|
Vielä yhtä tai kahta odotellaan. Loru ja vähän tuoreempaa Runoutta. |
Uudet vasut alkavat tältä vuodelta olla aika vähissä. Sen sijaan käsillä on se aika vuodesta, jolloin etsitään leveitä koneita traktorin perään ja lähdetään tukkimaan teitä. Huljalan ruuhkissa vaikutus ei tosin ole kovin suuri. Sokerijuurikkaita, jos niitä talossa vielä kasvateltaisiin, varmaan jo menisi maahan näillä säillä. Luomusokeri ei kuitenkaan tämän valtakunnan tuotteisiin kuulu, joten luomumakeaafennoelämää voi halutessaan viettää hunajan voimalla.
Emäntä kokeili joitakin vuosia sitten makeilua kotikasvimaalla silloin toistakymmentä vuotta vanhoilla sokerijuurikkaan siemenillä. Itivät ja satoakin tuli. Osan tosin koversivat myyrät. Punajuurille tapahtuu samaa, mutta tämä sopi kai niille myyrille, jotka eivät halunneet väritahroja kuonoonsa. Emännän makeilun lopputulos oli purkillinen siirappia. Siirappi oli aromiltaan maltaista, makeaa ja ennen kaikkea työlästä valmistaa. Väestön sokerin saanti ei todennäköisesti ylittäisi kansanterveyslaitoksen suosituksia, jos siirapin keittely kotona olisi ainoa vaihtoehto makeaan elämään. Piparkakuista tuli hyviä.
|
Kunka kiireisesti ajellaan nostolaitteissa olevan koneen perässä? Traktori on
ollut matkalla samaan suuntaan kuin auto, vilkutus ja käännös oikeaan.
Ajoikohan auto turhan lähellä. Isäntä on tässä tilanteessa ollut,
eikä hän ollut tapauksen autoilija. |
Takaisin niihin leveisiin koneisiin. Traktorin perässä kulkevaa kalustoa on kahta tyyppiä. Niitä, jotka keikkuvat nostolaitteissa ja niitä, joita hinataan. Nostolaiteaparaatin kanssa pystyy tarvittaessa väistämään lähemmäs reunaa - sillä edellytyksellä, että kohdalla ei satu olemaan kaidetta, heijastintolppia, pyöräilijöitä tai postilaatikoita. Isäntä onnistui kerran kylillä niittämään postilaatikon juolannostimella. Tapauksessa oli kuitenkin onni onnettomuudessa. Postilaatikon omistaja suorastaan ilahtui tuhosta kuultuaan. Hän oli näet juurikään vastaanottanut postilta ilmoituksen, että laatikko on siirrettävä toiselle puolelle tietä. Nyt oli irroitustyö tehtynä ja itse laatikko oli selvinnyt vahingoitta. Vähän sama tietysti päti omiin sillankaiteisiinkin, silloin kun niihin osuttiin. Olivat nekin uusimisen tarpeessa. Muistakaa nyt kumminkin turvavälit ja ohittakaan vain paikoilla joissa on näkyvyyttä. Aika harvoin niitä postilaatikon siirtomääräyksiä kuitenkin tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti