Potilas- ja aita-asioita

Reko- ja markkinareissut saatiin joulukauden osalta tehtyä, ja nyt piti sitten keskittyä laakereilla lepäämiseen - suunnittelemaan lanttulaatikkoa ja jatkamaan kirjanpitoa siitä, mihin se joskus suvella jäi.

Lääkärikäynti ohi, kohta pääsee peruuttamaan takaisin pahnoille.

Viikonloppuinen havainto ontuvasta sonnista kuitenkin vähensi lepäilytehoja. Kaksi komeinta - herrat  Oleksi ja Nurmi - ovat  vähän turhan tasaväkisiä ja ilmeisen kovapäisiä. Laitumella ilmeisesti oli molempien egoille tilaa, mutta nyt hallissa kavereilla on ollut ottelumeininkiä vähän turhan usein. Ensimmäinen epäilys ontumisen syystä olikin siksi nahistelussa tullut venähdys. Oleksi siirrettiin yksityisosastolle lepäilemään. Näytti kuitenkin siltä, että ontuminen ei ainakaan vähentynyt. Saattoi tietysti olla myös niin, että ontumista ei tarvinnut piilotella nyt kilpakumppanin ollessa eri karsinassa.

Eläinlääkäri tuli kuitenkin tarkistamaan tilanteen. Kipeäjalkaiselle ihmiselle voi sanoa, nostaisitteko jalkanne tähän, niin vähän tutkitaan. Sonnin kohdalla menetelmä ei toimi, vaikka jalan korvaisi lauseesta sorkalla. Sairas- ja pudonnut korvamerkkitapauksia varten hankittua käsittelyhäkkiä oli toistaiseksi testattu vain lehmillä ja hiehoilla. Oleksin paksun niskan yhteensopivuus häkin sulkumekanismin kanssa hieman jännitti. Leveys kuitenkin riitti ja jalka saatiin tutkimista varten kiinnitettyä kuormaliinalla sormet ehjinä pysyen. Paiseita tai murtumia ei löytynyt, joten teoria ontumisen aiheuttajasta lieni oikea. Levon lisäksi hoidoksi tuli särkylääkettä.

Lajiteltiin eläimet ja sen jälkeen isäntä lähti etsimään vahvempaa ketjua
alkuperäisen tilalle.

Tohtorointi oli  siis aamupäivän ohjelmanumero. Iltapäivällä isäntää oli hallilla vastassa aukaistu väliaita. Nurmella oli kait paremmin aikaa tarkkailla aidan takana olevien lehmien kiimatilannetta, kun ei tarvinnut kinata Oleksin kanssa. Havainnoista oli syntynyt ilmeinen hinku aidan toiselle puolelle. Väliaidat on kiinnitetty toisiinsa ketjuilla ja katkeaahan se ketju, kun aikansa rynkyttää.

Isäntä soitti emännän ja lapsukaisen mukaan lajittelutyömaalle palauttamaan sukupuolet oikeisiin osoitteisiin. Homma oli sinänsä yksinkertainen, mutta terveydellisistä syistä piti aina välillä miettiä, kannattaako oikeaan suuntaan kulkevan lehmän perässä juokseva rakastunut sonni mennä pysäyttämään vai pitäisikö odottaa, että ne kulkevat riittävän eri suuntiin. Porukka on nyt kuitenkin oikeilla puolilla aitaa ja aidankiinnikeketju vaihdettu pykälää järeämpään. Lajittelijatkaan eivät tulleet jyrätyksi. Päivä vielä kalenteriin muistiin. Oleksikin huuteli episodin aikana siihen malliin, että särkylääkkeellä oli ilmiselvästi ollut vaikutusta.

Vielä yksi

Lähes pränikkä Roho Papu-tädin tervehdittävänä. Emo Jakris takana. Vasikan nimi mukailtiin hieman samanlaisen sukuhistorian omaavan Ohon nimeä r-vuoteen päivittäen.

Putkahti vielä yksi vasu - pyytämättä ja yllättäen. Jakris-nimiselle pulskalle lehmälle oli suunniteltu ravintolauraa. Siksi rouva ei ollut kotinurkissa astutettavien laumassa. Se vietti suvea ystävättärensä Jyhven kera länsihollolalaisessa perinnebiotoopissa muutaman kilometrin päässä. Sieltä kotiuduttiin vähintään yhtä pulskassa kunnosa lokakuun alussa. Ravintolaura ei kuitenkaan ryhdytty edistämään. Ely-keskus - aikaisemmista vuosista poiketen - ilmoitti, että luomulehmien ei ollutkaan soveliasta biotooppeilla tavanomaista viljelyä harjoittavan tilallisen hallitsemassa kohteessa. Tämä johti siihen, että mahdollisia lehmän kauppoja tehdessä asiakas ei olisi tietänyt, onko ostamassa luomu- vai tavallista lehmää. Markkinointi siirtyi. Nyt on viranomainen asiasta päätöksensä tehnyt. Saimme ukaasin olla viemättä eläimiä naapuriin enää ensi vuonna, mutta kesän perinnekorret väärin omistetussa pusikossa eivät sitten kumminkaan katkaisseet rouvien vuosikausia kestänyttä luomu-uraa. Päätöksen jälkeen olisi tiennyt, mitä myy. Jakriksella oli kuitenkin utare alkanut epäilyttävästi turvota. Moinen ei kuuluisi kuvaan lehmällä, jonka poikimisesta on puolitoista vuotta ja jolle ei ole deittiseuraa järjestetty. Havainnosta johtuen kaupittelu sai jäädä ja marraskuun viime päivinä karjantarkkailuosasto raportoi korvamerkittömästä vasikasta. Deittailtu on kalenterista laskien helmikuussa talon väeltä salaa.

Tällä catering-ajoneuvolla on toimitettu kevytlounasta tarjoiltavaksi taustalla
näkyvässä ravintolassa. Pulskempaa porukkaa ruokitaan oljella, joka
on ensisijaisesti täyttävää. Hiukan ammuttiin kyllä protestiääniä (mööeille
kans tota, mitä noilla toisilla on), kun naapurikarsinaan tarjoiltiin
heinää ja säilörehua.

Vasikalla on nyt merkit korvissa, joten järjestelmä voi olla levollisin mielin. Kaveri myös liikkuu reippaasti ja hörppii maitoa pontevin ottein, joten talonväkikin voi olla levollisin mielin - ainakin vasikan suhteen. Seuraava puolitoista viikkoa on muuten vähemmän levollista, kun ohjelmassa on rekokierroksia ja joulumarkkinoita ja joulumyyntiryysiksen päälle on vielä luvattu vastaanottaa joukko turisteja. Ainakin vuosi sitten aikuiset odottivat joululomaa yhtä paljon kuin lapsetkin. Taitaa toteutua tänäkin vuonna, mutta ensin rekoon ja markkinoille.

"Lehm koivu al"

Emäntä parrrasvalojen paisteessa, kalojen ja kananmunien välissä Viikin rekossa lähellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä. Emännän ura tieteenharjoittajana alkoi reilun kilometrin päässä kohteelta. Isännän tapaamispaikalle on vain joitakin satoja metrejä. Tämä Latokartanon tori oli siihen aikaan - siis hyvin äskettäin - metsää. Mutta onhan sitä saatukin lehdistä lukea, että Suomen metsäala pienenee.

Emäntä intoutui otsikoimaan Heli Laaksosta siteeraten, kun parin lehmän kesäinen oleilu tiettyjen koivujen alla työllisti yllättäen näin marraskuussa. Marraskuussa pitäisi noin teoreettisesti olla rekoissa käymisen lisäksi hyvin aikaa näpyttää näppäimistöä. Jostain syystä se ei ole realisoitunut blogiteksteinä. Näpytetty kyllä on ja reko-reissullekin ehdittiin. Viimeisin kirjoitelma oli kuitenkin suunnattu suppeammalle kohderyhmälle, sillä se lähetettiin paikallisen ely-keskuksen kirjaamoon.  Talosta on pari nautapartiota jo yhdeksänä suvena harjoittanut maisemanhoitoa parin naapuritilan perinnebiotoopeissa. Toinen näistä tiloista on luomutila ja toinen tavanomainen tila. Tänä vuonna tämä vuosia jatkunut käytäntö aiheuttikin yllättäen kysymyksiä.

Maanomistaja voi tehdä perinnebiotooppisopimuksen, jos kohteella esiintyy tiettyjä laiduntamiseen liittyviä eliölajeja ja  viranomainen käy toteamassa ja että kyseisessä pusikossa/metsässä/niityllä ei ole käytetty kasvinsuojeluaineita tai kemiallisia lannoitteita kolmeen vuoteen. Sopimuksessa alueet saavat yksilöivät tunnukset ja ne merkitään lohkorekisteriin. Haltija sitoutuu edelleen olemaan käyttämättä kemiallisia panoksia (mitä niillä siellä edes tekisi?) ja esim. laiduntamaan kohteen niin, että havaittujen eliölajien edellytykset säilyvät.

Tulvaveden korkeus. Joillakin sillan ylittäjillä on tehnyt pahaa
korkeuden tähden, kun silta on ollut niin paljon veden yläpuolella.
Tämänhetkinen "maavara" ei laukaisse korkeanpaikan kammoa.

Järjestely oli kelvannut luomuvalvonnalle jo koko kuluvan vuosikymmenen. Tilojen välisiä sopimuspapereita oli muotoiltu jossain välissä paremmin ely-keskuksen toiveita vastaaviksi ja luomutarkastaja oli useampana vuonna kohteilla pyörähtänyt. Tänä vuonna ely-keskus kuitenkin tiedusteli luomutarkastuskertomuksen perusteella, mitä eläimiä ja minä ajankohtana on ollut tavanomaisen tilan perinnebiotoopissa. Niillä laiduntaminen, kun ei olekaan enää pariin kolmeen vuoteen ollut luomueläimille sallittua. Meillä taas mielestämme oli syytä olettaa toimineemme pykälät täyttävästi, koska toiminta oli edellisinäkin vuosina hyväksytty. Ainakin tulkinnan muutoksesta olisi ollut syytä informoida toiminnanharjoittajia. Emäntä ja isäntä viettivät sitten isänpäivää mieltä ylentävästi muotoilemalla tätä näkemystä paperille. Katsotaan, kuinka käy. Pyyhkiytyykö reilu seitsenvuotiaitten lehmien luomuelämä taivaan tuuliin, kun ne ovat pari-kolme kuukautta märehtineet väärin hallittujen koivujen juurella? Vastausta odotellessa.

Kirjoitusharjoitusten lisäksi on rampattu kokouksissa ja metsissä. Tämänhetkisillä päivänpituuksilla jälkimmäisistä reissuista sentään selviää alle puolessa vuorokaudessa. Lisäksi pakkasten jälkeen ennusteitten luvatessa sadetta isäntä pääsi toteuttamaan itseään lempiprojektinsa kimppuun. Puron pari patoa kohensi olemustaaan vienossa kaivurin pörinässä. Sateiden ja kohennusten yhdistelmä sai niityn vetistymään tähänkin aikaan vuodesta. Jää ehti kyllä paikoin kymmensenttiseksi, eli jotain yhteistä kevättulvan kanssakin oli. Yläläjuoksun terveiset Mommilanjärvelle nyt ainakin
viivästyvät suunnitellusti. 

Syystulva tulvaniityllä. Vesi on sateiden jälkeen ruskehtavaa. Kura painuu toivottavasti kohentamaan ensi suven ruohon kasvua kuin Niilin rannoilla pyramidien aikaan. Siellä taidettiin kyllä viljellä vehnää, mutta täällä hallanaremmilla leveyksillä nurmella on puolensa.

Turpa kohti hallia

Pikkupojat ovat aloittaneet perehtymisen katonaluselämään. Runsas, Ruttu
ja Rieska välipalalla. Tai onko se juuri välipala, mutta ateria, joka syötiin
emännän lounaan ja päiväteen välillä.

Viikonloppuna aloiteltiin sisäruokintakautta. Lehmät ja vasikat siirrettiin katettujen pöytien ääreenja vasikat vieroitettiin emoistaan - tai siis maidosta. Aidan toiselle puolelle ulottui kyllä nuolemaan pienokaisen karvaa kiiltävämmäksi. Isommat maitopojat olivat jo hypelleet samassa laumassa olleitten astuttamattomien lehmien selkään, joten siirtyminen poikakotiin alkoi olla hyvinkin aiheellista. Vajaa puolitoistametrinen lehmätarkkailija raportoi yhden lehmä-vasikkaparin, joka ei aidan yli huudellut. Emo oli siis ilmeisesti vasikan jo omatoimisesti vieroittanut tai oli vain "lyhytmaitoinen".

Sisustusta on piristetty näillä väriläiskillä. Sävyn muodikkuudesta
ei ole varmuutta, mutta käsittelystä pitäisi olla apua ruosteen torjunnassa.

Laumat kävelivät halliin suurimmaksi osaksi ilman isompaa ohjailua. Ainoastaan Lorua, Runoa ja Jyhveä jouduttiin lisäopastamaan, kun muut jo mutustivat heinää hallin puolella. Lisäopastus tarkoitti käytännössä muutamaa spurttia rinnettä alas. Parilla ensimmäisellä yrittämällä lehmät harhautuivat oikeaan ovelle johtavasta linjasta niin, että kenkään ei ehtinyt edelle. Uusilla yrityksillä isäntä hoputti oikeaa reunaa varmistanutta emäntää juoksemaan kovempaa. Kolmannella kirillä suunta pysyi tarkoitettuna, minkä jälkeen emäntä valisti isäntää täysillä ja lujaa juoksemisen eroista. Ensin mainittu on helpompaa.

Sonnit ovat toistaiseksi laitumella paistattelemassa lyhentynyttä päivää. Paikallisella viheriöllä oli vielä kierros tarjottavana. Viikonloppuna on tälläkin laumalla edessä muutto ärsyttävien pikkuveljien kämppäkaveriksi turvekasalle makoilemaan. Pikkupojat ovat saaneet puolestaan totutella hallielämään ilman isompien päällepäsmäröintiä. Tai ehkä pari-kolmevuotias nauta osaa suhtautua nuorempiin muutenkin kuin ärsyyntymällä siitä, että ne rikkovat, suttaavat ja vaativat emon huomion.

Peli ja Nurmi nurmella. Vielä oli syömätöntä viheriötä.

Vielä pihalla

Vas. Rae, Ovaali, Nea ja Rinkula ja Riljoona. Katonaluskausi häämöttää. Eivät ole rouvat ja tyttäret enää kesätamineissa, kuten varsinkin Rakeen ja Rinkulan turkeista näkyy.

Sadonkorjuukausi on purjon verran vajaa. Viime talvi purjoja säilytettiin ulkosalla laatikoissa pressujen ja lumen alla. Viime päivinä vallinneet lokakuun helteet - + 10 tai melkein - ovat siirtäneet nostosuunnitelmia tuonnemmaksi. Pressun alla hikoileva purjo tuskin säilyy kovin pitkään. Takaraja tulee kuitenkin vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun jäisestä maasta ei juuristo irtoa. Keski-Euroopassa saatetaan purjot jättää maahan talveksi, kun "lapioi lumet pois ja lohko rautakangella jäistä maata" -menetelmää ei osata kuvitella. Kuvittelun asteelle on täälläkin tarkoitus jättää.

Lelu tarkastelee puun takaa metsälaidunta naapuroivia siipikarjamajoitteita.

Purjojen lisäksi katon alle ovat korjaamatta lehmät. Ne tosin kävellevät sinne itse - mahdollisesti jopa toivottua reittiä. Laitumilla on ollut vielä rouskutettavaa. Tuoreen sapuskan nelimahaystävällisyyttä on paranneltu täydentämällä menua kuivalla heinällä. Lehmähallin sisustusta on myös tarkoitus piristää muutamalla uudella kalusteella. Niitä saatetaan jopa ehtiä asentelemaan paikoilleen ennen sisäänmarssia, jos korrenpäät edelleen pysyvät lumen yläpuolella. Pluskympeiltä tai lähes näyttää molemmilla säänennustajilla lauantaihin asti, joten mahdollisuuksia on.

Viime päivien puhde on ollut kylmiön siirron maisematyöt. Kylmiön ja myymälä-/puffettisiiven  edustalle on ladottu kivilaattoja. Tämäkin homma käy paremmin ennen maan jäätymistä. Työn etenemistä on auttanut Hämeenkoskenkin alakoulussa vallinnut syysloma, jonka ansiosta motivoitunutta kivenkuljetushenkilökuntaa on ollut käytettävissä niin aamu- kuin iltapäivisin. Henkilökunnan työn  ilon lisäksi kiveämisen positiivisia vaikutuksia ovat juureskoreista kylmiön eteen kertyvän mullan helppo harjaaminen pois ja kylmiöön jalkineissa siirtyvän kuran väheneminen. Haitalliset sivuvaikutukset kohdistuvat lähinnä kivillä seisoskelevan vihannesmyyjän selkään. Tämä kuitenkin kestettäneen, sillä tiskin takana ei seisoskella pitempään päivittäin vaan lähinnä avoimien ovien päivittäin.

Ei Riemulla rajaa

Tumma poika kuvassa keskellä on Riemu. Tässä taas turvallisesti
mammojen keskellä.

Puhelinliikenne vilkastui alkuiltapäivästä. Soittajat ystävällisesti ilmoittivat hirviaidan ja tien välillä kuljeskelevasta vasikasta/lehmästä. Näissä tilanteissa huomaa Googlen soita-toiminnon hyödyllisyyden. Osansa ilmoituksista oli tosin saanut myös lehmällinen naapuri.

Aamulla käynyt vierailija kertoi nähneensä vasikan, joka näytti olevan kasvimaalla. Kasvimaan tuntumassa on kuitenkin aitalankoja useampaan suuntaan ja porukan tiedettiin olevan kahdella lohkolla, joten havainto ei vielä ollut tae aidan ylityksestä. Kasvimaalla käynti jäi siksi keskeneräisten hommien jälkeiseen ohjelmaan.

Iltapäivällä alkanut puhelimen pirinä teki kuitenkin selväksi, että ilmeisesti keväinen sonnipoika oli tosiaan ollut aidan väärällä puolella ja ruvennut ikävöimään äitiä. Kaveri ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt mennä takaisin samaa kautta kuin oli tullutkin - mikä se kautta sitten olikin. Mummon, ukin, emännän ja pakettiauton vahvuinen kotiutuspartio lähti matkaan. Tien poskesta tavattiin Lelu-lehmän Riemu-poika, joka oli ilmeisesti kasvimaalta hölkännyt ensin neljäsataa metriä länteen, sen jälkeen mäkeä ylös ja lopuksi 700 metriä hirviaidan viertä itään. Henkilökunnan saapumisesta hölmistynyt kaveri käänsi turvan kotiin päin, mutta siirtyi valitettavasti penkalta tielle. Autoilijat olivat kuitenkin tilanteen tasalla ja molemmista suunnista pysähdyttiin ja laitettiin vilkkuja päälle. Kotiutuspartio taas oli sen verran epäammattimainen, että huomioliivin hyödyllisyys tilanteessa tuli mieleen vasta tihkusateessa tiellä eikä kotona lähtiessä. Riemu onneksi kiipesi tien kaiteen yli takaisin penkalle ja ukki yritti autolla ehtiä avaamaan hirviaidan porttia. Emäntä hölkkäsi vasikan perässä. Portin rautalanka hidasti avaamista ja ukki ei aivan ehtinyt eikä Riemukaan tainnut ymmärtää tämän veräjän päälle toisin kuin hirviaidan alituksessa kesällä kyseenalaisesti kunnostautunut Nätti. Poitsu jatkoi matkaa kotia kohti ja mutkasi turvallisemmille vesille tai siis teille juuri siitä, mistä pitikin. Peltoteiden risteyksessä se kuitenkin jämähti ihmettelemään suuntaa. Tässä vaiheessa isäntäkin ehti paikalle komeasti traktorin ja lietevaunut kanssa. Tämän yhdistelmän ohjausvaikutus oli ilmeinen, sillä Riemu lähti hölkkäämään traktorin edellä peltotietä pitkin kohti muuta laumaa. Aitaukseen palattiin rimaa hipomatta korkeushyppytekniikalla.

Riemulla olisi ollut pääsy tännekin, perinnebiotoopin purolle. Kesällä
olivat vedet vähissä, mutta nyt on puro täydempi. Nämä
poikkipuut laitettiin hidastamaan virran menoa, mutta alkukesän
vedenkorkeuksilla ne eivät päässeet kykyjään osoittamaan.

Isäntä lähti jatkamaan lietteenlevitystä. Emäntä huomasi puhelimestaan sovitun vihannesten hakijan viestittäneen kymmenen minuuttia sitten olevansa 25 kilometrin päässä. Ukki jäi tarkistelemaan aitoja. Emäntä hölkkäsi vihannesasiakasta vastaan ja kiersi matkalla tarkistamassa sähköpaimenen mittarilukeman. Pukeutuminen oli mennyt pieleen paitsi huomioliivin puuttumisen puolesta myös lämpötaloudellisesti. Eläinten siirroissa tai ajamisissa vaihtoehdot voivat olla paikallaan odottelua niin kauan kunnes lehmä löntystelee toivotusta kohdasta tai sitten juoksemista tai jotain siltä väliltä. Hetkeä aikaisemmin pyöräily tihkusateessa oli tuntunut vähän kolealta. Emäntä päätyi siksi valitsemaan jahtipuvustoonsa pitkäpunttiset villahousut. Parin sadan ensimmäisen juoksumetrin jälkeen aistittavissa oli pientä virhevalinnan makua. Tämän jälkeen turvasaapashölkkää ylipukeutuneena tuli vielä melkein kaksi kilometriä lisää, joten terveysliikunnan hikoilla ja hengästyä osuudesta varsinkin tuo ensimmäinen puoli tuli kyllä suoritettua. Riemu pääsi mamman luo maidolle, vihannekset vaihtoivat omistajaa, sähköpaimen näytti asiallisia lukemia ja nelipyöräiset jatkavat matkaansa ehjinä ilman liikennesäännöt heikosti tuntevia nelijalkaisia.

Kylmän kyytiä

Vihanneskylmiö laskettiin toissa keväänä siihen, mihin se silloin mahtui. Sijainti oli taiteellisesti vakuuttava, sillä vanhaa puolustusvoimien varastoa olevan kontin väritys sointui täydellisesti kuusirykelmän juurelle. Lämpötaloudellisessa mielessä yhteys alkuiltapäivän aurinkoon oli turhan hyvä. Lisäksi sekatavarakauppamme rakenne oli lievästi ilmaistuna hajanainen, vaikka vihannesosastolta lihaosastolle todennäköisesti löysi helpommin kuin hypermarketissa.

Hiukan vaappuvaa ja kettinkejäkin siirreltiin ja säädettiin pariin kertaan. Riittävän kantavuuden omaava lentävä matto tai ilmalaiva olisi tietysti ollut kätevä.

Sijoittaminen liha- ja hamppuputiikin yhteyteen oli suunnitelmissa alunperinkin, mutta aiotulla laskeutumispaikalla tönötti kasvihuone. Siirto oli mietitty viime kevääksi, mutta kasvihuoneessa asustanut viinirypäle oli melko terttuisassa kunnossa siinä vaiheessa, kun operoimaan olisi ehditty. Rypälettä ei siksi raaskittu kaivaa ylös ja kylmiö vietti toisenkin suven kuusten juurella. Tässä vaiheessa syksyä alkoi olla aikaa erikoisharjoituksille, kun rypäleet olivat menneet parempiin suihin ja puinnit saatu valmiiksi.

Yhtenä kappaleena ilmassa. Tämä kävi vähän kevyemmin kuin eristetyn
kontin siirtäminen. Hiukan tosin meinasivat langat olla matkalla matalalla.

Kasvihuone oli saanut purkutuomion jo vuosia sitten, mutta kuitenkin se päädyttiin siirtämään yhtenä kappaleena, jos vaikka se paremmalla paikalla pystyisi joitain palveluksia vielä tarjoamaan. Optio on ainakin käytettävissä. Kasvihuoneen jälkeen kaivettiin viinirypäle ylös ja siirrettiin navetan seinustalle. Ensi vuoden sato-odotukset ovat huomattavasti tämänvuotista vaatimattomammat. Emäntä kyllä katseli juutuupista videon, jossa kaksi harmaahapsista ranskalaista herraa sekatööreineen neuvoi seinustalla olevan viiniköynnöksen leikkuuta. Teoria on hallussa, mutta käytäntöä meni toteuttamaan mummo, jolle isäntä etsi ohjeet suomalaisilta puutarhasivuilta. Pitäisi ainakin olla täkäläiseen ilmastoon sopivia.

Hiukan piti raivata tilaa.

Seuraavaksi puu ja pensas pois tieltä, pintamaata vähemmäksi ja mursketta tilalle. Sitten päästiin itse asiaan, eli kylmiön siirtämiseen. Kylmiö on tarkoitettu nostolava-autolla kuljetettavaksi, mutta sellaista ei kuulu kalustoon eikä autolla edes pystyisi laskemaan konttia männyn taakse. Hommaan ryhdyttiin etukuormaajatraktori + kaivuri + kettingit -menetelmällä. Toteutusta voi pitää onnistuneena. Kylmiö on paikallaan ehjänä. Myös ympäröivät koneet, puut ja rakennukset ovat ehjiä ja kaivuri saatiin ajettua pois rinteen, puiden ja kylmiön välistä, jossa optimaalinen nostopaikka yhdessä työvaiheessa sijaitsi. Kontin pitäisi myös olla suorassa. Emäntä oli muissa hommissa, mutta rakennukseen nähden suorankulman säätämistä varten isäntä sai houkuteltua emännän paikalle sanomalla että tarvitaan trigonometriaa. Emäntä luki sitten mittanauhaa ja sovelsi Pythagoraan lausetta. Lopputulos oli, että kreikkalaisen matemaatikon opit eivät antaneet aihetta muuttaa suorakulma-kaksi lankkua-kaksi silmää menetelmällä säädettyä sijaintia.