Finaali - tattari

Vaihteen vuoksi näköala puimurista. Tällä kertaa ilman lasista
heijastuva kuljettajan hahmoa.

Kartiomaiset ovat tattaria. Aika paljon on siis kaikkea muuta. Yläkuvan
lohkolta sitä muuta ei onneksi tule ihan niin paljon. Viitisen hehtaaria
silputtiin suosiolla peltoon jo kesällä, kun pillike oli ohittanut tattarin
turhan totaalisesti.

Talvitelat häämöttävät - puimurilla. Veneilyä ei ehditä harrastamaan, mitä nyt ukki vähän ahvenia ahdistellessaan. Isäntä jahtaa parhaillaan viimeisiä tattarihehtaareja puimurilla hurjalla tuntinopeudella. Kasvikset eivät onneksi juokse karkuun. Puimurin vauhtia on kyllä varmuuden vuoksi tavanomaisesta vähän lisätty, jotta homma joutuisi valmiiksi - ei nyt hyvän, mutta vähemmän huonon - sään aikana. Puintisäät tuntuvat leijuneen toisiin maailman kolkkiin. Ilmassa on leijunut lähinnä sumupisaroita. Eilen autoillessa joutui todistamaan hiukan erikoista yhdistelmää. Pelloilla liikkuvia puimureita sai katsella tuulilasin-pyyhkijöiden rauhallisten viipahdusten läpi. Olisin ehkä mieluummin katsellut jotain tavallisempaa.

Tattari tykkäisi hiukan kuivemmista ja aurinkoisemmista oloista kuin kulunut suvi tarjosi. Siinä mielessä ei siis mitään eroa tyypillisen kesälomailijan näkemyksiin. Sikäli kun nyt kasvin kanssa voi olla samaa mieltä. Satotaso oli valitettavasti näiden makuasioiden seurauksena aikaisempaa vaatimattomampi ja tulevia kylvöjä ajatellen siementen itävyys on hieman arvoitus.

Kosteissa oloissa jälki on tämännäköistä. Pientä putsaustarvetta puimurin
sisuksissa. Ensimmäinen valmis, kolme vielä jäljellä. Tämä operaatio ei esim.
kuivalla viljalla työllistä.

Mitäs sitten, kun puimuri on siistitty ja ajettu talliin? Lunta ei ihan vielä tarvittaisi. Suksetkin on tietysti voitelematta, mutta ennen kaikkea lietevaunun harjoitusohjelma on tältä kaudelta kesken. Laitetaan siis haisemaan. Muokkauskalustollakin saattaa vielä olla spurtteja ampaistavana. Valmennusjohto kyllä jo odottelee taukoa.

Eihän tässä säässä mitään vikaa ole. Ruoho vielä vihertää eikä kuumuus ahdista. Terv. Laiha-Lohtu, M-Kirstian, Nanne ja Nerto.

Sarja kärrylle ja puimurille, osa 2

Ajelua viheriöllä. Puitavassa kasvustossa pääväri on yleensä
keltainen tai jonkin sävyinen ruskea. Nyt keltainen on vain puimuri.

Tätä on nyt sitten odotettu. Tänä vuonna ei erityisen suurella riemulla, mutta jotta saataisiin homma pois päiväjärjestyksestä ja jotta eräillä pohjalaisilla lehmillä olisi pötyä pöydässä. Sääennuste on muutaman päivän poikennut tämän suven yleislinjasta. Aurinko ilman sadepisaroita on nimittäin piirretty näkyviin usealle päivälle peräkkäin. Olosuhteet siis muuttuivat - ei nyt ihan suosiollisiksi - mutta siedettäviksi härkäpavun puintiin. Sato-odotukset ovat kyllä hiukan vaatimattoman alapuolella. Lisäksi tavara on märkää, mikä on syy siihen riemun puuttumiseen. Märän - on se nyt mitä hyvänsä - mutta varsinkin pavun puimista ei taida kukaan pitää erityisenä huvina. Joku puimaan jo kerennyt tuttu raportoi puimurin koneiston tarvitsemista välipesuista.

Vihreätä on, vaikkei olekaan heinää kylvetty alle. Jäykempi maalaji voisi
olla rikkojen suhteen hiukan armollisempi. Tämä rikkasuotuisa
on kuitenkin yleensä suotuisa myös itse viljelyskasville.

Papu on tuleentuneena erinomaisen rumaa. Ulkonäkö ei ehkä ole lautasellakaan pavun vahvin puoli. Tai ainakin kauneus on katsojan silmässä. Alkukesästä kasvin vihreä lehdistö (ei liity keltaiseen lehdistöön) peittää pellon pinnan hyvin ja rikkakasvien kasvu kärsiin valon puutteesta. Tuleentuneessa kasvustossa lehdet ovat kuihtuneet ja valo pääsee maahan asti. Maassa sitten vihertää ihan urakalla. Jos oikein huonosti käy, tämä viherrys kasvaa täysin läpi ja pavut, raukat sen seassa eivät kuivu puitavaan kuntoon.

Avattu pavunpalko. Satoa
liioiteltu laittamalla
mittakaavaksi aika pieni käsi.

Turhan märkää oli nytkin. Puimaan pääsi päivällä kolmen maissa. Seitsemältä kaste komensi koneen vuorokausilepoon. Näin myöhään syksyllä ei tosiaankaan tarvita digipiirtureita ajoaikojen rajoittamiseen.

Tämä viehättävä pavunvastaanottolaite lepäili puinnin ajan aurinkoisella
pellonlaidalla, muttei sitten suostunut käynnistymään, kun piti lähteä
pihaan. Kuivuriin ei olisi vielä päästykään, kun kärryllisestä ei tule kuivuri
riittävän kylläiseksi.

Ei ihan näytä samalta, mitä myymme pussissa. Kuormasta varmaan puolet on savikan siemeniä, joita lähtee pois kuivurin esipuhdistajassa.

Kylmän kesän satoa

Kaverukset Banana pink (vas.) ja Uchiki kuri (oik.).

Tänä kesänä ei ole tehty lämpöennätyksiä eikä oikein oltu edes keskiarvoissa. Tämän huomaa muun muassa kasvimaalla. Kurpitsapöpelikössä piileskelevät soikulat ovat pysyneet varsin maltillisissa mitoissa. Kurpitsoiden kasvattaminen on kivaa, ja se on ollut riittävä syy kylvää niitä yli oman tarpeen. Niitä on nyt sitten jonkun verran kaupan rekoissa ja eilisessä Osta tilalta -päivässä. Isännällä pursuavat kurpitsat korvista huomattavasti ennen kuin emännän kurpitsankasvatusinto loppuu. Emännälläkin kyllä säilöntäinto loppuu ennen kasvatusintoa.

Tänä vuonna oli parin vuoden tauon jälkeen kotoisasti banaanikurpitsaksi kutsuttua Banana pink -nimistä lajiketta. Aikaisemmin suurimmat banskut ovat olleet yleensä parikymmentäkiloisia - siis hyvin epäkäytännöllisen kokoisia. Silmillä punniten nyt lienevät isoimmat hiukan toisella kymmenellä. Katsotaan, onko vaaka aikanaan samaa mieltä. Silmäpunnituksessa on taipumusta aliarviointiin. Ainakin silloin, kun arvioi esineitä, jotka pitäisi kanniskella pitemmälle. No, sitten raahataan, jos ei jakseta kantaa - tai hälytetään lapsityövoimaa avuksi. Sitä isompaa. Pienempi työvoima on erinomaisen vakuuttunut siitä, että äiti on hyvin vahva ja turvallisen lapsuuden jatkamiseksi tätä uskoa ei väen väkisin horjuteta.

Kesä meinaa loppua kesken muiltakin kasveilta. Härkäpapu vartoo edelleen pellolla. Hamppua ei

Härkäpapukasvusto alkaa kyllä ränsistyä, mutta puintivalmista se ei vielä ole.

Lauma bioreaktoreita parantamassa ruohonkorsien ravintoarvoa.

onneksi kylvetty, kun kevät meni pitkäksi. Tattari - samoin kuin kaikki leikkuupuimurit - pitäisi kuivemmasta kelistä.

Yksi kuitenkin on, joka näilläkin leveyksillä vuodesta toiseen varmasti valmistuu ja jonka satovaihtelut ovat hiukan vähäisempiä. Ruoho nimittäin vihertää riippumatta siitä, millä puolella aitaa korret asustavat. Sellaisenaan korsisto on tietysti vähän heikkoa nälän torjuntaan. Onneksi on keksitty neljällä jalalla liikkuva mahayhdistelmä, jolle ruoho maistuu. Lukuisista mahoistaan kuuluisa lehmä säilöö kylmänkin kesän talteen sekä tietysti muuttaa sen yksimahaiselle sopivaan muotoon. Tietysti lehmälle kannattaa esim. heinänä säilöä sitä kesää talteen, jotta lehmän palvelukset olisivat käytettävissä seuraavanakin kesänä.

Rikkoja muttei rokassa

Ennen ja jälkeen. Etsi erot.

Emäntä on päivänä muutama harrastanut mekaanista rikkojen torjuntaa - bioenergian käytöstä huolimatta aikuistyövoimalla.

Yksi nurmien ärsyttävimmistä rikkaruohoista on hevonhierakka. Se runsastuu laitumilla, koska maussa on laiduntajien mielestä ilmeistä vikaa. Ei nimittäin nimestään huolimatta maistu hevollekaan. Sellainenkin täällä taannoin asusti, mutta joko eläinlaji tai kasvi on nimetty väärin. Virtahevoilla ei ole kokeiltu eikä kokeilla. Vaatisi ehkä toisenlaista aitausteknologiaa, vaikka aidassa virtaa onkin (0,000.. A). Purokin saattaa olla vähän matala ja kylmä kyseiselle lajille. Sitäpaitsi maataloushallinto ei ole tainnut  määrittää, kuinka monta lantayksikköä yksi virtahepo olisi. Lisäksi pidän virtahepoa lehmään verrattuna todella rumana, eikä makukaan taida vetää vertoja. Tästä johtopäätöksenä jatketaan hevonhierakan kitkemistä käsin. Emännän nyt käyttämä luomumenetelmä on kiskoa kasvi juurineen  irti ja tunkea koko kasvi 15000 siemenensä kera säkkiin. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin tämä pitkä ja vankka juuri tekee hyvää maan rakenteelle - toisin kuin kitkijän selälle.

Reilu parikymmentä vuotta sitten emäntä sivisti itseään lypsämällä yhden suven saksalaisia lehmiä. Hierakkaa pidettiin aika riesana ja siellä sitten kuljeskeltiinkin laitumilla reppu- tai sivelyruiskun kanssa täsmätarjoilemassa rounduppia hierakan lehdille. Suomessa se tuntui olevan pienempi ongelma siihen aikaan, mutta aika monella on tuntuma, että hierakkavaiva olisi viime vuosina lisääntynyt.

Palsami on hierakkaan verrattuna aika ergonominen; juuri on vain kevyesti maassa kiinni ja varsi katkeaa helposti. Irti, varsi poikki juuren yläpuolelta ja pinoon. Ennen siementen tuleentumista.

Maalaji oli sellainen, että ojan pohja ei kanna, joten pitkillä saappaan varsilla ei pitkälle pötki, vaan juuttuu syvälle. Käytännöllinen työasento oli paikoin tämä spagaattiharjoitus, mutta miten tästä pääsee leveällä kohdalla pois niin, että vesi pysyy saappaan ulkopuolella. Kahdella kostealla läikällä sääressä selvittiin. Nekin saattoivat johtua murtuneesta saappaanvarresta eikä puutteellisista akrobaatin taidoista.

Toinen riesakasvi ei esiinny pelloilla, vaan paikoin esim, ojan varsilla. Täällä oli aikoinaan pihassa koristekasvina jättipalsamia. Se alkoi vähitellen koristaa muitakin paikkoja kuin kukkapenkkiä, joten häätötuomio tuli  myös sieltä kukkapenkistä. Nyt sitä on vielä yhden ojan varressa. Paikka tuli toissasuvena hyvin kitkettyä, mutta vuosi sitten seuranta unohtui. Silloin nypittävää olisi ollut varmaan aika vähän. Nyt tämä unohdus kostautui ja emäntä vietti eilistä päivää kutakuinkin ojan pohjalla. Onneksi tuuli. Edellisellä kerralla oli nimittäin lämmintä ja tyyntä. Olosuhteet ojanpohjalla ovat laajamittaiselle ilmahyökkäykselle täydelliset.

Palautumispäivä

Mustat lampaat ovat hyvinkin tunnettuja. Tässä ei kuitenkaan
eläinlaji täsmää. Joku eilinen vieras kertoi, että hän olisi aidan
tykönä osannut tehdä "mikä ei kuulu joukkoon" -tehtävän.
Nukku-Matti on tämän poikaporukan kesyin kaveri. Herrat olivat
emännän tämänpäiväisen luontoretken ensimmäinen kohde.

Luonnon päivä oli eilen. Kiitoksia vaan kaikille vierailleille. Tänään on toivuttu eilisestä eli siirretty katseluetäisyydellä olleet eläimet kauemmille laitumille, syöty puffetin tähteitä ja tiskattu termoskannuja. Kahta jälkimmäistä oli  molempia riittävästi tarjolla. Kaikkien juhlien parhaita puolia on se, että seuraavana päivänä ei yleensä tarvitse tehdä ruokaa. Näyttää pätevän myös juhlittaessa Suomen luontoa.  No, sieni-kesäkurpitsakeittoa kyllä vähän tehtiin, kun molempia aineita sattui löytymään.

Yksi lapsukainen halusi mieluummin leppäkerttupipon,
joten emäntä sai tämän.

Iltapäivällä sää suosi, joten emäntä jatkoi luontoteemassa ja lähti käppäilemään metsään. Juosta ei tähän aikaan vuodesta kannata. Tyrkyllä on sekä mustikoita että vadelmia. Jos niitä pysähtyy syömään kovin hikisenä, tulee vilu, ja syömisen joutuu keskeyttämään ennen aikojaan. Jäisi vitamiineja ja hyvää makua saamatta. Noin tunnin matkaan menikin sitten tällä menetelmällä reilu puolitoista tuntia. Mutta ei ollut kiire, kun iltaruuaksi oli valmiina pasteijoita.

Ei ole kovin kiireistä toimintaa, kuten päiväyksistä näkyy. Parin päivän viive
postin luvussa on siis aika pientä.

Ulkoilun ja jälkien korjaamisen lisäksi on tutustuttu viime päivinä kertyneeseen postiin. Viikolla on luonnonpäivävalmistelujen lisäksi kyyditty kylmettynyttä sonnia kotiin kilon palasina sekä parina iltana tarjottu ReKo-asiakkaille tilaisuus ihailla emännän uutta pipoa ostosten noudon lomassa. Isäntäkin retkeili pari päivää poissa maisemista. Postiin perehtyminen oli kaiken muun ohjelman ohessa jäänyt vähän ylimalkaiseksi. Eipähän ollut mitään kiireellistä tullut, kuten kuvasta näkyy.

Pakollinen pysähtymisemerkki.

Nämä ohitettiin. Ei niitä kaikkia ehdi poimia. Eilisen
 luonnonpäivän perinnebiotooppikierroksilta osa
ihmisistä palasi sienisaaliin kera.

Kyläile kyytöillä

Tämä perinnebiotoopin puron rannalta toiselle johtava  vedenylitys-
avustin on niille, joilla ei ole vedenkestäviä sorkkia. Tyyppikäyttäjä
on kädellinen. Me nelijalkaiset tässä mieluummin vain arvioimme
rakenteiden ominaisuuksia.

On taas se aika vuodesta, joka viime vuonna oli tähän aikaan. Viikon päästä lauantaina vietetään
viidennen kerran Suomen luonnon päivää. Päivän status on noussut edelliskerroista, sillä nyt se on kalenteriin merkitty liputuspäivänä. Huljalan Tupala on alusta alkaen osallistunut juhlintaan kutsumalla kyytöille vieraita. Herra härkäpapu ja rouva Hamppu ovat nekin olleet tavattavissa kotioloissaan eli arkisesti varpaat mullassa. Käytös on kylläkin kyyttöjä yksitotisempaa seurattavaa. Vastaavasti ominaisuudet selfietaustana ovat selvästi vakaammat.

Nompparelli nyt,
yksivuotissynttärit ovat
ensi torstaina.

Merja-Kristiinan vasikka, Nompparelli, oli aivan pränikkä
viimevuotisessa luonnonpäivässä.
Nimi valittiin vierailijoiden ehdotusten joukosta.

Rouva Merja-Kristiina, Nompparellin emä,
on talon vanhin lehmä.

Tähän astisilla kerroilla Suomen luonto on ollut pävälleen hyvin myötämielinen. Taivas on esitellyt vain poutapilviä ja viimevuotinen kova tuulikin kaatoi puita aitalangoille vasta hiukan vieraiden lähdön jälkeen.

Luonnon päivää ja avoimia ovia on tänä vuonna jo kertaalleen harjoiteltukin vajaa kuukausi sitten hiukan toisen otsikon alla. Sillä kerralla saatiin pari sadekuuroa, joten nyt osaamme sateen sattuessa toimia myös sateessa. Testatusti. Heikoiten menestyi viljelykasvinäyttelyn sokerijuurikkaan vieressä päivystäneen sokeriastian sisältö. Yleensä siihen on iskenyt lähinnä lapsityövoima, jolle pullan ja muffinssien anniskelu on jossain vaiheessa lopetettu.

P.S. Teksti laadittu kyyttöpasteijan tuoksun leijaillessa keittiöstä. Maistamaan pääsee siis 26.8. klo 12 - 15. Kiitoksia vaan kaulinta pyörittävälle lapsityövoimalle.

Pieniä pyöreitä mustia

Kuskin on tolppien liepeillä syytä muistaa tyhjennystorven olemassaolo.

Talossa siirryttiin taas öljyalalle. Rypsin puinti alkoi eilen ja toivottavasti päättyy tänään. Aamuinen sade valitettavasti pitkitti yökasteen aikaista taukoa. Tällä pitkittyneellä tauolla aika on saatu kulumaan laitumien puhdistusniitolla, joten peukaloiden ei ole tarvinnut vaivaantua pyörimään.

Rypsin siemen on pientä, joten kärryn täytyy olla tiivis.
Vieno ropina kärryä lähestyessä kiinnitti emännän
huomion. Onneksi biohajoavaa pikatiivistysmateriaalia
oli runsaasti käden ulottuvilla. Apilat olisivat olleet
tietysti heiniä koristeellisempia.

Usein syysrypsi on puitu jo heinäkuun puolella, mutta tämänvuotisesta puimurin startista ei päässyt kalenteria tarkistamaan. Tai jos erehtyi tarkistamaan, niin koululaiselle voi tulla parin viikon diftongi- ja derivaattavajaus. Viime vuosina koululaisten kesäloma on loppunut pari viikkoa rypsin puinnista. Tänä vuonna rypsipelto ja luokkahuone korkattiin samana päivänä.

Tällä kertaa heinäkuussa vielä tilattiin varaosia paljastuneeseen tyyppivikaan. Osan vaihto vaati huoltomiehen mukaan kuumennusta, pitkää vääntövartta ja paljon rumia sanoja. Kysyin isännältä, osaako hän viime mainittuja, kun kotikäytössä niitä ei esiinny. Oli kuulemma kahdella ensimmäisellä varusteella selvitty. Neuvon antaneella huoltomiehellä ei ilmeisesti ole yhtä pitkää vääntimen jatketta käytettävissä.

Rypsi talvehti kohtuullisesti, joten rikkaruohoista ei ollut kiusaa kuten viime vuonna. Hiukan saunakukkia ja hierakkaakin. Nekään eivät olisi näkyneet, jos kasvusto olisi pysynyt pystyssä. Lakoontui kumminkin jonkin verran. Tosin loppuvaiheessa saunakukat eivät enää pistäneet silmään, kun ne olivat pudottaneet lehtensä ja rypsi tuleentunut.

Rypsin, kuten muidenkin ristikukkaisten, siemenet ovat liduissa. Kasvusto oli sen verran tuleentunutta, että siemenet tuppasivat varisemaan aina litua aukaistessa.