Parin kauden loppu

Laidunkausi alkaa olla taputeltu tässä vaiheessa. Runsas meinasi viime tässä kohtaa vielä kääntyä takaisin päin, mutta muutti suunnitelmaa havaittuaan näin lukuisan joukon peräpään varmistajia.

Laidunkausi ja kasvukausi alkavat olla loppu tai ainakin hyvin vähissä. Viimeisinä totaali-itsepalvelussa olivat kasvimaa-asiakkaiden ohella sonnit. Kasvimaan itsepalvelua ei siis vielä ole keskeytetty. Laidunlohkojen muokkausten vuoksi sonnit palasivat halliin vaihtoehtoreittiä. Emäntä epäili sonneja kovin konservatiivisiksi ja olisi hiukan kallistunut vakioreitin käyttöön sen multaisuudesta huolimatta. Marjapuskien ohi ja hallipihan kautta nyt kuitenkin tultiin. Marjapuskat voivat edelleen niin pulskasti kuin nyt marraskuuta vartoavat puskat yleensä voivat. Halleissakaan ei ole käyty pöllyttelemässä heinänsiemensäkkejä tai hakekasaa tai perehtymässä puimurin rakenteeseen. Homma sujui siis onnistuneesti. Halliin ravaamisen lisäksi piti erotella teuraaksi lähtevä sonni eri karsinaan. Sekin meni jouhevasti, vaikka operaation sujuvuudesta oli runsaasti ennakkoluuloja kaverin ylen aran luonteen vuoksi. 

Kaikki oli tehty laitumen veräjän aukaisemisen jälkeen noin kymmenessä minuutissa. Toki

Linnoitustöiden purku meneillään. Paalien takana oli vielä
aidalla erotettu suojavyöhyke.

ohjurilankojen ja niitä tukevien kone- ja kalustojonojen virittelyyn oli sitä ennen mennyt hiukan enemmän aikaa. No, tämän jälkeen teurassonni erotteli toisella puolellaan olevan aidan saranoiltaan ja säntäsi lehmien joukkoon ja siitä pihalle. Tämän jälkeen operoitiinkin reilu pari tuntia, että sonnille saatiin kyhättyä bunkkeri, jossa se varmasti pysyisi teurasauton tuloon asti. Ja tietysti piti saada sonnikin sinne bunkkeriin. Joku kolmesta porsaasta teki majan heinistä ja vähän samaa menetelmää käytettiin. Tosin heinät tulivat metallisten aitojen

Vesiastia nro yksi pitää hiukan huonosti vettä.
Vesiastia kaksi selvisi.

lisäkkeeksi ja yläreunaan viriteltiin vielä paimenlanka. Olisikohan susi pysynyt ulkopuolella? Sitten piti vielä suunnitella reitti karsinasta teurasautoon on - ei veden - vaan sonnin pitäväksi. Työturvallisuussyistä johtuen oli myös keksittävä menetelmä, miten portin saa auki ja käännettyä sonnin taakse menemättä karsinaan. Pojan oletettiin kyllä säntäävän autoon heti, kun reitti sinne on auki niin, ettei eksymisen mahdollisuutta matkalla ole. Oli kuitenkin jännitystä elämässä siihen asti, kun auto tuli. Suunnitelmat osoittautuivat onneksi toteutuskelpoisiksi, sonni käyttäytyi oletetulla tavalla ja teuraskuski oli riittävän nopea sulkemaan portin pojan perästä. Sonni toivottavasti rupesi kiinnittämään huomiota samassa kyydissä matkustaviin sympaattisiin lehmiin.

Punakarvainen kameli uutterasti kanniskelee kasviksia ja
työvoimaa. Tästä on jo muutama kori porkkanoita ja pari
kuulonsuojainpäistä pikkupoikaa purettu. Ensimmäisille
on osoitettu paikka kylmiöstä ja jälkimmäisille on suositeltu
saunaan menoa.

Kasvukauden päättymiseen taas viittaa kasvimaan sadonkorjuu. Maanantain ja tiistain välille on luvattu kovin kylmää yötä ja sen perään lämpimiä päiviä ja öitä. Varastokestävyys ja maku kärsii. Eilen mentiin sitten lapsi- ja eläkeläistyövoiman kanssa kaaleja ja juureksia pyydystämään ja tänään jatkettiin vielä purjolla. Porkkanoita, muutama purjo, puna- (Kalibos) ja valkokaali (eri lajikkeita), kiinankaali ja selleri jätettiin. Lehtikaali melkein kukoistaa vielä ja persiljakaan ei ole täydessä ruskassa. Sipuleita ja eräitä perunoita on vielä maassa ja varsiselleristäkin saa valkattua jokusia kohtuullisessa kunnossa olevia varsia, joissa ötökkävauriot ovat siedettäviä. Vähiin on siis käynyt totaali-itsepalvelun valikoima, mutta pihasta löytyy, jos vihannesvajaus yllättää - tai ilmenee täysin odotusten mukaisesti.

Talvea odottavat kaalit kuvattuna niin kaukaa kuin kylmiön mitat sallivat. Osasta etualalla olevia olisi ajatus tehdä lähipäivinä hapankaalia. 

Oivallinen tilaisuus

Ajankohtaiskuva, joka ei liity aiheeseen kuin vallitsevan vuodenajan puolesta. Ruskaa muttei sentään vielä lunta. Valkoinen alareunassa on paalimakkaran selkä.

Viime aikojen poikkeuksellisin tapahtuma 

Näissä on yleensä ollut kohta, johon on merkitty hymy tai
mutru Oiva-raportin esilläpidosta. Tästä sellainen
kohta puuttuu. Lieneekö poistettu vai onkohan lomake
niin mukautuva, että kohdan voi jättää pois, jos
edellistä tarkastusta ei ole koskaan tehty.

oli kahden terveystarkastajan käynti viime viikolla. Tarkastajat kertoivat selvittäneensä blogista taustatietoja ja minä kerroin selvittäväni tarkastusta blogissa. Ovat joutuneet odottamaan tuloksia pidempään kuin allekirjoittanut tarkastusraporttia, joka tuli heti samalla viikolla. Raportti pitäisi ohjeen mukaan linkittää nettisivuille ja kiinnittää paperisena myymälän seinään. Molemmat ovat vaiheessa, sillä tuoreeltaan julkaistu raportin kuva feispuukissa ei taida olla ihan se, mitä tarkoitettiin. Paperiversion tulostamista on jo suunniteltu, joten se saattaa huomenna siirtyä seinälle. Edellytykset ainakin on sillä teippirullan sijainti on tiedossa ja siinä oli teippiä jäljellä. Linkityksellekin on suunniteltu tälle sivustolle paikka, mutta sähköinen raportti ei näytä ihan valon nopeudella Ruokaviraston palveluun siirtyvän. Katsotaan siirtyykö se, ennen kuin tämä bloggari unohtaa, että tämmöinenkin asia piti hoitaa. 

Tarkastajia tarvittiin kaksi, koska toinen tarkasti lihaa ja toinen vihanneksia. Tarkastajien tehokas suunnitelma oli ollut, että yksi katsoo emännän kanssa lihoja ja toinen isännän kanssa vihanneksia.

Biosidien säilytyspaikka viittasi luomutilalla lähinnä
mahdollisen jyrsijämyrkyn säilyttämiseen. Täällä on kuitenkin
käytössä biobiosidi, joka päättää itse säilytyspaikastaan.
Teho jyrsijöihin on ollut oivallinen.

Ensin pihalle ehtinyt isäntä kuitenkin romutti tämän hienon suunnitelman sanomalla, että molemmat ovat tässä tapauksessa emännän heiniä, hän vain hengailee mukana, kun nyt paikalle sattui. 

Emäntä esitteli sitten lihaa ja vihanneksia koskevat toimintasuunnitelmansa, kylmiön, myymälätilan ja auton sekä vihkon, johon oli kokoiltu tasaiseen tahtiin viileähköjä ja kylmiä lämpömittarilukemia. Suurin piirtein tätä haluttiin nähdäkin. Kohteisiin olisi kuulunut myös biosidien säilytyspaikka. Emäntä viittasi pahemman puutteessa auton tuulilasille, jossa pyörii käsidesipullo. Tuulilasin läpi saatu havainto oli riittävän tarkka. 

Jonkin verran keskusteltiin pakkausmerkinnöistä. Vihannestarrassa - jota kukaan, keneltä asiaa on tiedusteltu - ei ole porkkanapussiinsa halunnut (tästä syystä on pääasiassa lakattu erikseen tiedustelemasta), ei osoite ollut aivan riittävän tarkka. Nimet ja 16800 Hämeenkoski pitäisi täydentää katuosoitteella. Fonttikokoa joutuu kyllä pienentämään, mutta asiakkaathan voivat ottaa lukulasinsa rekoon mukaan, jos haluavat tarran ja vielä lukea osoitteen siitä. Lihaetikettikään ei ollut säädösmielessä aivan täydellinen. Pakkaus pitää olla jäljitettävissä tiettyyn lihaerään ja siksi siinä pitää olla merkittynä eränumero. Leikkaamo käyttää eränumeroinnissa päivämäärää. Lisäksi olemme halunneet tietoihin kyseisen eläimen 10-numeroisen syntymätunnuksen. Tämä olisikin päivämäärän kanssa täydellinen merkintä, jos syntymätunnuksen edessä lukisi erätunnus. Se lukee kuitenkin vain siinä leikkaamon omassa merkinnässä ja ei siksi ole täydellinen. Saimme kuitenkin huojentavan tiedon, että tämä puute ei vaaranna elintarviketurvallisuutta. Omasta puolestamme olisi käytännöllisempää käyttää tunnuksen sijasta eläimen nimeä, mutta nimen tietäminen tuntuu jakavan asiakaskuntaa. On siis pysytty numeroissa, vaikka pakkauskoneen pätevyys riittäisi kirjaimiinkin. 

Näillä mentiin ja tarkastus oli noin tunnissa ohi. Paljon nopeampaa siis kuin luomutarkastaminen eikä ihan niin tyyristä. Lasku tarkastuksesta ei tosin ole vielä tullut. Valvontaankuulumismaksu (150 €/vuosi) laskutettiin jo keväällä. Uusinta on kolmen vuoden päästä. Ja jotta tarkastajissa pysytään, luomutarkastaja ilmoitti tänään kunniottavansa maanantaina kiinteistöämme läsnäolollansa.

Kuitupitoista

Auringonlaskun ala ainakin kirjaimellisesti? Ehtoon vielä lisää hämärryttyä tässä polteltiin rakovalkeaa.

Paalaus sujui sikäli hyvin, että (omaa) paalainta(nsa)
pellavapellolla ohjasti naapurin isäntä (vas.), jonka olimme
saaneet houkuteltua/huijattua laajentamaan
maataloustuotannollista perehtyneisyyttään.

Pellavaa karheella. Paalaussuunnalla oli väliä. Sylkkyjen piti
tulla aina samaan suuntaan.

Ensimmäinen, ja ennen merkittävää hinnan nousua myös viimeinen, pellavasatomme on korjattu. Sen verran paljon vaatetavaraa nykyihmisten nurkissa tuppaa olemaan, että riittävä hintojen kohoaminen ei kuitenkaan liene näköpiirissä. Kiina on maailman suurin pellavakankaitten viejä ja ainakin vielä niitä on länsimaissakin ostettu. 

Vaikka kaikenlaiset toimitusketjut tökkisivät ja hinnat nousisivat, todellista pulaa vaatteista ei ihan heti ole näköpiirissä. Muodikkuus-, mukavuus- ja istuvuusrajoitteisuus on sitten toinen juttu. 

Vajaan parin sadan kilon paaleja saatiin muutamia kymmeniä. Paalista tulee kuulemma 20 - 25 kiloa lankaa. Yhdellä paalilla pysyisi siis useamman vuoden paidoissa ja koltuissa ja jokusen hantuukin saisi. Mennään kuitenkin nykyisillä hepenillä, nämä vaatettanevat joitakuita muita.

Yksi luomuviljelyyn ryhtymisen syistä oli aikanaan kiinnostus ammatillisiin haasteisiin, kun mallasohra alkoi olla tuttu juttu. Pellavakokeilussa oli taustalla vähän samaa, ja tulikin opittua kaikenlaista uutta. Mm. se, että pellavan paalaus onnistuu märkänä ja kuivana, muttei nihkeänä. 

Luomupellavaa. Paikoin ohdakkeitten ja muitten rikkakasvien
osuus oli sellainen, että karheet päätettiin jättää paalaamatta.
Niitä kohtia kokoiltiin heinähännällä kasaan pellon laidalle. 

Ensimmäiset pari paalia kokeiltiin aika märistä korsista, jotta ylipäätään tiedettäisiin, onko paalaaminen halutulla tavalla mahdollista. Sidontalanka piti nimittäin saada pyörimään kerrosten väliin, jotta korret aikanaan saadaan järjestyksessä purettua. Joskus joku sählinki voi aiheuttaa, että näin käy vahingossa. Sitten onkin rehupaalin kanssa operoimista, kun se sisuksissa on kierrostolkulla paalauslankaa tai verkkoa. Kun homma on tarkoituksellista, sen voi olettaa olevan astetta vaikeampaa. Tämä kuitenkin onnistui ja ensimmäiseen varsinaiseen paalaussessioon ruvettiin viikko sitten. Homma alkoi illan suussa ja sujui puoliväliin asti ihan kohtuullisesti. Sitten tuli kaste ja sitten lakkasi sujumasta. Tukoksia purettiin ja yritettiin uudestaan ja purettiin toisen kerran. Heinänkorretkin ovat täyttä tavaraa irrotella, jos ovat tiukkaan päässeet, mutta tässä tapauksessa kuitukasvi on kyllä kyvykkäämpi. Lopulta päädyttiin ns. pyrolyysipuhdistukseen, eli korrenpätkät poltettiin paalaimen telojen välistä. Tapio Rautavaara lauloi aikoinaan rakovalkeasta, mutta ei tainnut tarkoittaa ihan tätä. Ympäristökin oli "köyhä, karu maa" eikä viljava eteläsuomalainen pelto. Hämärää kyllä oli. 

Ei ole sänkeä ei. Tästä on pellavat jo paalattu. Pellava nyhdetään, eikä niitetä, jolloin kuidut saadaan pitempinä. Nyhdön jälkeen korret likosivat karheilla muutaman viikon. Käännettiin välillä. Peltoliotuksessa tulee kuulemma tummempaa pellavaa kuin likolammessa. Likoaminen on entsyymitoimintaa, jolle olisi lämpö ja kosteus eduksi. Nyt oli aika kuivaa ja syyskuun alku oli koleaakin, joten likoprosessi ei ollut tehokkaimmillaan. 

 

Tason pudotus

Neuvonantajien tarkkaillessa aidan takaa lasketaan kaapelikaivantoon merkkausnauhaa siinä toivossa, että mikäli paikalla joskus jostain syystä puutteellisten tietojen varassa kaiveskellaan, huomataan lopettaa turvallisesti keltaisen nauhan kohdalla. Pihassa hiekkakasan vieressä lapsityövoima jokunen vuosi sitten innostui pienellä lapiolla kaivamaan ja tiedusteli, kuinka syvälle voi kaivaa. Isännän varomaton vastaus oli, että ihan niin pitkälle kuin jaksaa. Lapsityövoima osoittautui kuitenkin merkittävästi oletettua vahvemmaksi ja kärsivällisemmäksi, sillä jonkun ajan päästä tultiin tiedustelemaan, mikä keltainen nauha kuopan pohjalla näkyy. 

Sähköyhteyksien taso alenee. Aina silloin tällöin on tullut sivuttua sähkön kulkuongelmia (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7) ja sähköasentajien

Tällä yhdistelmällä piilotetaan tavallisimmin salaojaputkea,
mutta käy se näihin sähköhommiinkin ja tolppien
kiertelyn lopettamiseen.

haasteellista toimenkuvaa Helvetissä sattuneiden sähkönjohtuvuusongelmien paikkailussa. Reilu vuosi sitten sähköyhtiö alkoi saada operaatioista ilmeisesti tarpeekseen ja alkoi puhua johtokäytävän leventämisestä. Havainnointi paikan päällä vaihtoi puheen maakaapelointiin. Homman piti tapahtua jo viime syksynä. Tien varteen ilmestyi työmaakoppi ja pellolle kaapelikela, mutta sitten tulikin talvi ja maa meni jäähän. Kela nökötti pellon laidalla kärryssä. Loppukesästä sähköyhtiöstä kerrottiin, että kela pitäisi saada kärryltä alas, koska kärry pitäisi käyttää katsastuksessa. Ehdotettiin, että vedetään kaapeli saman tien suoraksi, niin ei tarvitse kelaa siirrellä edestakaisin. No, ei vedetty auki, kun pelkäsivät, että talvi kerkeää ennen kuin työhön päästään. Ei onneksi kerennyt. Sähköyhtiön tarpeiden lisäksi samalla, kun koneet olivat paikalla, teetettiin omaan laskuumme kaapelointi peltovälille, jossa oli runsaasti tolppia kierrettävänä. Tosin edes emäntä ei toistaiseksi ole heinänpöyhimellä tai karhottimella pystynyt niihin osumaan, mutta aikaa on kyllä kiertelyyn käytetty koneella kuin koneella. Ja mennyt ei ole tae tulevasta.

Uiska (taaempi) ja Urputus (edempi) matkalla kotiin päin.
Tässä on jo ohitettu risteys, josta voi kävellä väärään suuntaan,
mutta aitaa on vasta vasemmalla puolella. Aita
molemmilla puolilla ei kuitenkaan ollut tae
kotiutuksen sujuvuudesta.

Lehmät ovat vielä laitumella. Vasikatkin ovat laitumella paitsi silloin, kun ne ovat laitumen ulkopuolella. Pikkusonnit olivat keksineet, että perinnebiotoopin ja viereisen peltolaitumen välisen portin kohdalla on hiukan kuoppaa ja siitä pääsee notkeaselkäinen kaveri ali - ainakin alamäkeen ja kuivalla kelillä, kun sähkö ei sorkkia ja karvoja pitkin niin hyvin johdu. 

Ensimmäisellä kerralla biotoopin puolelta tavattiin kaikki sonnivasikat. Kaverit olivat kuitenkin sen verran mammanpoikia, että takaisin emojen hoiviin käveltiin sujuvasti suorinta tietä. Toisella kerralla oli pari kaveria lävistänyt seuraavankin aidan. Naapuri tapasi kaksikon muutaman sadan metrin päässä peltotiellä. Isäntä lähti opastamaan takaisin ja hälytti emännän vastaan avaamaan biotoopin sivuporttia. Emäntä karautti kolmevitosella kohteeseen, joten ehtiminen ei tehnyt tiukkaa eikä ylämäestä huolimatta myöskään hengästyttänyt. 

Isännän ja vasikoiden reitti kulki peltotietä, jossa alussa oli lehmävasikallisten ja astuttamattomien lehmien metsälaidun toisella puolella ja toisella puolella aitaamatonta peltoa /metsää. Jonkin ajan päästä isäntä soitti ja tiedusteli, onko emäntä jo kohteessa ja kertoi, että juuri päästiin aitojen väliin. Lehmävasikoitten puoli siis jatkui ja toisella puolella oli tyhjä biotooppialue, johon pojat oli tarkoitus ottaa mammojen luokse opastettaviksi. Hommahan oli siis lähes taputeltu. Paitsi että hetken päästä tuli uusi puhelu, jossa isäntä raportoi toisen poitsun menneen aidan läpi - ei tietenkään sinne tyhjälle laitumelle, mihin oli tarkoitus, vaan sinne lehmävasikoitten ja astuttamattomien lehmien puolelle, johon missään nimessä ei pitänyt mennä. Vasikoita on yleensä helpompi ohjata kaksistaan kuin yksistään ja Urputusta ei saanut siitä kohtaa näppärästi takaisin tielle. Päätettiin siksi jatkaa tietä pitkin. Emäntä purki tien poikki tekemänsä viritykset ja sulki portin ja matkaa jatkettiin seuraavalle veräjälle. Uiska tuli kiltisti perässä ja isäntä siirtyi lehmien laitumelle Urputusta ohjaamaan. Pahaksi onneksi lehmät ja vasikat sattuivat olemaan juuri tällä kulmalla kyseistä vajaan neljänkymmenen hehtaarin plänttiä. Veräjästä oli tarkoituksenmukaista saada ulos vain ratarikon tehnyt Urputus ilman vajaata neljääkymmentä muuta nautaa. Siltä varalta, että toteutuu joku epätarkoituksenmukainen vaihtoehto, viriteltiin lankoja tien poikki joka suuntaan. Siedettävän ajan kuluessa päästiin kuitenkin tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen ja tilanteesta kärsivät eniten emännän tauolle joutunut mansikanversotyömaa ja naapurin ravihevonen, joka joutui keskeyttämään harjoituksensa. Polle ei päässyt kapealla tiellä ympäri Urputuksen mahdollisen saattajajoukon vuoksi vedettyjen lankojen pysäytettyä menon. Kääntösäde kärryt perässä on yllättävän iso. Siihen ensimmäisenä alitettuun porttiin viriteltiin lisälanka roikkumaan vähän alempana ja nyt ovat sateetkin parantaneet vasikoiden henkilökohtaista sähkönjohtamiskykyä.

Yhteisönormeja poutaa varrotessa

Lisäkilpi "Liukumiinoja". Joskus tien varressa näkee varoituksia tai rajoituksia, muttei kuitenkaan mitään varsinaista aihetta kyseiselle rajoitukselle. Tämä saattaa vaikuttaa inflatorisesti merkin vakuuttavuuteen. Tässä tapauksessa ei näyttäisi olevan sitä vaaraa. Kukaan ei tiettävästi myöskään liukastunut avoimien ovien päivänä.

Aika vihreetä. Väri johtuu osin savikasta. Härkäpapu on tuota
mustaa, joka kännykän kokoiselta näytöltä katsottuna tuskin erottuu.

Elokuu on kai nimetty sen mukaan, että silloin korjataan eloa. Aika moni on näin tehnytkin. Puimureita alkoi ilmestyä pelloille sen verran paljon, että jokunen sadepilvikin osasi moisten väriläiskien perusteella seudulle suunnistaa. Täälläkin on puimuria käytelty, mutta siitä ja elokuusta huolimatta epäilen, ettei meillä ole oltu elonkorjuussa. Jotenkin kielentaju laittaisi elon viittaamaan nimenomaan viljaan. Siirrytään siis syyskuuhun ja  jatketaan sään salliessa härkäpavun ja herneen puintia. 

Tapahtuma alkamaisillaan. Auringonpaiste hiukan haittasi
vihannesten esillepanoa, kun esim. perunat yritettiin pitää
valolta suojattuna sanomalehden (pääasiassa Maaseudun
tulevaisuus) alla.

Viime viikkoa voi pitää jonkinlaisena juhlaviikkona. Ensiksikin puintien alkaminen tuntui ainakin lapsena vähän juhlalliselta ja toiseksi oli avoimet ovet Suomen luonnon päivänä. Hulinaa oli ainakin ihan juhlava määrä. Unohtui vaan taas katsoa, kertooko paikalla olevia kännyköitä laskeva google, että Huljalan Tupalassa on "tavallista vilkkaampaa". Jos sitten ensi vuonna muistaisi. Ensi viikon lähiruokapäivä (ent. osta tilalta) ei ehkä riitä varmistamaan havaintoa.  

Traktorin pörinältä ei ole vältytty tälläkään viikolla. Isäntä on niitellyt tienpientareita sieltä ja täältä. Traktorin pörinän vähän turhan yleinen oheistuote on traktoriremontti ja sellaisen poikastakin oli tälle päivälle tyrkyllä. Pärjättiin kuitenkin pienillä hydrauliikkaoperaatioilla ilman vakavampia (=kalliimpia) seurauksia. 

Emäntä puolestaan on inventoinut lihat uusia rekoilmoituksia varten. Niissä ilmoituksissakin oli omat kommervenkkinsä. Taannoin feispuuk poisteli silloin tällöin omatoimisesti emännän ReKo-ilmoituksia ja kertoi niiden olevan yhteisönormien vastaisia. Vastaisuuden aiheuttajaksi epäiltiin ilmoituksessa mainittua kuituvartista öljykasvia (kysymyksessä ei siis ole pellava) ja niinpä se on viime aikoina lueteltu kyseisissä julkaisuissa lajikkeen nimellä Finola. Tänään ei sitten yksi ilmoitus meinannut mennä alkuun läpi ollenkaan. Kerrottiin vain "käyttämämme menetelmän" havainneen sen yhteisönormien vastaiseksi. Tästä sai toki ilmaista erimielisyytensä, kuten niistä aikoinaan poistetuista ilmoituksistakin. Niistä ei ole mitään kuulunut ja tuskin tästäkään. Ilmoituksen sai lopulta menemään läpi, kun luetteli myytäväksi "terveellisiä siemeniä". Vanhoille asiakkaille tämä ei liene ongelma, mutta ensimmäistä kertaa ilmoitusta lukeva voi oudoksua.

Sitten on niitetty pientareita. Mannerheimintiekin metsittyisi, jos se jätettäisiin rauhaan. Metsäautotie on paljon luonnonläheisempi ympäristö, joten kyseinen prosessi etenisi nopeammin. Eli tästä on tarkoitus päästä ajamalla läpi tulevinakin vuosina.

 

 

Sitkeitä kuituja ja kivien kolinaa

Pellavan viljely ei kaikilta osin mennyt ihan putkeen. Tässä kohdassa oli ohdaketta niin paljon, ettei nyhtämiseen kannata ruveta. Painetaan lautasmuokkaimella maahan ja toivotaan, että pehmenee niin paljon, että se ei aikanaan tuki konetta, jolla maata muokataan.

Sadonkorjuu lähenee. Puimuri on ajettu verstaan eteen sadetta tekemään. Vielä ei vaan ole tehonnut. Laitumet, peruna ja porkkana pisaroista kyllä ilahtuisivat. Viljoja puivat naapurit eivät. Puinnit alkavat todennäköisesti herneen pyydystyksellä. Sitä ennen on tarjolla elämämme ensimmäinen kokemus pellavan nyhtämisestä - joka ei sadetta kaipaisi. Joissain paikallislehdissä jokanumeroisessa henkilöhaastattelussa on yhtenä kysymyksenä "mitä teit viimeksi ensimmäistä kertaa elämässäsi". Ensi viikolla siihen olisi vastaus sujuvasti mielessä. Nyt ei kuitenkaan vielä päästy nyhtämään, vaikka osa pellavapeltoa käsittelyn alla olikin. Osa lohkoa meni niin sanotusti pipariksi, eli siihen kasvoi

Pellavannyhtökone vetureineen. Sikäli viljely on varmaa, että
tekniikka ei ole altista tietotekniikkaongelmille, gps-häirinnälle
tai ad bluen saatavuusvaikeuksille.

 rikkakasveja, lähinnä ohdaketta, niin paljon, että siitä ei pellavaa paalattavaksi saada. 

Tuhoamismenetelmässä tulee vastaan sama ongelma kuin hampullakin - kuitukasvi on kuitukasvi vaikka voissa paistaisi. Voissa paistaminen olisi kuitenkin liian kallis ja hidas menetelmä, joten siihen ei ryhdytä. Kuidut pysyvät sitkeinä pitkään ja jos niitä yrittää sellaisenaan muokata maahan, todennäköinen tulos on tukkeutuneita koneita. Nyt kasvusto "jyrättiin" järeällä lautasmuokkaimella ja toivotaan, että toivottua pehmentymistä tapahtuisi niin, että muillakin koneilla pystyisi jotain tekemään. Puhtaampana säilyneen osan nyhtämistä suunnitellaan ylihuomiseksi. Onneksi ei ole vaatetus näiden korsien onnistumisesta kiinni. Villa taitaisi olla varmempi valinta, jos omasta maasta pitäisi itsensä pukea. - Ei-luomutiloilla epävarmuutta olisi rikkakasviaineiden verran vähemmän. 

Tämäkin on sadonkorjuukone. Satoa on ollut jääkaudesta lähtien, eli tässä kerätään kiviä. Yleensä operoidaan kauha&käsipareja-menetelmällä, mutta satoisimpiin paikkoihin on silloin tällöin hälytetty tätä modernimpaa menetelmää käyttävä naapuri. Tonneja kertyi.

Kivi-Pekka on purkanut lastinsa. Näitä kasoja käytiin
kippailemassa puron varteen, mistä niitä voidaan
edelleen heitellä puroon taimenen pesiksi.

Ala-asteen ympäristöopin kirjassa opeteltiin, mikä on eloton, mikä elollinen. Kasvit, joista satoa
korjataan, olivat esimerkki elollisista. Tuleentumisvaiheessa elo on kyllä jo aika vähissä. Tyyppiesimerkki elottomasta taas oli kivi. Niitäkin kuitenkin täällä harjun laidassa riittää paikoin korjattavaksi asti, vaikkeivät ne tiettävästi lisäänny, vaikka välillä siltä tuntuu. Nyt kuivalla säällä rikkakasvin kuritusmuokkausten perään oli kuitenkin hyvä hetki tämänkin sadon korjaamiseen - koneellisesti tällä kertaa. Ja homma taisi luonata kertaamatta ekaluokan oppimäärää.

Saataisiinkohan tästä puitavaa? Viimesyksyisten rypsien
kanssa ei talven jälkeen juhlittu.

Kolmas ajankohtaistyö on jo pinnassa, eli rypsit ovat taimella. Muuksi ajankuluksi on käyty Lepaalla puutarhamessuilla. Messut olivat torstaista lauantaihin ja muiden menojen takia ainoaksi mahdolliseksi messupäiväksi jäi torstai. Sillekin tuli takaraja, kun teurasnouto ilmoittautui iltapäivälle. Matkaan piti siis päästä amulla sujuvasti, jotta olisi ajoissa takaisin. Samaan ajeluun saatiin ympättyä yksi tarvikenouto Hämeenlinnasta ennen messujen aukeamista. Aikataulu ei tosin tuottanut vaikeuksia, sillä lähtövalmistelut eivät olleet kovin kummoiset ja ennen kaikkea sujuivat oivallisesti; isäntä teki eväitä emännän juodessa teetä ja syödessä mansikoita. Tällaisilla retkillä voisi käydä useamminkin.

Pitkin peltoja pöristelty

Nuuuh! Emäntä ei kyllä pidä saunakukkaa erityisen nuuhkimisen arvoisena kasvina, mutta Runsas on elkeistä päätelle eri mieltä. Arvatkaa muuten, kävikö sonnipoika purolla pesemässä naamaansa vai juomassa?  Jos ensimmäistä niin lopputulos oli samaa tasoa, kuin ihmislapsilla joskus samassa iässä. Sonnien elämäntapoihin kuuluu kaivaa kuoppia ja pöllyttää maata ja sen kyllä usein kostyymistä huomaa. Ja niistä laitumella olevista kuopista, joihin traktorin pyörä tömpsähtää, jos ei ole tarkkana. Pojat päästettiin viime viikolla puron toiselle puolelle, Runsas tässä kurkki maisemia ennakolta.

Rikkojen torjuntamuokkausta traktorin ikkunasta katsottuna.
Ilmavoimat saapui paikalle tyypillisestä poikkeavalla,
lähes täydellisesti maastoutuvalla kalustolla. Yleensä
muokkausalalle saavutaan suurina ja paljon näkyvämpinä
lentueina. Tämä lienee siis jokin haukka, mutta tavallisimmin
muokatulle jäljelle ilmaantuu madoille persoja lokkeja.

Kesä etenee ja sato pääosin kasvaa. Pääosin tarkoittaa sitä, että rusakoiden syömät salaatit, kaalit ja mangoldit eivät enää kasva. Seuraava salaattierä tavoittelee täysikasvuisuutta verkon suojaamana. Valitettavasti tähän mennessä kertyneen kokemuksen perusteella verkon joutuu jättämään salaattien päälle asiakkaiden vaivoiksi vielä kerien valmistuttuakin. Täytyy varmaan kirjoittaa käyttöohjeet viereen. Porkkanat on saatu harvennettua, mutta harvennusporkkana ei vielä ole poistunut talossa noudatetusta dieetistä. Sen verran olivat kerenneet kasvamaan.

Kasvimaata isommilla lohkoilla eli päätettävillä nurmilla on valmisteltu syysrypsin kylvöä. Viimevuotisilla meni talvehtiminen pieleen, mutta ainakin toistaiseksi riittää uskoa, että nyt ei mene. 

Nyt puhutaan paljon apulannan hinnan noususta. Hinnat
nousivat voimakkaasti myös vuonna 2008 - ennen kuin Tupalassa
luomuviljeltiin. Silloin tuli hommattua lannoitteeksi lihaluujauhoa,
joka sitten kuitenkin jäi pääosin levittämttä. Nyt luomuaikanakin
on kasvuvoimana suosittu sitä itteään, eli liete on loiskunut.
Syysrypseille päädyttiin nyt purkamaan vanhaa varastoa. Tässä siis
nostellaan vuosikausien pölyjen alta lihaluujauhosäkkejä pellolle
vietävään kuormaan. 

Luomussa kun ollaan, valmistelu tapahtuu paljon löpöä ja työaikaa -menetelmällä eli muokkaamalla. Yksivuotisten rikkakasvien siemenpankista yritetään saada mahdollisimman suuri osa itämään. Monivuotisia koitetaan katkaista sopivasta kohtaa niin, että juuresta ei joko itäisi uutta tai ainakin se uuden kasvattaminen kuihduttaisi juuren varantoja niin, että siitä kasvaisi korkeintaan viljelykasvin varjoon jäävä yksilö. Se karrikkeen (ohdake suom.huom.) juuri vaan ulettuu niin tolkuttoman syvälle. 

Toisina vuosina tässä onnistutaan, toisina vuosina onnistutaan huonosti ja sitten joinain vuosina epäonnistutaan. Pitäisi olla sen verran kosteaa, että ne yksivuotiset itävät ja sitten sen verran kuivaa, että maan pinnalle pöllähtäneet itäneet - olivat ne sitten yksi- tai monivuotisia -  kuivahtavat hengiltä. Ajoituksen kanssa on yhtä tarkkaa kuin kesäteatterissa. Emäntä kävi viikonloppuna seuraamassa reilun tunnin mittaista ulkoesitystä, joka ajoittui juuri reilun tunnin mittaiseen poutajaksoon sillä illalla ja paikalla. Peltolohkoille riittäisi usein pienempikin tarkkuus ajoituksen suhteen. Näytelmäesitys tosin onnistuu, vaikkei heti perään sataisikaan, mutta rypsinkylvön päälle kohtuullinen pisarointi olisi eduksi.

Naapurilla on lihaluujauhon levitykseen sopiva kärry.