Oravatiedotus

Näiden tyyppien kameroilla alhaalla oleva moto erottuu varmaan vähän paremmin kuin tällä amatöörin räpsäisyllä.

Liito-oravahakkuu saatiin tehtyä tällä viikolla. Hakkuu kuului EU-hankkeeseen nimeltä Liito-orava life. Termi EU-hanke saa asian varmasti kuulostamaan huimaavan mielenkiintoiselta. Hanketta toteutetaan siipiveikon esiintymisalueen läntisillä äärilaidoilla eli Suomessa ja Virossa. Muu EU on oravaa ajatellen kaukana taigavyöhykkeestä, jonka lajista on kysymys. Ruotsissa tietysti on havumetsää, mutta Tornionjoen ylittämiseen tarvittaisiin paremman siivet. 

Hanketta vetää Metsähallituksen luontopuoli ja tarkoitus on selvittää, millaisista hakkuista orava selviää tai mikä jopa edistäisi sen olemista. Tiheässä olevat puut, joista suojaavat oksat ovat karsiutuneet ja jotka ovat niin lähekkäin, että välilaskut hidastavat matkantekoa, eivät edistä. Sekään ei ole kurren viihtymiselle eduksi, että hirvet ja peurat syövät kaikki haavan vesat, jolloin metsään ei tule haapaa. Talvehtiva hirvikanta lienee nyt noin nelinkertainen 50 vuoden takaiseen ja peurojen kohdalla kerroin on vielä isompi. Hirven pötsiin haapaa mahtuu paljon enemmän kuin oravalauman, joten oravan ruokamaat ovat vähentyneet muun muassa tämän kilpailijan kautta.   

Osasta jyrkännettä kaadettiin oksattomaksi harsuuntuneita kuusia,
jotta pohja paremmin valaistuisi. Metsuri mahtuu puiden väliin ja
tasapainoelin lienee kehittyneempi kuin metsäkoneella. Fysiikan
lakeja joutuvat tietysti noudattamaan molemmat. Jyrkimmästä
rinteestä puita kaadettiin siksi moottorisahalla. Metsäkone
otti sitten Helvetin partaalla (=tiellä) koppia, karsi ja katkoi. 

Tylsältä kalskahtavaa (eu-hankkeen tiedotustilaisuus) otsikkoa ja koronarajoitusten osallistumisintoa vaimentavaa vaikutusta uhmaten Metsäkeskus, joka siis suunnittelee projektissa mukana olevien yksityismetsien leimikot, järjesti hankkeesta keskiviikkona tiedotustilaisuuden hakkuun yhteyteen. Töitä paiskiva metsäkone luonnonhelmassahan on paljon dynaamisempi kuvauskohde kuin teams-ruudun takana puhuva tiedottaja. Metsäkoneeseen muuten pidetään epidemia-ajan ulkopuolellakin 90 metrin turvaväli, sillä siitä mahdollisesti lentävät pärskeet ovat selvästi virusta isompia. 

Metsäkeskuksen lisäksi paikalla oli Luonnonsuojeluliiton liito-oravaekspertti, joka pari vuotta sitten oli käynyt rotkon "oravalasien" läpi kartoittamassa. Itse olemme liito-oravan kaluamien käpyjen lisäksi nähneet kurren itsensä vain kerran linnunpöntössä ja kerran kuivurilla (oppikirjat eivät luettele tyypin esiintymiskohteissa). Meitä pitempään valvovat mökkiläisnaapurit ovat tämän yöhillujan nähneet pihastaan ihan lennossakin.

Tätä kahlaamoa lehmätkin käyttävät kesällä, mutta tässä
(amfibio)ajokoneen ohjastaa puron yli Tuomo Tuuri.

Aikaisemmin ely-keskus kävi hakkuutyömailla merkkaamassa liito-oravaa varten säästettäviä puita, jos kohteelta oli tiedossa kaveriin liittyvä havainto. Tästä käytännöstä kuitenkin luovuttiin jokunen vuosi sitten, koska havaintokohteita oli niin paljon. Nyt tarvittavien puiden säästäminen on hakkuuoikeuden haltijan vastuulla ja viime kädessä on kysymys konekuskin ammattitaidosta. Meneillään olevan hankkeen toivotaan tuovan koulutuksessa hyödynnettävissä olevaa tietoa oravan tarpeista. Kun tietoa saadaan enemmän, päästään parhaassa tapauksessa tilanteeseen, jossa metsänomistajan ei tarvitsisi pelätä oravan asettumista mailleen. Tällöin hän voi niin halutessaan ilman kohtuutonta taloudellista riskiä myös edistää oravan oleilua esim. asuinpönttöjä asentamalla.

Laitumen puoleltakin napattiin auton peilejä hiponut kuusi. Putukka, Rotko, Rajajoki ja Rautu arvioivat rungon litramäärää.

 

Suosiollinen suojasää

Vettä jään päällä. Muutama päivä suojasäätä ja puro tuli näkyviin valkoisen katteensa alta.

Marmoroitunutta entrecôtea. Tällaisen ohella tulee
mehevää jauhelihaa, jolla on kyllä kyytön syöjissä ystävänsä.

Melkein päästiin helmikuu loppuun pakkassäässä, mutta hiihtoloman alkaessa rupesi lämpömittari kipuamaan ja taivas tarjoilemaan ei-lunta. Osa taisi olla jonkinlaisia jääpiikkejä, tai ainakin ne siltä tuntuivat vastatuuleen hiihtäessä. Lehmätkin käänsivät siinä säässä häntäpään tuulta vasten, mutta sisälle ei moisen takia näyttänyt olevan tarvetta mennä. "Ei heitä sää voi säikyttää. Ei kuihtumaan saa talvetkaan...." Ainakin teuraaksi menneillä hiehoilla ovat ruhon rasvaluokat olleet sellaisia, ettei todellakaan voi puhua kuihtumisesta. Sonnit ovat sitten hoikempia poikia, vaikka saavat sulavampaa rehua. 

Fileitten ja paistien marmoroituneisuus on yleensä suoraan verrannollinen ruhon rasvaluokkaan. Teurastamoon myytäessä korkea rasvaluokka alentaa tuottajan saamaa hintaa. Lisäksi eläimen on rasvakiloa varten syötävä enemmän kuin lihakiloa varten. Paksukaisten kasvattaminen ei siis ole tilalle taloudellisesti mielekästä. Huolellisesti marmoroituneet fileet ja vähärasvainen jauheliha eivät myöskään kasva samassa eläimessä. Jostain syystä kuluttajista merkittävä osa kuitenkin suosii edellä mainittua biologisesti mahdotonta yhdistelmää. 

Kissa opasti Fedja-setää (henkilöitä Eduard Uspenskin kirjoittamissa talossa huolella luetuissa teoksissa) kirjoittamaan säästä, kun ei tiedä, mistä kirjoittaisi. Säästä aloittamalla päätyi näköjään kirjoittamaan lihan laadusta. Kyseisestä lähtökohdasta oli kuitenkin tarkoitus päätyä puron varteen. Suojasäätä oli nimittäin hiihtolomasta huolimatta hetkeksi vähän kaivattukin. 

Puron varressa alkaa ensi viikolla liito-oravahakkuu. Rotkosta kaadettavista kuusista osa on todella pitkiä ja osa on kallellaan. Puut noudattavat kaatuessaan fysiikan lakeja. Mahdollisuudet saada ne kaatumaan toivottuun suuntaan paranivat oleellisesti, kun lumet putosivat suojasään myötä latvoista alas. Tosin jos suojasää jatkuu kovin pitkään sateen kera, realisoituu fysiikan laki, joka estää metsäkonetta ja puukuormaa pääsemästä rotkosta aikanaan ylös. Nyt näyttäisi kuitenkin päivällä päivä paistavan ja yöt alkavat mennä pakkaselle, joten koneet toivottavasti pääsevät liikkumaan ilman kommervenkkejä eivätkä jätä isompia jälkiä.

Tämän kuvan lisäämiseen ei päädytty minkään etelämaalaisen kotieläimen ruumiinosan kautta. Kuva oli yksinkertaisesti ajankohtainen, koska menopeli on tullut pajalta edellisen tekstin julkaisun jälkeen. Ihan oikeita Länkkäreitä talossa on puoli kpl.

