, mistä syystä nihkeämmillä keleillä käytetään mieluummin turvetta. Kunnon pakkasella imukykyä ei tarvita niin paljon, jolloin olkikin toimii mainiosti ja on lisäksi mukavan valoisan näköistä. Tiedä sitten, arvostavatko lehmät moista seikkaa vai onko mukavuus tärkein.
Pitäiskö näitä vähän leivitellä? Kyllä me isännälle koitettiin sanoa, että tossa on jo turhan paljon, mutta ei se ehkä kuullut, kun traktori pörisi. |
Joulu etuliite tarkoittaa sitä, että lihat ovat käytettävissä joulu-/uusi vuosi-/loppiaispöytiin. Itsenäisyyspäivään on kylmiössä pikkujoulusonnia, jos joltain paisti vielä ensi keskiviikolta uupuu. Joulua valmistellaan aikaisempien vuosien tapaan Knehtilän joulumarkkinoila 9.-10.12. ja sitä seuraavan viikon rekoissa. Sen jälkeen isäntä ja emäntä yrittävät toipua näistä jouluvalmisteluista ja sitten tuleekin jo joulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti