|
Kevättyöt pelloilla pitäisi ajoittaa niin myöhään, että talven jäljiltä kevätkostea pelto ei tiivisty koneitten alla tai tartu niihin ja niin aikaisin, että itäville kasveille riittää kevätkosteutta. Optimiaikaikkuna on joskus aika lyhyt. Näköala traktorin kopista - pölypilvi todistaa, ettei ole enää liian märkää. Näissä oloissa nykytekniikka ei ole yhtään hullumpi lisä työkalupakissa tai tässä tapauksessa kojelaudalla. |
|
Louhi piiloutuu kyvökoneeseen. |
Huhtikuun lopulla oli lämpimämpää
kuin usein juhannuksena. Kevät pääsi siis miltei yllättämään tilallisen vähän niin kuin talvi autoilijan. Talven työlista jäi vaiheeseen. Kirkas mielikuva on, että talvi on ollut turhna lyhyt ennenkin. Tai sitten se työlista on turhan kunnianhimoinen. Sitten voisi kai sanoa, että homma alkaa olla aika hioutunut, kun voi valmiiksi ruksitun työlistan kanssa pyöritellä peukaloita esim. maaliskuun lopusta kylvöjen alkuun - siis aina lehmän passauksen välillä. Tälle tasolle emme kuitenkaan vielä ole yltäneet ja epäilen, ettei vielä vuoden päästäkään olla. Mahdollisuus moiseen saavutukseen toistuu kuitenkin vuosittain vielä hyvän aikaa. Eläkeikäähän pyritään nostamaan ja työuria pidentämään.
Peltopuolella ensimmäinen varsinainen kylvös oli härkäpapu. Viimeiset menevät maahan tänään. Loppuviikon lämpötilat näyttävät siltä, että itäminen ei sitten ehkä ole järin ripeää. Pienemmässä mittakaavassa istutettiin perunaa ja kylvettiin hiukan hernettä, hiukan porkkanaa ja vielä hiukemmin palsternakkaa. Näiden lisäksi on taimikennoissa itämässä ja itäneenäkin kaaleja ja salaatteja. Ne pitäisi saada pysymään riittävän lämpiminä ja hyvässä valossa. Optimista joudutaan ennusteen mukaisilla säillä hiukan tinkimään, kun käytössä on (kulahtanut) karvalakki-luokan kasvihuone. Katsotaan mitä tulee. Viime vuonna säät aika hyvin suosivat taimien kasvatusvaiheessa. Paremman eristyksen vuoksi käytössä on myös kasvihuonelampulla valaistu vanha verstas.
|
Viimevuotiset maissit ne siinä töröttävät. Tähän tuli hernettä ja porkkanaa,
kun maissit oli saatu maanrakoon. |
Muutamia sopivia vihannessiemeniä löytyi ranskalaisen puutarhaliikkeen verkkokaupasta. Liikettä pitävä mösjöö oli kovin otettu kaukaisesta pohjolasta tulleesta tilauksesta. Pitänee tarjoilla eksotiikkaa ja lähettää herralle kuva kasvihuoneesta luontaisessa ympäristössään, jos perjantaiksi ennustettu räntäsade toteutuu. Putiikki oli nimittäin Välimeren rannalla eikä esim. monipuolisemman ilmaston Alpeilla.
|
Huurteisia papuja yhtenä kylvöaamuna. Teknisistä yksityiskohdista epätietoisille kerrottakoon, että kuva on kylvökoneen takaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti