Rypsin puintia sade haittaa, mutta rypsin kylvölle se on edellytys - kunhan väliin tulee sopiva tauko. Sopivat rypsimaat vain ovat nyt kuivan alkukesän takia vähissä. Suunnitelma oli kesäkuussa rehunteon jälkeen ruveta mylläämään vanhoja nurmia rypsinkylvökuntoon. Mylläyksellä paitsi katkaistaan hyödyllisiä matoja ja ruokitaan lokkeja katkotaan myös haittaavien rikkakasvien juuria. Tämä operaatio vaatii riittävästi toistoja, jotta juuresta alkanut uusi kasvu saa juuren pätkät riittävästi kuihdutettua. Toistot pitää ehtiä tekemään ennen kuin on liian myöhäistä kylvää. Toisen rehusadon jälkeen ei enää rypsi ehdi. Kuivuus on haitannut myös uusien nurmien perustamista, joten siitäkin syystä varastossa olevan rehumäärän on oltava ennemmin ylä- kuin alakanttinen. Aakkosissa on onneksi noita kirjaimia, joten suunnitelma B tai C tai jne. ottanee paikkansa. Suunnitelma A on vain yleensä ollut se taloudellisimmaksi arvioitu.
Maataloushallinto jossain vaiheessa vaati etukäteen tehtyä useamman vuoden viljelykiertosuunnitelmaa maataloustukiin liittyville sitoumuskausille. Suunnitelmaa ei ollut pakko noudattaa, mutta se piti tehdä ja haluttiin nähdä, kun papereihin liittyviä tarkastuksia tehtiin. Olihan se tietysti jo pykälää edistyneempää verrattuna erään naapurimaan taannoiseen järjestelmään, jossa viisivuotissuunnitelmaa myös noudatettiin säistä ja markkinoista piittaamatta. Paperihommia on kuitenkin sen verran tarjolla, että niistäkin tekisi mieluiten niitä, joista on oikeasti hyötyä.
Vettä kaipaavat metsälaitumetkin. Tästä on hyvin syöty, mutta uutta kasvua ilmaantuu vedettä vähän niukasti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti