Näytetään tekstit, joissa on tunniste reko-jako. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reko-jako. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. syyskuuta 2018

Hämärähommia ja vähän sadettakin

Eilen oli ohjelmassa viilentyneen härän kotiutus reko-kierroksen kautta. Startti oli jo aamupäivällä. Ensin jätettiin muutama laatikko vihanneksia (mm. myöhemmin mainittavat salaatit) Hollolan puolelle. Sitten suunnattiin leikkaamolle, josta kruisattiin Hyvinkäälle Knehtilän tilalle täydentämään siellä asiakkaita palvelevaa kyyttöpakastinta. Aikaa oli sopivasti leikkaamon sulkemisen ja Töölön rekon alun välillä. Paikalla tavattu juuri Helsingistä palannut Knehtilän isäntä kertoi matkansa kestäneen, koska liikennettä oli välillä pysäytetty. Syynä olivat ilmeisesti kaupungissa samaan aikaan pistäytyneet Obama ja Medvedev. Tämähän tiesi meille kiirettä. Nyt pitäisi päättää, kummalle loput härästä kannattaa myydä, Obamalle vai Medvedeville. Kumpi olisi mainosarvoisempi asiakas? Tietysti Töölöön ehtimiseenkin piti jättää riittävä ruuhka- ja pysäytysvara. Ja ehkä vierailujen turvatoimista vastanneet komisariot eivät olisi pitäneet kyyttöhuutokauppaa riittävänä syynä päästää kyseisten herrojen puheille.

Reissuun lähtö oli aamupäivällä. Ensimmäisen kolmenkymmenen kilometrin jälkeen tuli mieleen, että matkaan lähteväksi kasatuista varusteista saappaat ovat edelleen kotona oven suussa. Iltapäivällä körötettiin kolmostietä kohti Töölön rekoa ja tuulilasi kertoo, että tässä vaiheessa saappaita oli pikkuisen ikävä - noin ennakoivasti siis, autoon sisälle ei vesi sentään tule.
Kyyttö jäi kotimaan kulutukseen ja helsinkiläiset saivat osansa. Kauppamatkailun vuoksi lastenhoito toteutui teleliikenneyhteydellä. Ensimmäinen soittaja tiedusteli tarkennuksia pinaattilettujen valmistusmenetelmään. Kaikkea pinaattia ei siis ole myyty, vaan varsinkin vähäikäisimpien kotikuluttajien riemuksi sitä riittää runsaasti myös kotikulutukseen. Toisen soittajan ongelma taas koski hiiliatomeidenn grafiitissa muodostamien sidosten ominaisuuksia. Kuinkahan laajaan aihekirjoon olisi päästy, jos myös lopuilla neljällä olisi ollut kiireellistä kysyttävää.
Isäntä kuutamourakoimassa.

Päivät ovat jo aika lyhyitä. Keväällä kylmän yön edellä harsoja leviteltiin luonnonvalossa lähelle puolta yötä. Muutama päivä sitten oli vähän vastaava keikka. Illalla tuli tieto isomman salaattisatsin tarvitsijasta. Sääennuste lupasi kylmää yötä, joten päätettiin ryhtyä turvatoimiin salaatinkerien kuntoluokan varmistamiseksi. Lyhyt päivä oli auringon puolesta jo päättynyt. Kohtuullisen täysi kuu tuurasi päivävuoroja tekevää valaisinkollegaansa siinä määrin, että operaatio oli kuutamokeikka ihan sanan konkreettisessa merkityksessä. Tilattujen kerien kerääminen samantien valmiiksi vaikutti vaivattomammalta ratkaisulta kuin harsojen levittely. Tai kyllä harsojakin leviteltiin, mutta ei sitten niin paljoa. Nykyaikaisten otsalamppujen valovoimasta huolimatta kerien ulkonäkö vielä tarkastettiin äsken mainitun päivävuorolaisen palattua sorvin ääreen.

maanantai 15. elokuuta 2016

Hillosokeri ja raivaussaha

Näillä ei makeilla. Ainakaan tämän kesän säillä ja kasvupaikalla.
Ei se tietysti hapankirsikan toimenkuvaan kuulukaan. Makeat
kirsikkalajikkeet suosivat hiukan leudompia maailmankolkkia.
Sokerin kanssa keitettynä kuitenkin vallan mainiota.
Ikäänkuin lomaa pidetty. Siis ainakin oltu pois kotoa. Lomakuljetukseen oli pakattuna raivaussahoja, hillosokeria ja alle puolitoistametristä lapsityövoimaa. Viime mainittu tosin huolehti tällä kertaa siitä, että aikuistyövoima pysyi vajaakäytössä. Tai lähinnä metsätalousmielessä vajaakäytössä. Matkalle suunniteltu kasvatustyö vain jakaantui puuntaimien ja ihmistaimien kesken. Jälkimmäinen on vähintään yhtä tärkeää. Lisäetuna sahanpärryyttäjä tunsi sahan kahvoissa nauttivansa hiljaisuudesta, kun oli ensin ollut muutaman tunnin suljettuna samaan autoon em. seurueen kanssa.

Olemme siis sekä lähi- että etämetsänomistajia. Käyttämässämme tukikohdassa on marjapensaita ja hedelmäpuita vailla vakituista poimijaa. Etämetsätöihin on siis tähän aikaan vuodesta yhdistettävissä marjanpoimintaa. Oli soveltuvaa työvoimaakin mukana. Työmotivaatiossa saattoi olla pientä kohentamisen varaa. Matkasokereiden ympärille saatiin kuitenkin poimittua laimennosta sen verran, että talvella makean elämän toivossa kannattaa suunnata kellariin. "Kirsikkahillo" lukee purkin päällä.
Hyvin jo vihertää.


Kuvausryhmä (keski-ikä viisi vuotta) lähetettiin kuvaamaan poissaolon
aikana varttuneita rypsin taimia. Ei tyydytty pelkästään räpsäisemään,
vaan laadittiin taiteellinen asetelma.
Muutaman päivän poissaolon aikana vastakylvetyt rypsit kasvoivat ja lehmät olivat pysyneet aidan vähemmän vihreällä puolella säästäen mummon, ukin ja yli puolitoistametriset ylimääräiseltä hölkältä. Sähköpaimenella oli ollut homma hanskassa eikä satunnainen hirvi hölkännyt lankojen läpi. Aitojen ulkopuolella oli vain 0,57 sonnia ja sekin pakastimessa (Luomutuotteiden alhaisen jalostusasteen valvonta vaatii pitämään päivittäin kirjaa pakasteessa olevien luomulihapakettien lukumäärästä). Nämä desimaalit hiukan pienenivät torstaina Lahden reko-jaossa, joka sekin hoitui eläkeläis-lapsityövoimalla. Toimenkuvaan oli määritelty autonkuljetus, päässälasku ja hymyily. Sopiva työnjako ilmeisesti löytyi ja liha- ja papupaketit päätyivät oikeisiin osoitteisiin.



sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Viikon kesätyöt

Pyöröpaalain
Tältä näyttää (naapurin) paalaimen sisuksissa. Työ keskeytyi välillä
vääntyneen terän etsintään.
Korsien paketointia, lihakauppaa ja eläinten lajittelua on kuulunut viikon ohjelmaan. Sääennuste vaihteli edelliseltä viikolta alkaen noin kolme kertaa päivässä. Liian hyvää ollakseen totta - neljän viiden päivän tuulinen pouta - katosi ennusteista, kun päättyvä viikko läheni. Sadetta luvattiin kutakuinkin joka päivälle, joten kuivaheinähaaveet haudattiin. Maanantai-iltana kuitenkin uskallettiin aloittaa niitto. Tiistain ja keskiviikon luvatut parin kolmen millin sateet totetutuivat nollina, joten säilörehun paalaamiseen ryhdyttiin torstaina aamupäivällä. Ensimmäinen lohko saatiin pakettiin suht kuivana, mutta iltapäivälle ennustettu parin kolmen millin sade ei enää ollutkaan edellisten päivien tapaan pouta vaan seitsemän millin sade. Näihin paaleihin tuli esikuivatun sijasta esikasteltua säilörehua. Märkä rehu painaa sen verran, että paalit eivät enää kourakuormaajalla liiku, vaan siirtelyyn tarvitaan aikanaan etukuormaajaa. Lisäksi märkä paali on hankala tarjottava kovien pakkasten aikaan, kun sisältö on aika jäinen.



Kolmas kerros valkoisella nauhalla, joka näkyy. Toivotaan rimakauhua.
Keskiviikkoiltana käytiin etelässä - Järvenpään, Keravan ja Tuusulan reko-myynneissä - liha- ja härkäpapulastin kera. Tämä reissu meni ilman hankaluuksia. Suurin vastoinkäyminen oli lihapakastinta kylmänä pitävän akun tyhjeneminen paluumatkalla. Tyhjeneminen sinänsä ei ollut ongelma, vaan varauksen riittämättömyys oli ennalta tiedossa. Ongelma oli se, että virta rupesi vähenemään juuri, kun kurvattiin moottoritielle ja laite tiedottaa vähenemisestä kimeällä piipityksellä. Auton kojelaudalta löytyi sentään yhdet kuulonsuojaimet, jotka emäntä nopeana ja meluherkkänä itsekkäästi isännälle tarjoamatta nappasi korvillensa. Isännän oli siis kestäminen sekä sähköpiipitystä että emännän höpinöitä seuraavaan rekkaparkkiin asti, missä päästiin auton takaosaan painamaan 1 - 0 -nappulaa. Höpinät eivät sillä lakanneet.
Rasistit laitumella. Lapinpojat (pohjoissuomenkarjaa), Manne. Lumikuningas
ja Myöhä lepäilivät omassa porukassaan...


Juhannusaaton ponnistus oli eläinten ryhmittely astutuskautta varten. Yksi sonni korkeushyppäsi taas itsensä metsälaitumen puolelle ja työmaalla mukana olleet lapsukaiset pitkästyivät, mutta muuten homma tuli siltä erää hoitoon. Tänään viritettiin loikkauspaikkaan rimakauhulanka. Toivottavasti vähentää poukkoilua. Sissijoukkueen pojat nimittäin laitettiin taas hakemaan tämänkertainen pomppumaatti metsästä pois.
... ja ruskeankirjavat kyytöt (itäsuomalaiset) toisessa seurueessa. Tarkoitus oli vaihtaa laidunta taustalla olevan puron toiselle puolelle. Porukan pääjehu, Kalervo, oli kuitenkin juhannusaattona siirretty heilastelemaan lehmien kanssa, ja ilman johtajaa kukaan ei rohjennut lähteä ensimmäisenä vastarannalle. Kivennäisastiat oli jo siirretty. Emäntä ensin huhuili aikansa puron takana, lähti sitten pois näkyvistä kiertämään aitaa ja tuli lopulta työntämään takamuksesta vauhtia penkassa märehtiville pojille, mutta tuloksetta. Kaverit olivat vahvempia. Kursailtiin vaan. Isäntä kävi puhdistusniittämässä lohkon ja emäntä viritteli ohjausaitaa helpottamaan ensi viikon sonninlastausta. Tämän operoinnin jälkeenkin pojat vain odottivat johtajaa, jota seurata vastarannalle. Etevä vanha lehmä olisi vienyt lauman toiselle puolelle suurin piirtein talonväen ajatuksen voimalla, mutta nämä ovat kloppipoikia.