Ulkoilupäivä

Iltapäivän spurtti. Sähköposti johtaa, Seiska, Suo ja Suttu kärkkymässä, emäntä pitää perää. Isäntä kehui, että paremman kuvan olisi saanut aamupäivän karkureissulta pakettiauton tuulilasin läpi. Päätyi kuitenkin olemaan kuvaamatta, kun suunnan pitäminen peruutuksessa ja kuvan ottaminen eivät olleet erityisen yhteensopivia. Mammat lyllertävät aitauksen puolella lumessa opastamassa nuorisoa oikealle reitille.

Hiihtokelit ovat mainiot ja emäntä on koettanut sitä huvin ja urheilun kannalta hyödyntää. Välillä tulee hyödynnyssuunnitelmiin suunnittelemattomia muutoksia. Eilinen aamu tuli aloitettua paperihommilla ja sen jälkeen oli aikomus valita perunan pesun ja hiihtämisen välillä (=mennä hiihtämään). Naapuri kuitenkin ilmoitti kotieläimistä peltotiellä. 

Mummo ja ukki olivat reissussa, mutta työvoimatilanne oli kohtuullinen, sillä abiturientin lukuloma alkoi edellisellä viikolla. Suunnitelmissa oli ollut järjestää traktorin ja peräkärryn avulla pihanurkissa yksityispenkkarit. Karamelliosion piti tosin olla käänteinen niin, että pikkuveli heittää maasta lavalla matkaavalle päivänsankarille karkkeja korvaukseksi kaikista vuosien varrella pöllimistään. Sää oli kuitenkin niin kylmä, että traktoria ei pelkästään tähän tarkoitukseen startattu ja lapsi on nyt edelleen vailla penkinpainajaisajelua. Eilen lukeminen (oletettavasti) keskeytyi ja vaihtui ulkoiluun suksisauva kädessä. Suksisauva oli lähin reitillä ollut pitkä esine ja sen tarkoitus oli tarpeen vaatiessa lisätä henkilön aitapätevyyttä parilla metrillä. 

Isäntä yritti pakettiautolla lähteä kiertämään karkulaisia vastaan. Sää oli sen verran leuto, että auto ylipäätään käynnistyi. Kiertolenkki kulkee harjulla ja lumista rinnettä ylös pääseminen oli aika epävarmaa. Yritys ei johtanut toivottuihin tuloksiin, joten isäntä teki täyskäännöksen ja suuntasi lukulomalaisen kanssa perään samaa reittiä kuin karkulaiset olivat menneet. Emäntä viritteli paluureitille langan toppaamaan pihaan juoksemisen, sulki hallin toisen pään ovet ja opasti yhden siihen päätyyn jääneen takaisin aitojen sisään. Hiehojen valitsemassakin suunnassa oli jyrkkä nousu vastassa, mutta ne oli saavutettu ennen sitä. Lapsukainen hyppäsi suksisauvansa kera tyttelien taakse ja isäntä ryhtyi näyttämään tietä peruuttamalla edeltä takaisin hallille päin. Eläimet eivät onneksi mene erityisen mielellään syvään lumeen, joten matka sujui oikeaan suuntaan ja kaikki saatiin kotiin.

Toimintavarmaa ja säähän sopivaa
vedenkuljetusteknologiaa

Ruuan jälkeen isäntä lähti ruokkimaan eläimiä, mutta soitti jo pihalta, että nyt näkyy riihellä ylimääräistä porukkaa. Abiturientti ulkoilutettiin uudelleen ja porukka käytiin opastamassa takaisin. Aitojen tilanteeseen perehdyttiin hieman, sillä heräsi epäilys parin metrin sähköttömästä välistä. Nyt olisi näiden alkuverryttelyjen jälkeen ehtinyt hiihtämään. Herkästi nälkiintymisensä ääneen osoittavaa lapsityövoiman osaa ajatellen perunat olisi ehkä kuitenkin pitänyt pestä varmuuden vuoksi ennen lähtöä.

Hiihto jäi sillä seuraavaksi emäntä sai puhelimitse kuumavesitilauksen. Kännykkä säästää kyllä monelta 

Letkulla kannusta kuumaa vettä jäätyneeseen tuloputkeen. 
Emäntä kaatoi kanisterista vettä isännän pitelemään suppiloon. 
Kameran pito kymmenen litran kanisterin kanssa ei 
onnistunut yhtä aikaa, joten kuvassa isännän yksilösuoritus.

askeleelta. Karkumatkalla olleitten tyttelien juoma-astiaan ei tullut vettä. Altaassa ollut vesi oli kyllä sulaa, mutta lisää ei tullut, joten kaivosta tulevan letkun täytyi olla jäässä. Letku on uretaanilla eristetty ja se kulkee kaivosta putken sisässä. Isäntä oli virittänyt kuumailmapuhaltimen puhaltamaan putkeen, mutta eriste teki työnsä, eli eipähän se letku ulkoa päin juuri lämmennyt. Ruvettiin siis pienellä letkulla tunkemaan kuumaa vettä jääpatsasta kohti ylhäältä päin. Isäntä piti suppiloa, johon letku oli kiinnitetty ja ohjasi letkua eteenpäin. Emäntä liritteli

 kanisterista vettä suppiloon. Ensin yhden, sitten toisen ja sitten pulkkaili hakemaan kaksi kanisterillista lisää. Kolmaskin meni ja puolessa välissä neljättä päädyttiin menetelmän vaihtoon. Kaivon pohjalla oli aika koleaa ja isäntä haki sinne vähäksi aikaa isomman lämpöpuhaltimen. Onneksi se lopulta tepsi. Seuraavat vaihtoehdot olisivat olleet huomattavan työläitä. Tänään on sitten päässyt hiihtelemään ihan omin nokkinensa eilisen perheen kanssa ulkoilun vastapainoksi.

Pahnoilla pakkassäässä

Onkohan tämä nyt luontokuva vai kuva rakennetusta ympäristöstä? Kyltti on kuitenkin ilmeinen infrastruktuurin merkki.

Kesällä usein tulee todettua, että yhtä tai toista tehdään sitten silloin, kun maassa on metri lunta. No, puolikin riittää ja kaikkea tähän kategoriaan luokiteltua ei kyllä tänäkään talvena tehdä. Emäntä on hoitanut kiiruimpia alta pois eli käynyt lähes päivittäin hiihtämässä. Siihen tuo puolimetriä lunta on erityisen hyvä. Tietysti, jos tietäisi, että se puolimetriä on vielä maaliskuun lopussakin, niin ei olisi niin kiire. Viime "talvi" mielessä ei kuitenkaan jaksa pysyä asiasta ihan vakuuttuneena. Nyt ei kuitenkaan ole valittamista. Ala-asteen aikaiset talvilaulutkin osuvat kohdalleen.

Kyyttöhommissa pakkasella on kaksi selkeää työteknistä seurausta. Ensimmäinen seuraus on se, että juomaveden olomuotoa on tarkkailtava. Tavoite on, että se pysyy putkistot läpäisevänä eli ns. juoksevana vetenä. Jos vesi ottaa jossain putken pätkässä kiinteän muodon, juoksevaksi muuttuu sulatusvettä, lämpöpuhallinta tms. kuljettava karjanomistaja. Tätä pyritään omaksi ja lehmien mukavuudeksi kaikin keinoin välttämään. Esimerkiksi kävelemällä aamulla rauhallisesti kuumavesikanisterin kanssa hallille. Kaadetaan siis kuppiin lämmikettä hiukan ennakoivasti, jos on kova pakkanen. Tehokkaimmin auttaisi, jos eläimet olisivat janoisempia tai niitä olisi enemmän juoma-astiaa kohden, toisin sanoen ei olisi niin pitkiä taukoja, jolloin kenkään ei juo. Ummessa olevaa pientä kyyttöä ei voi juopoksi haukkua. Ammattitaitoinen moderni lypsylehmä (esim. 40 maitolitraa per päivä) olisikin sitten tässä lajissa ihan toista maata. 

