Vas. Rae, Ovaali, Nea ja Rinkula ja Riljoona. Katonaluskausi häämöttää. Eivät ole rouvat ja tyttäret enää kesätamineissa, kuten varsinkin Rakeen ja Rinkulan turkeista näkyy. |
Lelu tarkastelee puun takaa metsälaidunta naapuroivia siipikarjamajoitteita. |
Purjojen lisäksi katon alle ovat korjaamatta lehmät. Ne tosin kävellevät sinne itse - mahdollisesti jopa toivottua reittiä. Laitumilla on ollut vielä rouskutettavaa. Tuoreen sapuskan nelimahaystävällisyyttä on paranneltu täydentämällä menua kuivalla heinällä. Lehmähallin sisustusta on myös tarkoitus piristää muutamalla uudella kalusteella. Niitä saatetaan jopa ehtiä asentelemaan paikoilleen ennen sisäänmarssia, jos korrenpäät edelleen pysyvät lumen yläpuolella. Pluskympeiltä tai lähes näyttää molemmilla säänennustajilla lauantaihin asti, joten mahdollisuuksia on.
Viime päivien puhde on ollut kylmiön siirron maisematyöt. Kylmiön ja myymälä-/puffettisiiven edustalle on ladottu kivilaattoja. Tämäkin homma käy paremmin ennen maan jäätymistä. Työn etenemistä on auttanut Hämeenkoskenkin alakoulussa vallinnut syysloma, jonka ansiosta motivoitunutta kivenkuljetushenkilökuntaa on ollut käytettävissä niin aamu- kuin iltapäivisin. Henkilökunnan työn ilon lisäksi kiveämisen positiivisia vaikutuksia ovat juureskoreista kylmiön eteen kertyvän mullan helppo harjaaminen pois ja kylmiöön jalkineissa siirtyvän kuran väheneminen. Haitalliset sivuvaikutukset kohdistuvat lähinnä kivillä seisoskelevan vihannesmyyjän selkään. Tämä kuitenkin kestettäneen, sillä tiskin takana ei seisoskella pitempään päivittäin vaan lähinnä avoimien ovien päivittäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti