|
Isäntä yrittää niittokoneen kanssa oikealta ohi. Kuvaamisesta huolimatta ohitus onnistui ilman osumia. |
Kesäkuussa aina koetetaan veikata oikeaa rehuntekoajankohtaa. Liian aikaisin ei voi tehdä, koska silloin rehu on kyyttömamman tarpeisiin liian sulavaa. Liian myöhäänkään ei voi tehdä, koska silloin osa pellossa olevista rikkakasveista pääsee tekemään siemeniä. Toisaalta sen verran aikaisessa pitäisi olla, että osa rehulohkoista ehtii kasvattamaan uutta kortta loppukesän laidunnustarpeisiin. Kasvu on alkukesästä nopeampaa, joten "tasaisen vauhdin taktiikalla" ei voi kesää viedä läpi. Sitten pitäisi vielä olla muut mahdollisesti kiireellisemmät hommat tehtynä, koneitten ja tekijöitten joutaa. Suotuisat sääennusteetkin - sateitten pysyminen pilvessä ja niitten pilvien pysyminen pois varjostamasta heinäpeltoja - on myös oleellinen edellytys.
|
Tämä Sandels oli päätynyt kaikkensa antaneena lepäilemään pehmeille heinänkorsille. Yllättävän pieneltä tieltä oli sotamarsalkka poikennut. |
Tänä vuonna oikea ajankohta päätettiin alkaneeksi viime viikon tiistain reko-kierroksen jälkeen, eli keskiviikkona niittokone ampaisi Kärkölän tien yli "Tynnyripeltoon". Pöyhijä tuli perässä, kunhan emäntä oli saanut ensin leivät uunista. Torstaina niitettiin lisää ja pöyhinnän lomassa käytiin Lahden rekossa. Lähtö heinäpellolta oli sen verran nopea, että perillä havaittu "jotain unohtui" ei ollut varsinainen yllätys. Pankkikorttikone oli tiistain jäljiltä sievästi johdon päässä latautumassa kotona. Varajärjestelmä ei kuitenkaan pettänyt ja emäntä jakeli pienille lapuille printattua tilinumeroa rahattomille.
|
Fiatin penkin säätö on joskus 90-luvulla jämähtänyt ukin mittojen mukaiseen sijaintiin, mistä seuraa lyhyemmälle kansanosalle - esimerkiksi emännälle - pieniä ergonomisia puutteita. Erityisen epäergonomista oli kuitenkin istua penkin takana ikkunalaudalla vielä lyhyemmän kansanosan ollessa ratissa. |
Korsien kuivumiselle ovat eduksi pouta, aurinko ja tuuli. Kaikkia näitä oli tarjolla ja ensin mainittua vielä yhtäjaksoisesti. Laatutappioita tai ylimääräistä pöyhimistarvetta ei siten taivas tarjonnut. Korsien lisäksi aurinko ja lämpö kuivattavat konekuskeja. Uudempien traktoreiden kopeissa on kyllä ilmastointi (joka usein myös toimii) ja tilaa kylmälaukulle, joten nestetasapainon ylläpitämiseen on hyvät edellytykset. Aitoa 1980-luvun vintagea edustavien koneitten kopeissa lämpö jyllää 30 asteen helteessä vapaammin. Osa juomakanistereista on myös parempi viedä puun juurelle odottamaan, koska niille ei yksinkertaisesti ole tilaa. No, lämmin ei sanonnan mukaan luita riko, joten onpahan tullut muutama päivä lämmiteltyä.
Paalaaminen aloitettiin lauantaina ja maanantai-iltana homma oli jo pitkällä voiton puolella, suorastaan vaarassa tulla valmiiksi. Satoa kertyi odotettua enemmän ja valmistumista oli siksi uhannut paalien sidontaverkon loppuminen. Pelastus löytyi kuitenkin naapurista, jossa verkkoa oli jäljellä. Seuraava vastoinkäyminen oli tuubikäärijän rengasrikko, joka keskeytti korsien paketoimisen - kaikille paaleille ei ollut sijaa majatalossa tai siis katon alla, joten suurin osa piti tuubittaa. Tämäkään harmi ei muuttunut kohtalokkaaksi, sillä lupaillut ukkoskuurot menivät pohjoisesta ohi. Varapyörä saatiin tiistaiaamuna ja paketointi päätettiin onnellisesti. Juhannus päätettiin käyttää pääosin elpymiseen.
|
Pinoon järjesty! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti