Herneet hamstrattu

Hernerokkasumu ei tarkoita tätä vienoa pöllyä, joka hernekärryn ympärillä kipatessa leijailee. 

Näköala kaatosuppiloon viimeisen hernekuorman jälkeen -
ei siis ollut ihan täysi. Emäntä ylitti ritilän ja kiipesi
portaalle kuvaamaan ja palasi samaa reittiä. Turvallisessa
ja virheettömässä suorituksessa on oleellista ottaa kuvauskännykkä
taskusta vasta kaatokuilun ylityksen jälkeen ja palauttaa
se sinne ennen paluumatkaa. Noin, ettei tarvitse pelastaa
tietoliikenneyhteyksiä elevaattorilta.

Kesän aikana on pääasiassa odotettu sadetta. Odotus keskeytyi ensimmäisen kerran, kun heinä- ja säilörehunurmet oli saatu tyvestä poikki ja pitkin peltoa. Hieman tihutteli myöhemminkin ja nyt sitten taas eilen, kun maanmyötäisen herneen puinti oli vielä vähän kesken. 

Maa ei näillä vesillä vielä ole pölisemistä lakannut, joten lisä kyllä kelpaa.  Jos voi toiveita esittää, niin ei kuitenkaan mielellään nyt lauantain luonnonpäivänä. Potentiaalisesta avoimien ovien yleisöstä osa kuitenkin karttaa sadevarustusta. 

Herneet onneksi  saatiin katkoksesta huolimatta valmiiksi. Ilma liikkui aika reipasta tahtia eilisen päivän. Pörssisähkön käyttäjää ei tässä tuulimylly-yhteiskunnassa kuivatuskaudella  moinen sääilmiö varsinaisesti haittaa. Varsinkin, kun ne vienot henkäykset pitävät kasteenkin loitolla.

Herneet eivät siis ole enää huolena, kun lauantaina on taas ovet auki - sateen sattuessa sateessa. Huomisiin ja ylihuomisiin hommiin  sisältyy varmaankin isomman katoksen rahtaaminen pihalle ja autotallin raivausta niin, että viljelykasvinäyttely saadaan katon alle. Sadesää rokottanee osallistujamäärää, mutta isäntä ajatteli jo positiivisesti ja totesi, että jää sitten itselle enemmän pasteijoita ja muffinsseja.  Ja itse asiassa sateitten välissä oleva puintipouta juuri silloin luonnonpäivänä olisi sekin ehkä saanut kaipaan taitoa olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. 

Herneitten lisäksi on tavattu lehmiä. Kiillottuuko vai raappeentuuko kenkä tässä? Emännän työjalkineissa eroa ei ehkä huomaa tai lopputulos ei aiheuta vahinkoa, mutta ballerinan tai presidentin hommiin soveltuvilla popoilla ei ehkä kannata kokeilla.

Tattarin talletusta

Puimurin tuutista tullutta tattaria. Alapuolella tämänvuotista ja ylempänä
otos aikaisemmalta vuodelta. Savikan siemeniä näkyy molemmissa, mutta
määrässä on eroa.

Tattarit piti puida menneellä viikolla, mutta kesken jäi. Parhaannäköinen lohko ei ollut vielä valmista. Vähemmän parhaat lohkot korjattiin, mutta toimenpide saattoi olla lähempänä kadon- kuin sadonkorjuuta. Tavaraa kyllä kertyi, mutta siitä valtaosa oli savikkaa, jolle edelleenkään ei ole kaupallista käyttöä. Maistelin kyllä kuormasta. Maku oli ihan siedettävä, mutten luottanut markkinointikykyihini niin paljon, että olisi ollut järkeä ryhtyä kuivaamaan poislajiteltuja kuutiometrejä. Ties vaikka tarvitsisi vielä uuselintarvikeluvankin.

Savikka piti saada pois tattarin seasta ennen kuivuriin päästämistä. Tässä
siemeniä lasketaan seulan läpi. Seulan alustasta savikoita tyhjennettiin kairalla
etukuormaajan lumikauhaan. Aika räpeltämistä. 

Savikan sekainen tattari työllisti kuivauksessa ylenmäärin. Nihkeä siemenmössö ei suvainnut valua ja liikkua laitteistossa, vaan holvasi missä vain mahdollista. Jos muinaiset roomalaiset eivät olisi holvirakennetta aikanaan keksineet, olisi inspiraatio varmaan tullut jollekulle märän viljan kanssa kaatosuppilon vieressä hikoilevalle. Tai ehkä sille palelijalle, jonka talo lakkasi lämpiämästä, kun hake holvasi siilossa.

Mistä se savikka sitten kiusaksi tuli? Kylmänarka tattari voidaan kylvää vasta, kun kristallipallo, sammakonkoipi tai Pekka Pouta kertovat viimeisten hallojen menneen. Tänä vuonna työhön uskaltauduttiin toukokuun lopussa. Sateeton hellesää oli tuolloin kuivattanut maata niin paljon, että itäminen oli hidasta ja epätasaista. Itämisen jälkeen tuli vielä pari kylmää yötä, jolloin myöhemmin itäneet pienimmät tattarit paleltuivat. Harvaksi jääneessä kasvustossahan oli sitten tilaa oloihin täydellisesti sopeutuneille oheiskasveille. Kylvön viivästäminenkään tuskin olisi auttanut, sillä pouta jatkui ja maa kuivui entisestään. Väärä kasvi siis tälle vuodelle. Viljely ei suinkaan ollut taitamatonta. Sitä tässä seliteltiin.

Vasemmalla kurpitsalyhty versio 2. Oikealla oleva versio 1, jonka hymyä voisi luonnehtia jo aika hyytyneeksi, tehtiin puolitoista kuukautta aikaisemmin. Kuten kuvasta voi uskoa, kurpitsasta 95 % on vettä. Arvelin oranssiksi ehtineitten kurpitsoitten käyvän paremmin kaupaksi, joten kaiverruslupa tuli vielä vihreälle kurpitsalle, jonka ei enää arvata ehtivän valmiiksi.