"Ihan tavallinen uunipaisti"

Tämä on pelkistettyä "peruspaistia"; pääosassa on lihan oma maku. Paistia itämaisella twistillä tai Välimeren tyyliin tai mitä se oma maku nyt vain halajaa, voi kokeilla samalla kypsennys- ja maustamismenetelmällä, kunhan asioi maustekaapilla vähän perusteellisemmin. Paisti sopii hyvin tarjottavaksi, vaikka pihalajahyytelön tai pannulle jääneistä liemistä suurustetun kastikkeen kanssa. Kuvan paistissa kastike on tehty lisäämällä tilkka kermaa ja jauhoja jääkyytöstä irronneeseen paistoliemeen.

Ota paisti jääkaaapista edellisenä iltana. Paahto- ja sisäpaisti käyvät parhaiten, kulma- tai ulkopaistia joutuu ehkä kypsentämään vähän pitempään. Veistele kalvoa pois pinnasta, jos sitä on. Hiero pintaan suolaa ja (musta)pippuria (ja esim. timjamia). Suolaa ehkä (vajaa) 1 rkl/kilo - maun mukaan. Kääri paisti takaisin muoviin ja laita jääkaappiin.

Ota seuraavana päivänä liha huoneenlämpöön pari-kolme tuntia ennen valmistamista. Ruskista lämmennyt liha kuumalla (mielellään isolla) pannulla öljyn ja voin seoksessa. Iso lihan pala jäähdyttää pannua aika paljon, joten pannu saa olla kuuma. Öljyn ei kuitenkaan kannata antaa kärventyä, koska siitä tulee paha maku. Voin nätti ruskistuminen on hyvä indikaattori.

Laita uuni 125 asteeseen. Aseta uunipellin päälle uuniritilä ja pellille hiukan vettä, liha ritilän päälle. Tai jos kalustoon kuuluu paistille tarkoitettu ritilävuoka, käytä sitä. Kiloiselle palalle riittää noin reilu tunti riippuen siitä kuinka kypsäksi sen haluaa. Isommalle palalle sitten lisäaikaa. Lihalämpömittarin lukema, jos sellainen on käytettävissä, voisi olla vajaa 60 (aika punainen) tai vähän päälle. Joissakin lämpömittareissa johtuu mittaria pitkin lämpöä ja ne näyttävät siksi liikaa.

Ota sopivan kypsä paisti uunista ja kääri se voipaperiin ja peitä pannulapuilla/pyyhkeillä tms. lämmöneristeellä ja anna tasaantua 20-30 minuuttia ennen tarjoilua. Siivuta poikkisyin tarjolle.

Nestettä ei paistamisen aikana yleensä kovin paljoa kerkeä irtoamaan. Vesi on pellillä sitä varten, että irtoava neste ei kuivahda hankalasti tiskattavaksi.

Paistinpannun huuhdevedet voi hyödyntää kastikkeeseen. Samoin pellille jääneet liemet, jos niitä on, ne eivät ole kärventyneet, eivätkä ole liian "laimeita".

1 kommentti:

  1. Hei Laura,
    Onpas herkullisen näköistä ja valmistusohjeet selkeän yksinkertaiset. Tuntuu vetovoimaiselta ryhtyä tuon toteuttamiseen. Kun tulette 12.12 Pakilaan , niin minulle pakettiin yksi paahtopaisti jo ennakkotilauksena. Muun tilauksen teen myöhemmin.
    T. Irma

    VastaaPoista