sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Syksyn pieni puintinumero

Eikä taaskaan keksitty uutta kuvakulmaa. Leikkuupöytä hiukan yläviistosta. Tattaria haukataan. Tällä lohkolla ihan maittavaa, mutta toista tattarikappaletta voisi luonnehtia oheiskasvipainotteiseksi.

Välillä täytyy laittaa pakki päälle, jos puimuri meinaa nielaista 
enemmän kuin kurkku vetää. Joskus suupala pääsee yllättämään 
ja silloin sisukset joutuu tyhjentämään lihasvoimalla 
pahimmillaan lähes korsi kerrallaan. Papupellossa homman 
pysäytti tämä, kuvassa jo ulos ronkittu viherröykkiö. Lisänä 
renkaan päällä odottava hihna meni vaihtoon. Onneksi oli 
varakappale hyllyssä.

Syyskuussa on satanut ja paistanut sen verran, että puinnit alkavat olla loppusuoralla. Muutama hehtaari härkäpapua yrittää tuleentua vähän lisää sillä aikaa, kun puimurin toisen puolen haltija keräilee omiaan. Pavun palkojen pitäisi olla puidessa rumia ja mustia ja papujen niiden sisällä lähinnä vaaleanruskeita. 

Tänä vuonna jostain syytä mustuminen ei ole edennyt aivan tavalliseen tapaan ja varsinkin ylimmät palot sitkeästi vihertävät. Ovat hankalia puida ja kuivurissa rapistelu ei ole mikään pikavisiitti. No, papu on Suomen suveen suhteutettuna pitkän kasvukauden kasvi. Toivottavasti ovat pohjoisempana pärjänneet. Tilan ensimmäinen härkäpapusato puitiin aikoinaan elokuun puolivälissä puintikosteuden ollessa 15 %. Aloittelijan tuuria taisi olla täysimääräisesti tarjolla. Joitakin vuosia myöhemmin sattui kolea kesä ja kostea syksy. Papupellolla lokakuussa leikkuupöytä oli pidettävä paikoitellen esiintyneen veden pinnan yläpuolella. Jonain yönä tuuli mukavasti niin, että kaste ei keskeyttänyt työtä illan tullen. Ongelma oli vain se, että kostea kasvimassa jäätyi puimurin kohlijoihin. Tilanne on siis nyt oleellisesti parempi.

Aila-myrsky aiheutti opastetauluun tilapäisen lisäkilven tarpeen.

Edellisellä viikolla puinti keskeytyi muun muassa myrskysäähän. Täällä päästiin aika pitkälle pelkällä kohinalla ja öisellä sateella, mutta osui se kumminkin loppuvaiheessa. Itse asiassa kohta sen jälkeen, kun emäntä oli edellisessä blogtekstissä ehtinyt optimistisesti veikkaamaan, että varautuminen riitti. 

Metsätalousmielessä ei tullut isompia murheita, mutta "vanhassa paikassa" linjalle kaatunut puu pakkolomautti sähköpaimenen ja kumppanit. Loma keskeytettiin omilla sähköillä. Verkkovirran veroista se ei ole eikä yhtä riittoisaa, mutta pakastimet ja paimenpoika pärjäävät. Seuraavalla viikolla sähköyhtiön mies ilmoittautui tutustumaan kohteeseen. Ajatuksena oli leventää johtokäytävää ja siten vähentää tarvetta rahdata moottorisahoja ja paikkauskaapeleita luonnonkauniilla ja maisemallisesti huomionarvoisella Tupalan metsälaidunalueella. Kaveri totesi kuitenkin nopeasti, että se ei Helvetissä (siis Huljalan) onnistu - puut ovat pitkiä ja rinne paikoin jyrkkä. Taitavat painua johdot maan alle. Toivottavasti nätisti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti