Vuoksi ja Viena merkillistyvät

Jos kuvanottohetkellä joku kyselytutkimuksen tekijä olisi soittanut ja taustatiedoiksi kysynyt asemaa työelämässä, tässä kohtaa olisi ilmiselvästi pitänyt määritellä olevansa johtavassa asemassa. Tosin puhelinkyselyyn vastaaminen ja kuvaaminen eivät olisi olleet yhtäaikaisesti mahdollisia.

Vasikkavuodenaika meneillään. Hiukan vaikuttaa siltä, että se menee päällekkäin taimienkylvövuodenajan kanssa, kun useampaa vasua vielä odotellaan. Yhtään tainta ei kyllä olekaan vielä kasvamassa. Saisivat yöt vähän lämmetä ennen kuin kasvinpoikasia kasvihuoneeseen alkaa sijoitella. Vasikkavuodenajan operaatioihin kuuluu nimien keksiminen (kivaa) ja korvamerkkien laittaminen (ei niin kivaa). Viimeisimmät nimitykset ovat Vuoksi (emä Rajajoki), Viena (emä Onega) ja Vatruska (emä Sultsina). 

Viikolla käytiin myös sonninkauppaa. Tässä Uuniperunan
matka Herrakunnan lampaan maisemiin on juuri alkanut.

Yksi ensimmäisistä taloon hankituista kyytöistä oli nimeltään Aunus, joka oli äärettömän sympaattinen, fiksu, yhteistyökykyinen, nätti (ja vielä pari riviä lisää myönteisiä adjektiiveja) lehmä, jonka vasikat lisäksi kasvoivat hyvin. Vasikoitakin taisi kertyä seitsemän. Sitä perua Aunuksen sukua on sitten tänäkin vuonna poikimassa useampia. Yritämme antaa nimiä, joista muistaisi, kenen vasikka kukin on. Kun Aunus on niin kunnostautunut kantaemona, on sitten tällä hetkellä näitä melkeinpä AKS-tyylisiä nimiä runsaasti. Tämän suvun kohdalla nimissä on siis haettu maantieteellistä sijaintia vähän samalta suunnalta. Herra kuudesluokkalainen kävi muuten äsken raportoimassa, että nyt Seiskari on poikinut. Taisi syntyä Viipuri.

Oikealla Uuniperuna yhteiskuvassa enonsa Tupun
kanssa. Uudessa kodissaan Uuniperuna pääsi heti
tutustumaan paikallisiin hiehoihin.

Kun nimi on keksitty ja kirjoitettu korvamerkkiin, seuraa vapaiden lehmien ja vasikoiden kyseessä ollessa haastavampi vaihe - korvamerkin kiinnittäminen. Se onnistuu helpoiten paikallaan olevalle vasikalle, eli vasu on saatava kiinni. Päiväunilta yllättäminen on kohtuullisen hyvä menetelmä, kunhan sattuu päiväunien aikaan paikalle. Kiinni saaminen on myös varmempaa sisätiloissa rajatulla alueella.  Isäntä tosin valitteli, että kun aikaisemmin vasikan sai hallissa kiinni singahtamalla vasikan suuntaan räjähtävällä nopeudella, tänä vuonna tuntui siltä, että ainoa joka  singahti, oli vasikka. Isännän oma ampaisunopeus jäi selvästi vaatimattomammaksi. Ero johtunee siitä, että vasikat ovat saman ikäisiä kuin aina ennenkin, isäntä ei. Emäntä singahtaa yleensä vähemmän, mutta on topparina vastakkaisessa suunnassa pysäyttämässä vasikan karkua. Ja ennen kaikkea on asentanut merkit pihteihin oikein päin ja on valmiina kiidättämään ne paikalle, kun vasikka on kiinni. Tämä siksi, että merkitseminen kävisi mahdollisimman nopeasti ja vasikan ei tarvitsisi olla kiinni yhtään pidempään kuin tarpeen. Merkkien kiinnittämiseen tarvitsee nykyään käytännössä kahdet pihdit, koska hiljattain käyttöön tullut elektroninen korvamerkki ei sovi samanlaiseen pihdin leukaan kuin "sähkötön" merkki. Tai sitten pitäisi irrottaa ja kiinnittää pihtien lisäosaa korvien välillä. Ne pihdit taas ovat sen verran klohmon malliset ja kokoiset, että yhdetkin - ainakin emännän mittaisen ihmisen taskuissa - haittaavat vasikan perään syöksyilyä.

Talven loppua

Talvista ajankäyttöä tämäkin. Isäntä ja emäntä seuraamassa webinaaria söpösti vierekkäin. Pääsiäisen lähestyminen tiedostetaan kyllä talossa, mutta joulukoristeita ei silti vielä ole vaihdettu. Pääsiäiskoristeille jää joka tapauksessa paljon pidempi aika seinällä paistattelemiseen. Eikä työkaluvalikoimaan kuulu selfiekeppiä (eikä firman viestintäosastolla ole erillistä valokuvaajaa), joten mukavuusvarustelun olennaiset osat - keinutuolit - eivät näy kuvassa. Teekupit sentään mahtuivat.

Jonomuodostelmaa aamiaislevolla.
Saukin naama ei valitettavasti
näy, koska emäntä ei aidan
päällä seistessä, kameraa ylös
kurkotellessa (sitä selfie- tai
tässä tapauksessa sonniekeppiä
ei siis edelleenkään ole) oikein
nähnyt, mitä kuvaan tuli. Tarkoitus
olisi, että tässä kohtaa seisoskeltaisiin
syömässä ja päiväunille mentäisiin
karsinan kuivempaan laitaan, mutta
eivät pojat vaan ymmärrä. Saukkikin
on porukan isoin ja vahvin, joten sen
puolesta voi valita paikkansa juuri
siitä, mistä lystää - siis aitojen
sisäpuolelta kuitenkin.

Alkaa sulaa. Vettäkin satoi yhtenä yönä. Yksi routaista maata vaativa hakkuu vielä odottelee, mutta ensi viikon sää vaikuttaa melko lupaavalta. Ehkä se ehditään. Sulamisen seurauksena puro alkaa olla myllykunnossa, eli vettä on. Pihaan johtavan sillan tuntumassa sijaitsi aikanaan Kumian mylly, jolla oli käyntikautta vain tulvien aikana. Nykymaailmassa, kun ei enää olla niin bioja ja ekoja kuin ennen, kanniskellaan jauhokaappiin sähkömyllyjen aikaansaannoksia vuodenajasta riippumatta. 

Sulamisesta huolimatta lunta on vielä sen verran, että alkuviikosta joudettiin olemaan vajaan vuorokauden verran lomamatkalla, kun vasikoitakaan ei vielä ole isommin ollut tullakseen. Sen verran totaalilomalla, ettei edes haettu mitään varaosia samalla reissulla. Kokonaan ei sentään tehokkuudesta tingitty, vaan romanttiseksi aluksi ajettiin laboratorion kautta jättämässä sontanäytepussukka salmonella-analyysia varten. Yksi sonnipoika on lähdössä n.s. kotivävyksi toiselle tilalle. Ennen tällaisia siirtoja tässä maailman kolkassa (=Suomi) varmistetaan, ettei mukana kulje harmillisia yllätyksiä. 

Vihannesten siemenet tilattiin edellisessä numerossa ja Tupala von/af Huljala on jo vastaanottanut kaksi kolmesta tilatusta lähetyksestä. Toista Ruotsista tulevaa vielä odotellaan. Saapuneiden lähetysten sisältö on todettu toivotun kaltaiseksi ja ennen kaikkea on laitettu lähetyksen mukana tulleen kuormakirjan reunaan nimikirjaimet ja päivämäärä, että sisällön on tarkistettu olevan luomuvaatimusten mukainen. Luomuvalvonnassa on vuosittain erilaisia painopistealueita ja tämä lähetysten tarkastamisen tarkastaminen kuuluu kuulemma tämänvuotisiin. 

Tässä on vielä ihan rauhallista, vaikka rannat
ovatkin jo aika vähälumiset. Nyt käy jo ihan kunnon kohina
ja pinta on vesi on korkeammalla.

Keskimmäisinä eno ja sisarenpoika katsovat kameraan. Toinen on lähdössä uusiin maisemiin salmonellatuloksen tultua. 

Talvella keinulla kerran ja siemenkauppaa

Hallin katto aurinkoisena maaliskuun aamuna. Kuvaus oli osa energitaloudellinen selvitystä, jossa tuli todettua, etteivät oikein harju ja metsä suosi aurinkopaneelin paikkaa. Mukavan talviselta näyttää kyllä. Kypsää  aamupuuroa haluavalle varmempi bioenergiakeino on siis laittaa puita hellaan. Jos vartoaa auringon - ei kun maapallon - kääntymistä niin, etteivät kuusen latvat enää haittaa, menee aamiainen mahan täyttöasteen kannalta myöhäiseksi.

Toimitusosoite saksalaisen
luomusiemenliikkeen
tilauslomakkeeseen.
Olisikohan nuolen kohdalla
pitänyt kirjoittaa
Tupala von Huljala?

Viikolla tehtiin etelänmatka, eli käytiin Helsingissä reko-kierroksella. Lisäksi matkailtiin myös itään, sillä Lahden ja Hollolan rekot olivat myös ohjelmassa. Tässä tapauksessa itä oli kuitenkin lähempänä kuin etelä. 

Kierroksen uutuuksia oli Tapanilan jakelupaikan vaihtuminen. Aikaisemmin on oltu parkkipaikalla kerrostalojen ja työmaa-aitojen välissä, mutta se on käynyt ahtaaksi. Jostain syystä parkkipaikka täyttyi asukkaiden muutettua uusiin taloihin, vaikka kaupungissa kuulemma ei tarvita autoa, kun kaikki on lähellä ja uudet talot tehty aseman liepeille, jotta kulkeminen olisi helppoa. Uusi paikka oli koulun pihassa. Tie koululle oli aika kapea ainakin näin lumiaikaan, mutta paikan päälle mahduttiin kyllä ainakin tämän viikkoisella vahvuudella. Koulu oli siinä mielessä mainio paikka, että pihalla oli keinut. Edeltävästä Tikkurilan rekosta Tapanilaan siirtymisen kohdalla aikataulu on melko väljä, joten emäntä ei jättänyt huvittamatta itseään pienellä keinutuokiolla. Tämä oli mukavasti mahdollista, koska koulu ilmeisesti oli yläaste. Alakoululaismitoitetut keinulaudat tuppaavat olemaan hiukan kapeita suhteessa emännän toppahaalaroidun takamuksen mittoihin. 

Reko-kierrosten lisäksi on tällä viikolla käyty ulkomaankauppaa. Tämä on näin internetsisämarkkina-aikakaudella ainakin tuontipuolella aika vaivatonta. - Varsinkin, kun ostaa vihannesten siementen kaltaisia kevyttuotteita. Esimerkiksi salaatin siementen tsp (=tuhannen siemenen paino) on vähän toista grammaa.  Läheskään kaikkia vihannesten siemeniä ei kasvukauden pituudesta tai vähäisestä kysynnästä johtuen tuoteta Suomessa tai niitä ei ole suomalaisista liikkeistä saatavilla. Siksi tämä kansainvälinen tuulahdus.

Isoin homma oli käydä läpi edellisten vuosien jäljiltä varastossa olevat siemenet ja laskeskella tarvittavat määrät eri lajeista ja lajikkeista sekä katsoa, mistä mitäkin olisi saatavilla ja mihin hintaan. Määrien oltua tiedossa eri myyjien katalogien selaileminen ja muutaman uuden lajikkeen bongaaminen kokeiluun olikin sitten silkkaa huvia. Nyt vain odotellaan kahta lähetystä Ruotsista ja yhtä Saksasta. 

Emäntä etualalla. Terveisiä takana näkyville tytöille, jotka isännän kuvausaikeet huomatessaan pyysivät keinujen edessä ollutta äitiään siirtymään, jotta hekin näkyisivät kuvassa. Emäntä vei kyllä estradin kirkkaammilla haalareillaan. 

  

Tähdet puuttuvat

Soikio perehtyy ulkoilun lomassa palokärjen työn tuloksiin. Äärimmäisenä oikealla Söpön maha. Kumpikaan ei tiedä, että heidän sukulaistensa syntymätunnuksien perästä puuttuu tärkeällä lomakkeella ratkaiseva tähti. Ja asiasta varmaan viisveisaisivat, vaikka se heille kerrottaisiinkin.

Piti tehdä paperitöitä tänään - siis bittitöitä. Siis sen jälkeen, kun oli ensin käynyt hiihtämässä. Tärkeysjärjestystä tai jotain. Hiihto sujui ilman teknisiä tai byrokraattisia ongelmia ja aurinko paistoi. Bittioperaatio sen sijaan keskeytyi. Veroilmoituksesta ei nyt ollut kyse, vaikka ajankohta bitti/paperipuolella saattaisi siihenkin viitata. Se on siis jo jätetty. Veroilmoituksen kaltaisen selkeän dokumentin sijasta pitäisi saada tehtyä aikaisemmista kausista uudistettu hakemus sopimuksesta alkuperäisrotueläinten kasvattamisesta vuonna 2023. Edellisestä - viisivuotisesta - sopimuskaudesta on edistytty sen verran, että hakemuksen liitteineen voi nykyisenä digiaikana täyttää sähköisesti. Edellisessä kirjailtiin tarkasti lomakkeeseen oikeita lehmän numeroita ja kopioitiin paperisia kantakirjatodistuksia muistaakseni parina kappaleena. Näistä kopioista toiset ely-keskus myöhemmin palautti sopivien leimojen ja diaarinumeroiden kera. 

Tukihaut tehdään nykyään siis sähköisesti järjestelmässä, jonka ylläpitoon ja parantamiseen aina silloin tällöin palkataan lisää väkeä, kun järjestelmää "yksinkertaistetaan". Esim. taannoisesta "maatalouden kriisipaketista"  osa oli suunnattu juuri tähän. Tässä "Vipu-palvelussakin" tuntuu tulevan joskus vastaan hiukan samaa kuin apoteissa ja sarastioissa sun muissa alan kuuluisuuksissa;  järjestelmän laatijat eivät ole tulleet ajatelleeksi kaikkea etukäteen. 

Aikaisemmin alkuperäisrotutukea nauttivan naudan piti saada rotupuhtaita jälkeläisiä sopimuskauden aikana. Niistä syntymisistä piti sitten muistaa täytellä lomakkeita kauden päätteeksi. Uudistuneessa järjestelmässä hakemukseen  voi merkitä eläimiä, jotka kahden edellisen vuoden aikana ovat saaneet rotupuhtaita jälkeläisiä. Miten nämä tapahtuneet poikimiset todennetaan hakemuksella, on siis ilmeisesti jäänyt suunnittelematta ajoissa. Tosin sopimuksen muotokin varmistui aika viime tingassa. Sopimuskausi siis alkoi tammikuun alusta ja nämä lehmät tai sonnit tukeen oikeutetuiksi tekevät vasikat ovat syntyneet vuosi pari aikaisemmin. Poikimisiin liittyvät astutukset ja siemennykset ovat tapahtuneet vielä siitä yhdeksän kuukautta taakse päin. Jälkeläisten kelvollisuuden pitäisi siksi ilmetä lehmien nykyisiltä kantakirjatodistuksilta, kun silloin pari vuotta sitten ei ehkä tullut arvattua millaisia  muistiinpanoja järjestelmä joskus vaatii. 

Riljoonan S-kantakirjanumero näkyy ja vasikoiden isien S-kantakirjanumerot näkyvät, mutta tähdet puuttuvat. Ely-keskukselle ilmeisesti vain tähdet kertovat.

Kantakirjaanhan ne poikimiset on listattu. Puhdasrotuisuudesta ei kuitenkaan ole ollut ennen erillistä merkintää.  Kantakirjasta kuitenkin ilmenee, että emo on S-kantakirjassa (S niin kuin suomenkarja), ja vasikan isänkin kohdalla on ässä kantakirjanumerossa. Ne eivät sellaisenaan ilmeisesti riittäneet. S on tietysti kaikkien ilmansuuntien suomenkarjoilla ja mahdollinen "väli-ilmansuuntaisen" vasikan paljastaminen tietysti vaatisi perehtymistä numeroiden taustaan sonnien osalta. Ruokavirasto on ilmeisesti joskus sitoumuskauden alkamisen jälkeen tilannut kantakirjoihin tähden (*) puhdasrotuisten vasikoiden merkiksi. Tähtien piti ilmestyä papereihin tammikuun puolen välin jälkeen. Tänään en kuitenkaan yhtään tähteä kyseisistä dokumenteista löytänyt. On sitä tietysti itsekin tullut tilailtua joskus jotain vähän myöhässä.

Eikä sitten hukata papereita. Tekstileike Ruokaviraston ohjeesta.

Ei mitään hätää kuitenkaan. Kun luki aiheeseen liittyvää Ruokaviraston ohjetta riittävän monta näyttöä alaspäin - siis lampaiden, hevosten ja kanojen ohi - löytyi lisäohje. Siinä kerrottiin, että jos tähdet sattuvat puuttumaan, voi hakemuksen silti tehdä ja merkitä lisätietoihin, että tähdet puuttuvat.  Sen lisäksi pitää tietenkin lähettää ne tähdelliset  kantakirjatodistukset perästä ely-keskukseen, kun ne tähdet joskus aikanaan sinne ilmestyvät. Ei periaatteessa ongelma, kunhan ei sitten unohda lähestyä ely-keskusta tällä kyseisellä sähköpostinivaskalla. 

On tässä muutakin ollut kuin bittien ja lehmän numeroiden järjestelyä. Tässä viritellään hiukan talon kalustoa parempaa kameraa lehmävasikoiden ikuistamiseksi. Etumaisena Ua, joka on porukan johtava linssilude.

Helmikuussa hiihtämässä

Hurjaa hommaa tämä vasikan kesyttäminen. Vähän toisenlaisessa sirkuksessa kasvanut lapsityövoima varmaan kesyttäisi leijonan pentuja. Täällä voi onneksi operoida näitten kasvissyöjien kanssa.

Toistaiseksi vielä näin päin. Isäntä
käytti moottorisahaa ja lapsukainen
oli kevyemmässä hommassa
kuormaajan puikoissa.

Tänä vuonna helmikuussa on vähän valkohankiakin. Joku vuosi sitten ne olivat aika kortilla. Sen kunniaksi emäntä kävi aamulla suksimassa. Ensin metsäladulla ja sitten laduttomassa metsässä. Vaikka pelloilla monin paikoin sänget näkyvät, metsässä oli lunta sen verran, että ylämäessä rikkoutuneesta sommasta oli ilmeistä haittaa. Tai eihän siitä mitään haittaa ollut. Liikeradat vain monipuolistuivat, kun sauva välillä upposikin puoliväliä myöten hankeen. Huvin vuoksi ja urheilun kannaltahan sitä nykyään enimmäkseen hiihdetään. Muinaisella 1980-luvulla hiihdettiin myös paikasta toiseen - esimerkiksi kotoa kouluun - pääsemiseksi.

Isäntä oli lapsityövoiman kanssa lähtenyt keräilemään kaksilatvaisia/vänkyröitä/muuten vaan epätäydellisiä koivuja isännän ja emännän aikoinaan yhdessä istuttamasta koivikosta. Tästä voi päätellä, että koivikko ei ole kovin vanha, koska isäntä ja emäntä ovat niin nuoria ja hopeahäihinkin on vielä aikaa. Emännän ladulta poikkeaminen oli juuri tämän työmaan innoittama. Olihan se kiva nähdä isäntä ja pienokainen kesken hiihtelyn. Nuoremman lapsityövoiman - jos olisi ollut mukana hiihtämässä - mielestä olisi varmaan ollut kiva nähdä Fiiatti ja metsäkärry noin kesken reissun. Emäntä oli kuitenkin yksin liikenteessä eikä ollut vielä kovin kerennyt ikävöitymään, joten työmaavisiitti jäi muutaman kuvan ottamiseen. Pitempään katsellessa olisi tullut vilukin ja monot ilman suksia ovat aika onnettomat hangessa kulkemiseen. Kuvien ottamisen jälkeen tuli siis huvin vuoksi ja urheilun kannalta käännyttyä takaisin. Loppumatka oli tehokasta reitittää postilaatikon ohi ja poimia sieltä päivän lehti seuraksi kotona odottavaan keinutuoliin. Tässä viimeisessä vaiheessa huvi painottui huomattavasti urheilua enemmän.

Koivuja kyytiin. Taustalla häämöttää valtatie 12.

Veroista ja ReKo-säästä

Viikon luontokuva raivaussaharetkeltä. Luontoääntä tästä
kurkusta ei lähde. Sanotaan, että kesällä sopivalla säällä
voi kuulla, kun ruoho kasvaa, mutta jäkäliä ilmiö ei taida
koskea minään vuodenaikana. Tämä raidankeuhkojäkälä
on oppikirjoja lukematon versio itsestään. Viihtyy lähteitten
mukaan vanhoissa metsissä ja lähistöllä tehty hakkuu voi
kuulemma sen karkottaa. Tai sitten kolmen metrin päässä
oleva 90-luvun avohakkuu ei ollut riittävän lähellä.

Perinteinen talviaskare, korren kantaminen valtion kekoon (veroilmoitus suom. huom.), alkaa olla tehtynä ja 2022-mapit ovat hyllyssä söpösti vierekkäin. Onhan niitä korsia tietysti mennyt pitkin vuotta, mutta pääsevät nyt verohallinnon robotit täsmäyttämään keon kokoa. 

Lähettäminen tosin vielä uupuu. Oletetaan positiivisesti, ettei verohallinnon palvelimille tule ainakaan kuukautta pitempää palvelunestohyökkäystä, joten potentiaalisia lähetyspäiviä on vielä kolmisenkymmentä. Ja jos tulee, niin kaipa sieltä sitten myönnetään yleisesti force majeure -lisäaikaa, kunnes bitit taas ovat toimintakuntoisia. Emännän lapsuudessa  käytetty yleinen veroilmoittamismenetelmä - lomakkeitten toimittaminen (avolava)autolla paikalliseen verotoimistoon - ei siis enää ole käytössä. Verotoimistokin on tietysti nykypäivänä paljon harvinaisempi ilmestys kuin silloisena maailman aikana.

"Joululoma" alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolle on reko-ilmoitus auki ja litania tilauksiakin jo kirjattuna. Keskiviikkona mennään Töölöntorille katsomaan, mitä siellä sattuu taivaalta tipahtelemaan. Uutisten sään ennustajan muistaakseni puhuivat sadealueista, joiden perässä tulee seuraava. Kauhean kiva tietysti olisi, jos juuri silloin ei tippuisi yhtään mitään. Tosin emäntä muuttui välipäivinä uuden sadetakin onnelliseksi omistajaksi, joten tilanne olisi hanskassa märemmissäkin olosuhteissa. Emäntä kylläkin on säänkestävämpi kuin tilauslista, joka taitaa sadeoloissa olla reko-kierroksen heikoin lenkki. Tuossa ylempänä mainitussa veromapissakin on esittelykappaleita näitten lenkkien heikkoudesta, kun kynä on tehnyt reikiä kastuessa pehmentyneeseen paperiin. Lisäksi varustautumisessa on huomioitava, että kuulakärkikynä on märän paperin kanssa epävarma yhdistelmä. Isännän taskuissa on onneksi runsaasti varastokapasiteettia, joten sieltä on yleensä sopivaa muistiinpanovälinettä löytynyt. Tämä varastokapasiteetti muuten konkretisoituu erityisesti silloin, kun isännän vaatteita laittaa pyykkiin - tai tyhjentäessä koneesta vaatteitten lisäksi esim. puukon ja kuitunauharullan lopun. 

Jälkien kuvaaminen lumesta ei ole kovin kiitollista. Tämän koululaisen kotimatkalla ottaman kuvan paikalle johti vana sorkanjälkiä suht tiheässä ja tällaisia "pistorasioita" oli sitten bongattavissa pysähtymispaikassa. Valitettavasti naapurin joulun alla pyydystämä villisika ei tainnut olla kulmakunnan viimeinen. Tätä tyyppiä ja tämän kavereita ei vihannesmaalla kaivata. 

Kesällä voi kuvata kurpitsoita tai
kukkakaaleja ja muuta värikästä,
mutta pohjolassa kun ollaan, on
kasvivalikoima tähän aikaan vuodesta
suppeampi. Kuvavalinta ei silti
tarkoita sitä, että suositeltaisiin
panemaan leipään puolet petäjäistä.
Onpahan vaan ajankohtainen
kuva tekstiä koristamassa.

 

Itsenäistyneitä

Sanotaan kuorossa "muikku". Ua ja Uhkea ovat viime kevään lehmävasikoista kaikkein linssiluteimmat.

Myös herneen lajittelu on kuulunut "lomapuuhiin." 
Sisua säkissä.

On pidetty kesälomaa. Ei ole käyty ReKoissa, ei kitketty, ei kylvetty, ei korjattu eikä tehty edes veroilmoitusta tai juuri sometettukaan. Digivajauksesta huolimatta reaalielämän olemassaolo jatkuu tukevasti ja lehmähommien lisäksi on ulkoilutettu muun muassa raivaussahaa ja lumiauraa. Lumet ehtivät aika vähiin, mutta torstaina oli taas väylää aukaistavana. 

Rypsipelto ehti osin menettää valkoisen suojakerroksensa.
Ei tarvitse valtionkarjankaan taas kuopia sapuskaa
saadakseen. Paikallinen metsästysseura kaatoi lohkon liepeiltä
useita hirviä viime syksyn jahdissa, mutta senkin jälkeen
sorkan jälkiä ilmestyi lisää. 

Vasikat tuli vieroitettua vasta nyt tammikuun puolella. Yleensä homma on tehty marraskuussa, mutta nyt taisi marraskuussa olla muita kiireitä. 

Isäntä ja emäntä lähtivät työmaalle ja akateemisesta joululoman pituudesta nauttivat lapsityövoima lupasi tulla perässä lisävoimiksi. Homman aloitus kuitenkin viivästyi, kun lehmävasikat emoineen olivat pääasiassa pihalla eivätkä ilmeisesti olleet erityisen nälkäisiä, koska paalien nostelun pörinäkään ei niitä sisälle houkuttanut. Lapsityövoiman ilmaannuttua paikalle ketju riitti kuitenkin ohjaamaan porukan seinien sisään, minkä jälkeen työ olisi päästy aloittamaan. Tässä vaiheessa isäntä sai aamulla terveyskeskuksesta tilaamansa takaisin soiton, jossa suositeltiin saapumaan paikalle saman tien, koska juuri silloin ei ollut jonoa. Isäntä lähti, mutta hommaa jatkettiin, koska aitojen sisäpuolella emäntä ja pienokainen olivat lukumäärältään riittävän ylivoimaisia yhdeksään vasikkaan, niiden emoihin ja muutamaan tätiin ja serkkuun nähden. Alkajaisiksi sai tosin rautakangen kanssa naputella jäätynyttä turvetta erotteluporteiksi käännettävien aitojen tyveltä, mutta näistä jähmeyksistä selvittyä homma luonasi. Rautakangen käytön tosin huomasi seuraavana päivänä hartioissa. Sonnivasikoiden porttijärjestelyt eivät olleet yhtä tehokkaat, mutta toisaalta siinä porukassa ei ollut kummitätejä aiheuttamassa hämminkiä - vain emot ja pikkupojat. Vasikat olivat omilla puolillaan huomattavasti ennen kuin isäntä kotona. Ajoitus oli siis isännän kannalta täydellinen. 

Talven viettoa voisi jossain mielessä määritellä hiljaiseloksi, mutta vasikoiden vieroitus toi tähän pienen katkon. Saatiin pariksi päiväksi äänekkäiseloa. Hallilla on yleensä hyvin hiljaista, kun traktori ei pörise. Väljässä lämmittämättömässä rakennuksessa ei edes ilmanvaihto pidä ääntä, mitä nyt tuuli humisee, silloin kun ilma sattuu vaihtumaan erityisen ripeästi. Kun emot ja pienokaiset ovat päätyneet päivällä eri puolille aitaa, alkaa iltaa kohden ääntä tulla - yleensä molemmista suunnista. Sinänsä desibeleille ei ole tarvetta, koska hiljaisempikin ääni kuuluisi aidan yli viereiseen karsinaan/lohkolle. Seuraavana päivänä lausuntoja annetaan huomattavasti enemmän. Ei kenkään koko aikaa äänessä ole, mutta kun kommentoijia on useita, niin aina joidenkin äänet kuuluvat. Parin päivän päästä tilanne vakiintuu ja sanottavaa on harvemmin. Vasikat esimerkiksi  asettuvat riviin ja sanovat kukin möö kauempana syömässä olevien emojen suuntaan. Kutsun kuultuaan alkavat mammat liikehtiä kohti väliaitaa ja tulevat sen viereen antamaan selviytymisohjeita itsenäistyvälle nuorisolle. Saattaapa joku nuolaista lapsukaisen talvikarvoja ojennukseen aidan yli. Neljäntenä päivänä ei juuri ääneen lausuttuja neuvoja enää tule. Nuo pari ensimmäistä päivää taas huomataan naapurissakin. 

Aurinkohan se siellä selvästi ilmoittelee itsestään. Sen verran lähellä taivaanrantaa kuitenkin päivälläkin, että tässä maastossa näkee vain valon.