Talven varalle

Apila katkeaa.

Tältä taas näyttää apilattomassa pellossa.

Talvivarastoja kerätään sekä omalle karjalle, että parin naapurin polleille.

Helppoa kuin heinänteko. Tai sitten ei. Täkäläisessä ilmastossa ensimmäinen vaikeus tulee arvottaessa niittoajankohtaa.

Niittäminen aloitettiin suotuisten ennusteiden merkeissä viime sunnuntaina. Kuiva heinä vaatisi neljän päivän poudan. Valitettavasti sunnuntain ja tiistain 28 millin ukkoskuuron välille mahtui tämän vuoden kalenterissa vain kaksi päivää. Onneksi kaikkea ei ollut kaadettu samalla kertaa.

Niittämisen jälkeen heinät pöyhitään levälleen pitkin peltoa. Niistä käännellään muutamaan kertaan aina kosteampi puoli ylös tuulen armoille, jotta kuivuminen nopeutuisi.
Muinoin "helpossa heinän teossa" ollut heinäväki pystyi rikkomaan lähinnä oman selkänsä.

Vispilät pyörimässä. Hyvän sään aikana heinät käännellään pöyhimellä pari kertaa päivässä.

Tältä näyttää pöyhimen edessä. Mistähän kohtaa sitä edellisellä ajolla mentiin? Kehittynyt kehitys on tätä hommaa helpottanut. Paikannin näyttää, mistä mennä ja ohjaa suoralla puolestasi. Kaksinkertaista ajoa ei tule, joten polttoainetta ja työaikaa säästyy.

Nykymenetelmillä ammattitaidoton saisi rikki paljon muutakin, sillä kalustoa on liikenteessä runsaasti. Onneksi läheskään kaikki ei ole omaa. Urakointi, vuokrakoneet ja osaomistukset tekevät lystistä siedettävämmän hintaista. Ja ehkä sitä lystiäkin on enemmän, kuin talossa olevan 1960-luvun pikkupaalaimen toimintakunnon ylläpidossa.


Riittävästi kuivuneet korret karhotetaan, eli muotoillaan leveämmältä alueelta kerätyiksi jonoiksi pellolle. Näin paalaustraktori selviää lyhyemmällä ajolla. Työ nopeutuu ja vältetään pellon tiivistymistä.

Koko alalta ei valitettasti sopivien säiden ja sääennusteiden puutteessa saatu kuivaa heinää. Osasta tehtiin säilöheinää, joka muovitettiin tuubikäärijällä.

Karhotin kuljetusasennossa. Korsia kasautuu yhdeksän metrin leveydeltä.

Paalinpyörittäjä karheella.

Paalit kerätään lastaamista varten suurempiin eriin. Tästä ne nostellaan isomman traktorin etukuormaajalla lavetille. Painavammalla traktorilla ei siten tarvitse ajella niin paljon pellolla. Tämän paripyöräisen kaverin pintapaine on aika vaatimaton, vaikka työn aikana emäntä eväineen istui kopissa lisäpainona. Paalit viedään lähemmäs käyttöpaikkaa käärittäväksi. Näin niitä ei tarvitse ajella talven liukkailla tai aurata reittejä paalikuljetuksille. Tämänhetkinen työmäärä tietysti kasvaa.

Tästä se alkaa. Makkara liukuu vähitellen rullia pitkin maahan.

Makkaramestarin työ voiton puolella.

Vaihtoehto kuivalle heinälle on siis säilörehu, jonka teossa selviäisi lyhyemmällä poudalla. Yritämme kuitenkin työn ja muovin säästön vuoksi selvitä paaleja käärimättä, koska kuville paaleille on käytettävissä jonkin verran katonalustilaa. Paalien paketointi, siis muoviin kääriminen, ei valitettavasti ole ilmaista lystiä, joten sitä yritetään välttää, mikäli ilmat vain antavat myöden.  

 Paalit asetellaan etukuormaajalla käärijän pöydälle, missä muovirulla pyörittelee ne pakettiin. Tässä menetelmässä muovin kulutus on paljon vähäisempi, kuin paketoitaessa jokainen pallo erikseen.