sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Toimi hyvän sään aikana

Mikä on hyvä sää? Yleensä koneet menevät rikki silloin, kun niitä tarvitaan. Tänä talvena näyttäisi kuitenkin tulevan
yksi poikkeus tähän sääntöön.

Tämän lausunnon jälkeen tosin on varminta näppäimistön naputtelun lisäksi koputella puuta. Hirsitalossa, jonka kodinkonevalikoimiin kuuluu paneelihöylä, siihen onneksi on runsaasti mahdollisuuksia.

Lumiaura oli jo aikaisemmin antanut vakavia varoituksia, ja nyt siinä on aivan ilmeisiä toiminnallisia puutteita. Sellaisia, että keskustelussa on ollut perusteellisempi auraremontti tai kaluston vaihto.

Poikkeus alussa mainittuun sääntöön on pukeutunut ensi viikon sääennusteeksi. Lämpötilakäyrä tukevasti plussan puolella ja sinisiä sademääräpylväitä. Saa aura pitää sairaslomaa kaikessa rauhassa. Ala-asteen musiikkitunneilta muistan laulun, jonka sanat menivät "Helmikuu on tullut, tulleet on valkohanget. Pakkasherra nurkissa jo kolkuttaa." Tammikuussa herran kolkutus kyllä kuului - ja tämän talon lattioilla tuntuikin. Nyt samainen herra lienee livahtanut jonnekin Putinin selän taakse, Jakutskiin luvattiin - 43 huomiseksi. Harkinta-aika auraremontin suhteen siis jatkuu, sillä vesi lähtee tieltä auraamatta. Siis jos ovat ojitukset ja tienpinnan muotoilu kunnossa. Tämä olikin se positiivinen näkökulma sääennusteeseen. Suurempi kuivikkeen kulutus lehmillä on se harmillisempi puoli. Ja olisi hiihtäminenkin ihan kivaa, vaikka sitten kylkiäisiksi joutuu auraa ulkoiluttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti