Nättihän se siinä. Nätin erikoistaitoihin kuuluu hirviaidan alitus. |
Äidin lautanen oli tyhjä, joten edellinen polvikin terävöityi ja lähti pukemaan haalareita. Isäntä oli aamulla aikaisin ollut harjun toisella laidalla laittamassa kastelua kasvimaalle, mutta oli jo palannut pihaan. Emäntä raportoi hänelle telefoonitse Palturi-oletetun ilmoitetun sijainnin, jatkoi säähän sopivien varusteiden haalimista sekä vastaili pienimmän pienoikaisen tärkeisiin kysymyksiin. Kaverin lukutaito on vielä vaatimaton suhteessa Koneviestin kuvatekstien pituuteen, joten tärkeät kysymykset olivat aika teknistä laatua. Vastailu viivytti ulos ehtimistä hetken, mutta tuon hetken aikana isäntä oli harjoittelijan kanssa ehtinyt laittaa sonnin takaisin oikealle laitumelle.
"Mitäs me kovikset?", sanoi sonni harmaalle kivelle. Nurmea ei ole tavattu puntiksella. |
Emäntä lähti haalareissaan sitten kasvimaalle. Jonkin verran myöhemmin sinne viipottaa polkupyörällään ylämäen hieman hengästyttämä - tärkeä tieto oli toimitettava perille viivyttelemättä - aamuinen leikkimökkikaveri. "Laitumella on yksi sonni liikaa. Siellä on myös Oleksi." Isäntä taas oli aamusella raportoinut Oleksin lehmineen tarkkailleen perunan sadetusta pumpputraktorin tykönä kasvimaan puolella harjua. Eivät olleet isäntä ja harjuri tarkastaneet aitaan palautetun kaverin henkilöllisyyttä. Eikä tietysti tule ensimmäiseksi mieleen, että hetkeä aikaisemmin harjun takana päivystänyt sadetusasiantuntija on jolkotellut aidan läpi ja hylännyt seurueensa. Leikkimökkityyppi, kun olisi näkimien kera ehtinyt paikalle, ei erehdystä olisi tapahtunut. Paikalliset scherlockholmesit selvittivät vielä Oleksin reitin. Johtolangoiksi löytyi löysässä oleva aitalanka ja muutama sontaläjä.
Tämä eipisodi olisi ollut suorastaan toivottu puolitoista viikkoa myöhemmin, jolloin sonnit oli suunniteltu poistettavaksi lehmien laumoista. Nyt sitten pohdittiin, ovatkohan kaikki lehmät jo tiineitä, vai pitäisikö Oleksi palauttaa työmaalleen. Ei lähdetty järjestelmään, koska oikeastaan olisi aika hyvä, jos vasikoita ei syntyisi enää toukokuussa ja muutakin ohjelmaa oli päivälle tarjolla. Keväällä tiedetään oliko oikea päätös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti