Sokeri- ja liikennevalistusta

Vielä yhtä tai kahta odotellaan. Loru ja vähän tuoreempaa Runoutta.

Uudet vasut alkavat tältä vuodelta olla aika vähissä. Sen sijaan käsillä on se aika vuodesta, jolloin etsitään leveitä koneita traktorin perään ja lähdetään tukkimaan teitä. Huljalan ruuhkissa vaikutus ei tosin ole kovin suuri. Sokerijuurikkaita, jos niitä talossa vielä kasvateltaisiin, varmaan jo menisi maahan näillä säillä. Luomusokeri ei kuitenkaan tämän valtakunnan tuotteisiin kuulu, joten luomumakeaafennoelämää  voi halutessaan viettää hunajan voimalla.

Emäntä kokeili joitakin vuosia sitten makeilua kotikasvimaalla silloin toistakymmentä vuotta vanhoilla sokerijuurikkaan siemenillä. Itivät ja satoakin tuli. Osan tosin koversivat myyrät. Punajuurille tapahtuu samaa, mutta tämä sopi kai niille myyrille, jotka eivät halunneet väritahroja kuonoonsa. Emännän makeilun lopputulos oli purkillinen siirappia. Siirappi oli aromiltaan maltaista, makeaa ja ennen kaikkea työlästä valmistaa. Väestön sokerin saanti ei todennäköisesti ylittäisi kansanterveyslaitoksen suosituksia, jos siirapin keittely kotona olisi ainoa vaihtoehto makeaan elämään. Piparkakuista tuli hyviä.

Kunka kiireisesti ajellaan nostolaitteissa olevan koneen perässä? Traktori on
ollut matkalla samaan suuntaan kuin auto, vilkutus ja käännös oikeaan.
Ajoikohan auto turhan lähellä. Isäntä on tässä tilanteessa ollut,
eikä hän ollut tapauksen autoilija.

Takaisin niihin leveisiin koneisiin. Traktorin perässä kulkevaa kalustoa on kahta tyyppiä. Niitä, jotka keikkuvat nostolaitteissa ja niitä, joita hinataan. Nostolaiteaparaatin kanssa pystyy tarvittaessa väistämään lähemmäs reunaa - sillä edellytyksellä, että kohdalla ei satu olemaan kaidetta, heijastintolppia, pyöräilijöitä tai postilaatikoita. Isäntä onnistui kerran kylillä niittämään postilaatikon juolannostimella. Tapauksessa oli kuitenkin onni onnettomuudessa. Postilaatikon omistaja suorastaan ilahtui tuhosta kuultuaan. Hän oli näet juurikään vastaanottanut postilta ilmoituksen, että laatikko on siirrettävä toiselle puolelle tietä. Nyt oli irroitustyö tehtynä ja itse laatikko oli selvinnyt vahingoitta. Vähän sama tietysti päti omiin sillankaiteisiinkin, silloin kun niihin osuttiin. Olivat nekin uusimisen tarpeessa. Muistakaa nyt kumminkin turvavälit ja ohittakaan vain paikoilla joissa on näkyvyyttä. Aika harvoin niitä postilaatikon siirtomääräyksiä kuitenkin tulee.

Etsivä löytää

Tästä voinee päätellä, kummallla puolella aitaa on mielenkiintoisempaa. Jääski ei pujahtele aidan ali.

Vasikat eivät vielä ole tältä keväältä loppuneet. Päätelmä on tehty jäljellä olevien mahojen tyypillisestä pulleusasteesta utarehuomioilla täydennettynä. Uusin pienokainen havaittiin tänä aamuna. Eilisen iltapäivän uutuus kanniskeltiin ehtoon edellä varmuuden vuoksi sisälle luvatun räntäsateen vuoksi. Emäntä harrasti siis kyykkää vasikka sylissä -jumppaa. Vasun kävelyttäminen olisi vähemmän hikistä, vaikkakin epäergonomista. Tulokas jäkitti kuitenkin sen verran vastaan, että emäntä valitsi kuntoa kohottavamman metodin - ja hikoili. Oli tullut pukeuduttua tarkkaile tilannetta tuulessa -työhön. Räntäsade tuli sitten vasta tänään.

Aamulla hallilla makaili käytävällä somasti pahnakeon päällä kovasti eilisiltaisen näköinen kaveri. Emäntä tietysti ajatteli, että karsinaan emon kanssa tuotu vasu on livahtanut aidan raosta. Pienokainen syliin ja suunta emon luo. Siellä makaili kuitenkin jo samannäköinen lapsukainen seinän vieressä. Piti siis lähteä etsimään huoltajaa toisen puolen karsinasta. Tämä tehtävä oli helppo. Okta-hieho tuijotteli niin herkeämättä aidan raosta vasikan suuntaan.

Lämpö- ja kosteusolosuhteiltaan onnistuneesti
valittu piilopaikka.

Iltapäivällä edessä oli selvästi hankalampi tehtävä. Nyt hukassa oli vasu eikä emo. Vasikat mahtuvat huomattavasti pienempään piiloon, kuin lehmät. Okta huuteli tasaisen tahtiin ja tuijotteli käytävälle päin. Isäntä ja emäntä kiertelivät ympäriinsä. Ensin katsottiin hallista kaikki vasikanlevuiset raot ja kolot. Sitten jatkettiin ulkopuolella. Satoi räntää, joten uutukaisen oleskelu taivasalla ei ollut toivottavaa, vaikka sen sieltä tietysti olisi helpommin äkännyt kuin jostain pensaan juurelta. Isäntä kyseli jo, oliko emäntä varma, että kanniskeli aamulla vasikkaa eikä haamua. Okta ainakin oli varma. Palattiin takaisin katon alle etsimään. Tällä kertaa etsintä oli tuloksellista ja piilo hyvä. Sonnien ruokintapöydän tykönä on paalin vieressä kasassa paalimuoveja ja -verkkoja. Siitä paalin kyljestä oli löytynyt käpertymispaikka niin, että muovit peittivät näkyvyyden lähestymissuunnasta. Tytteli vietiin takaisin tarjoilualueelle (=karsinaan emon luo). Joukko kummitätejäkin ilmaantui heti tarkastamaan kotiin palaajaa, mutta tätien häivyttyä vasu kävi asiantuntevan oloisesti nauttimaan tarjolla olevaa virvoketta. 

Tuoreet lihat viettämässä viileää elämää.
Kutsutaan myös  raakakypsymiseksi.

Vasikkakauden lisäksi edenneet ovat pääsiäisvalmistelut. Keittiön seinällä ja ikkunan reunassa roikkuvia joulukoristeita ei sentään ole vielä vaihdettu tipuversioihin. Tämä homma on vasta suunnitteluasteella. Sen sijaan perjantain karautettiin leikkaamolle ja tuotiin pääsiäisen seudun ReKoihin myytävää. Tällä aikataululla paistit ym. ehtivät mukavasti raakakypsyä pyhiksi. Noin periaatteessa koristeitten vaihtaminen onkin vähemmän kiireellistä. Joulu kun ei syrjäytä tipuja niin pian kuin pajunkissat joulutilpehöörejä.

Nelijalkaisia ja sulia kevään merkkejä

Vasikkamittari näyttää tällä hetkellä reilua kymmentä. Puoliväli on siis ennusteitten mukaan ohitettu. Tänä keväänä poikimiset ovat työlllistäneet hiukan tavallista enemmän. Useat emot ovat edellisvuosien tapaan valinneet ulos poikimisen kuivitetun hallin sijaan. Monena vuonna tarhan yläosa on ollut kuiva poikimisaikaan, joten vasikan on olltut siellä ihan hyvä ensiaskeltaa. Ensiaskel johtaa aina silloin tällöin esim. turvalleen tuiskahtamiseen tai muuhun vastaavaan painovoimavaikutteiseen ilmiöön. Nyt on maassa kuitenkin vielä lunta ja sulamisvesiä, joten huolestunut ihminen on sitten kanniskellut vasuja sisälle ja määrännyt perheille pariksi päiväksi ulkonaliikkumiskieltoa. Kieltoa on  joutunut tehostamaan aidan pätkällä. Aidan pätkän taakse jäävässä karsinan osassa on sitten juokseva tai liukkaina päivinä turvallisuussyistä kävelevä vesi.

Rajajoki viettää paljon aikaa ystävänsä Rutun seurassa. Yläkuvassa kaksikko olisi lähtenyt
luistelemaan, mutta jäät olivat jo onneksi huonossa kunnossa. Vapaa-aikana voi tietysti myös
ihan vaan loikoilla, esim. poissa vanhempien silmistä, kuten alakuvassa.

Vasikan kanniskelu on homma, johon ei kannanta pukeutua liian lämpimästi, vaikka kyyttövasikat aika kirppuja joskus ovatkin. Emo seuraa vasikkaa, mutta jostain syystä se ei aina jaksa vakuuttua sylissä olevan vasikan henkilöllisyydestä ja kääntyy takaisin etsiskelemään lapsukaistaan muualta. Tällöin vasikkakyydin kanssa täytyy pysähtyä ja laskea pienokainen alemmas, jolloin emo yleensä keksii taas oikean suunnan. Muutaman metrinkin päästä epävarmuus saattaa kumminkin taas iskeä ja sitten  pysätään uudestaan ja lasketaan vasu alemmas. Urheilijatkin kyykkäävät painojen kanssa, mutta eivät kai saa niistä maitokakkatahroja.

Puro tulvii. Ei tässä käsipohjaa uisi, vaikka vesi olisi lämpimämpääkin.
Nämä vedet eivät ihan vielä nousseet niitylle.

Sulamisvesiä oli päättyvän talven edesottamusten perusteella odotettavissa muuallekin kuin hallin viereen. Puro on ollut sangen muhkeassa kunnossa, mutta niitylle ei vesi vielä noussut. Tähän asti pitkiä saappaanvarsia tai suksia on vaatinut matkanvarrella ollut lumi jo puroa lähestyessä. Nyt varrelle virran pääsee jo vaivattomammin, mutta virran yli eivät saappaat enää yhtä lailla riitäkään. Siltaa pitkin pääsee, mutta liukastuminen voi vaikuttaa alentavasti ruumiinlämpöön.

Sesongin ensimmäiset

Nea ja toistaiseksi vielä nimeämätön vasu
turpeella tepastelemassa. Lumi olisi
armollisempi väritykselle.

Mummo tuli kertomaan, että metsän laidassa on aidan väärällä puolella lehmä ja vasu. Kauden avausvasikka saatiin jo pari päivää sitten. Lapsukaisen kanssa lähdettiin tarkistamaan, kuka suhtautuu poikimarauhaan näin fanaattisesti ja näkyykö suhtautuminen aitarikkoina. Ajateltiin myös opastaa perhe samalle puolelle aitaa vesipisteen ja muiden mukavuuksien kanssa.

Tuore isä, Oleksi, ajattelee omaa mahaansa eikä jälkikasvua. Pääasia,
 että syömään on lyhyt matka. Herra oli taas pötkähtänyt märehtimään aivan
ruokintapöydän viereen, vaikka viden metrin päässä olisi kuivempaa
ja pehmeämpää.

Metsän siimekseen oli päätynyt toista kertaa poikinut Nea. Aitalanka oli matalalla, muttei varsinaisesti rikki. Aika taitava ylitys, kun ottaa huomioon ylittäjän ison mahan ja täyttyvän utareen. Vasu oli huolellisesti nuoltu ja jalkeilla eikä sitä saanut kävelemällä kiinni. Ammattitaitoista toimintaa Nealta.

Talven mittaan on hiukan huolettanut, näkyykö edellisvuosia vähäisempi kivennäisten kulutus vasujen virkeydessä, mutta ainakaan tässä tapauksessa ei voinut vetelyydestä moittia. Asia tuli testattua, kun päädyimme kiinni saatuamme kanniskelemaan vasun katon alle turpeille siinä toivossa, että emo malttaisi juoda samalla reissulla. Emännällä oli operaation jälkeen olkavarret aika lämpimänä, tulokas kun koitti toistuvasti pompata sylistä omille teilleen. 

Kyyttövasikat ovat sentään onneksi aika köykäsiä. Järeämmän rodun pienokainen olisi varmaan pitänyt hinata pulkassa, jos paikanvaihto olisi nähty tarpeelliseksi. Tai sitten emännän pitäisi käydä punttisalilla tai ainakin hiihtää useammin lipsuvilla suksilla. Isäntä ainakin pitäisi näitä vaihtoehtoja parempana kuin emännän vaihtoa. No, karjan rotua ei olla vaihtamassa, että sen puoleen ei ole kuntoilun lisäystarpeita.

Rusakoista ja Aalto-yliopistosta

Lehmät eivät onneksi ole ihan näin omatoimisia. Tämän jäljen
tekijällä on pitkät korvat muttei korvamerkkejä.

Rusakko kavereineen oli kutsunut itsensä lounaalle - tai kenties illalliselle. Tyypit käyttivät itsepalvelua, joten emme ole aivan varmoja ateria-aikataulusta. Paljastavat jäljet kuitenkin löytyivät paalimakkaran kyljestä. Ainakin lämpimämpään vuodenaikaan olisi säilöntälaadun puolesta parempi aterioida paalipötkön avatusta päädystä. Hapatetut korret eivät ilmaa kaipaa. Vuoroin vieraissa kuitenkin. Eilen illalla kaavittiin viimeiset kauhalliset kattilallisesta rusakkopataa. Saimmekohan nyt paalimuovin puhki jyrsimisestä tulleet mikromuovit itseemme?

Papu (etualalla) ja Preivi. Taaempana Putukka, Petsamo, Pulina ja Paljon.
Parikkala livisti kuvasta. Adoptoisitko jonkun näistä?

Rusakon hauduttamisen lisäksi käväisimme viime viikolla Otaniemessä. Akateemisen tuulahduksen lisäksi reissuun ympättiin tehokkaasti kylmälaatikkoerän pelastaminen kaatopaikalta sekä traktorin nouto huollosta. Nyt jarruttamisen varmistukseksi ei tarvitse laskea kauhaa maahan. Olimme siis onnistuneet hankkiutumaan yhteistyöyritykseksi Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoiden kurssille. Opiskelijat tutustuivat mukana olevien yritysten toimintaan, tekivät pientä tutkimusta mahdollisten asiakkaitten keskuudessa ja muotoilivat sillä perusteella  jonkin yrityksen toimintaa edistävän tuotteen tai palvelun. Yritykset sitten tykönänsä pohtivat, onko heillä oikeasti mahdollisuuksia tai resursseja hyödyntää kurssin tuloksia toiminnassaan.

Tuossa viime viikon tilaisuudessa tuotokset esiteltiin kaikille mukanaolijoille. Kekkerien antina me jäimme pohtimaan, laajennetaanko alkuperäiskarjatoiminnan rahoituspohjaa tarjoamalla kummikyyttöjä kyyttöfaneille. Toinen tulos oli taas kerran muistutus siitä, kuinka mukavaa on, kun ei tarvitse päivittäin ahtaa itseänsä Helsingin kehäteiden sisäpuolelle. Viime päivien uutisten mukaan ahtaus ei sillä suunnalla ole ainakaan vähenemässä. Alkumatkasta katseltiin kuun siltaa järven jäällä ja lumisella pellolla. Perillä tuntui siltä, että vaikkei vielä olisi valjennutkaan, kuunsillan olisi turha yrittää päästä näkyviin betonirakennelma-, asfaltti/ruskea lumi -sekamelskassa. Tosin ajan kyllä itsekin auton mieluummin sille betoniselle kuin kuiselle sillalle oli täysi- tai uusikuu.

Puhtaat ruskeat lakanat

Tuulikin käy ja nyt on jostain syystä linssissä pieniä ruskeita pilkkuja. Seinä tuli vastaan niin, että koko rekkaa ei saanut kuvaan.

Rekalla oli annettu, mutta enää ei oikein voinut kauhalla ottaa. Hallin nurkassa oleva turveknökö alkoi käydä sen verran pieneksi, että traktorin lumikauha ei enää kunnolla täyttynyt. Turve olisi kuitenkin sopinut säätyyppiin paremmin kuin pahna. Jostain syystä tilattu turvekuorma ei tullut ihan niin nopeasti kuin yleensä. Olosuhteet olivat kyllä nopean toimituksen puolella, koska lauhalla säällä koko soveltuvaa kalustoa ei tarvita rahtaamaan haketta ja turvetta lämpölaitoksille. Tänään kaipailtu lähetys kuitenkin vieritteli pihaan noin kymmenellä akselillaan ja hallin nurkaan on nyt varastoitu kyyttörouville ja -herroille puhtaita lakanoita.

Lumipallokeli olisi, mutta eivät taida tyttäret moisen päälle ymmärtää.
Viimekeväisiä lehmävasikoita päivää paistattelemassa. Turpeisesta kuivasta
karsinasta huolimatta joskus näkee muutaman neitokaisen makailevan
märehtimässä lumella. Yleensä naudan asiat ovat kunnossa, jos se märehtii,
mutta ihmisaivoilla kuvittelisi, että ne olisivat vielä kunnommassa, jos
makailisi siellä turve-pahnan päällä.

Valmistelujen puolesta voisi siis vaikka vasikoita ruveta syntymään. Kuiviketta on yllin kyllin ja syntyvien vasikoiden korvamerkit on tilattu. Vielä taitaa kuitenkin kuukauden verran mennä, ennen kuin lisähäntiä  viipahtelee pitkin hallia ja tarhaa.

Nykyaikana korvamerkit taitavat olla  tärkeimmät näistä valmisteluista. Viime vuosina nimittäin kaikki ne lehmät, jotka ovat voineet valita, ovat poikineet ulos eivätkä halliin kuivikkeitten päälle. Vasta matkalla olevat korvamerkit taas olisivat johtaneet rikkomaan lakia eläintunnistejärjestelmästä. Merkkitilaus ei kylläkään vielä ole realisoitunut postilaatikkoon ilmestyvänä valkoisena hankalasti avattavana muovipussina, joten kaidalla tiellä pysymisestä ei siinä mielessä ole takuita. Tai onhan se pussi ihan helppo avata, jos kukaan ei ole lainannut saksia palauttamatta paikoilleen. Aika usein on.

Lumen syrjäytystä

Lunta. Pystyraidoitus hoikentaa, tuumi
männikkö. Puilla kylläkin paksuutta pidetään
tavoittelemisen arvoisena ominaisuutena.

Vanhan kansan säänennustussanonnoissa on määritelty lumen kertymisen ajoittumista. Eri versioissa puolet talven lumista on tullut loppiaiseen (6.1.), Paavon päivään (25.1.) tai Matin päivään (24.2.) mennessä. Näinä leutojen joulukuitten aikana voi todeta, että loppiainen ei ainakaan tämän vuoden osalta osunut kohdalleen. Hiihtäminen on kivaa, mutta silti toivon, ettei tuon Matin päiväkään tällä kertaa täsmäisi. Kertyy meinaan kohtuulliset - tai siis pikemminkin kohtuuttomat - kinokset, jos vielä ei olla puolessa välissä.

Traktorin jarruissa on harmillisia oireita ja kone pitäisi viedä siksi huoltoon. Näillä säillä vika vaivaa ilman muuta juuri sitä lumiauran takana olevaa konetta. Nyt vain pitäisi tietää, koska lumisateissa on vian korjauksen pituinen tauko. Oireet viittaavaat 75 prosentin todennäköisyydellä suht nopeasti hoidettavaan tautiin. Loppu todennäköisyys osuu valitettavasti pitempää poutaa vaativalle vaivalle. Onnistuneeseen sään ennustamiseen pitäisi vielä kombinoida  turvekuorman tilaus sellaiseen ajankohtaan, että toimitus ei osu kyseisen Valtra P(unainen):n sairaslomalle. Turvekuorma tosin on tarvittaessa hoidettavissa toisellakin kauhakoneella, mutta sen riisuminen metsä- ja paalinkuljetus
varustuksesta turpeen kauhomiseen vaatisi ylimääräistä työtä. 

Ilman avattua päätyä paalimakkara on aika hyvin maisemoitu valkoisen
eristekerroksen alle.

Hangen kätköistä on etsitty tienpinnan lisäksi rehuja. Preerialla biisonit huitovat turvallaan lumen pois eineittensä päältä. Kotieläinkyytöillä on vähän helpompaa. Pellon laidassa olevat paalikätköt ovat maastouttamismateriaalin runsaasta kertymisestä huolimatta edelleen löydettävissä. Kuopimisvoima tulee jykevän niskan sijasta 1980-luvun dieselmoottorista ja saanto yhdestä paikasta on selvästi suurempi kuin villillä preerialla. Kaikki tämä tietysti pöytään tarjoiltuna. Korsien lisäksi tarjolla on kivennäisiä. Niiden menekki on jostain syystä pudonnut murto-osaan aikaisemmasta. Voi olla, että kuivan vuoden rehuissa on kivennäistiheys tavallista suurempi, mutta vähän silti huolestuttaa. Mahdollinen kivennäispuutos kun voi näkyä kevään vasikoiden virkeydessä. Sattuu sitä tietysti ihmisilläkin, että tarjolla on monia kropan tarvitsemia hivenaineita sisältävää sapuskaa kuten täysjyväleipää, mutta sitten valitaan kumminkin vain hötöä ranskanpullaa. 

Kivennäiskaukalo ruokintapöydällä. Tarjolle asettelu ei ehkä ole visuaalisesti kummoinen elämys, mutta epäilen silti, ettei koristekuvioiden veisteleminen tarjoiluastiaan kohota menekkiä. Syy lienee jossain muussa.