Toinen seuraus on kuivikelajin vaihto. Riittävän kylmällä (alle -10 astetta) kosteus kohmettuu alustan pinnassa eikä se kaikki ole imeytymässä kuivikkeeseen. Tällöin pärjätään siis vähemmän imukykyisellä pehmusteella eli oljella. Leutona viime talvena koko kausi oli käytettävä turvetta, jonka imukyvyn kuvailuun voisi lainata sanoja jostain vaippamainoksesta. Kyseessä on kuitenkin luonnontuote eikä kemikaaliviritelmä niin kuin näissä moderneissa vauvan varusteissa taitaa olla. Turpeen hyvä puoli on myös se, että sitä kyllä aina jossain päin saadaan nostettua vaikkakin kosteana suvena vähemmän. Oljen saatavuus on kiinni lähinurkissa vallitsevista puintikauden säistä, joissa aika usein on Suomen ilmastossa paalaajan ja pahnan laadun kannalta toivomisen varaa. Kuivittajan kannalta huomionarvoista on myös se, että turvetta pöllytettäessä ei ilmaan pöllähdä homeita niin kuin nihkeänä paalatusta oljesta. Nyt vain pahasti näyttää siltä, että turpeen hinta tulevaisuudessa nousee enemmän kuin kuivikkeilla märehtivällä kyytöllä on maksukykyä.

Mitähän pojat tuijottavat? 360 asteen kamerakuvasta selviäisi, että intensiivinen töllötys kohdistuu talvimaisemaan. Tässä katsomon aitiossa on pehmustetut seisoma- ja makuupaikat. Päällysteiden kuosi on parhaimmillaan juuri talvimaiseman katselussa.

Metsäretki

Massiivikoivuinen 
kerrostalo, 
huomaa
terassikatokset 
alempana.

Perheviljelmämuodossa harjoitetun maa- ja metsätalouden hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus romanttiseen iltapäiväkävelyyn töiden merkeissä. Esimerkiksi tänään isäntä ja emäntä reippailivat yhdessä metsäpalstalla pitäjän toisella laidalla. Osalla kyseistä kappaletta on ollut määräaikainen suojelusopimus. Se on nyt katkolla ja pitäisi ratkaista jatko. Määräaikaisia sopimuksia ei enää tehdä. Vaihtoehdot ovat metsätalouskäyttö ja pysyvä suojelu, josta saa korvauksen. Kappaleella on eräitä metsätaloudellisia haasteita, joiden vuoksi suojelusopimus on harkinnanarvoinen vaihtoehto. Korvaustarjous on saatu ja nyt pohditaan, onko se hintansa väärtti. Pysyvyys vähän arveluttaa. Esimerkiksi 50 vuotta kuulostaisi paljon houkuttelevammalta. 

Lunta oli tullut, eikä metsäautotiellä ole talvikunnossapitoa. Varauduttiin siis pakkaamalla mummon ja ukin autoon pari lapiota ja lähdettiin matkaan. Päädyttiin parkkeeraamaan metsäautotien päähän ja kävelemään loppumatka. Emäntä mietti ääneen, kannattaisiko lapioida ensin ja parkkeerata vasta sitten. Hetken päästä tiesimme, että olisi tosiaan kannattanut. Auton paikalla olevan lumen saisi nimittäin ergonomisemmin syrjään, kun auto on toisessa kohdassa. Lisäksi todettiin, että kaksi lapiota oli juuri oikea määrä romanttiselle kahdenkeskiselle retkelle.  Pakettiauton sijasta oli otettu mummon ja ukin auto, koska siinä on yksi traktorimainen ominaisuus. Oikeasta nappulasta painamalla saa nelivedon päälle. Tosin olen kuullut, että merkintä 4x4 tarkoittaa sitä, että kyseisellä ajoneuvoilla pääsee 16 metriä pitemmälle jumiin. Väite vaikuttaa uskottavalta.

Tässä vaiheessa parkkeerauksen ja lapioinnin optimaalinen
järjestys oli selvinnyt kyynärpään kautta. 

Romantiikasta tingittiin sen verran, ettei kuljettu käsi kädessä. Kyseinen laji olisi ollut lumiolosuhteista ja kivisyydestä johtuen teknisesti selvästi haastavampi. Mentiin siis perätoukuria ja isäntä yritti muistaa, että perässä tullaan vähän lyhyemmillä kintuilla. Miesmuisti ja emännän kunto olivat sen verran hyvät, että vaikeuksia pysyä lähietäisyydellä ei ollut eli ikävä ei päässyt parituntisen aikana yllättämään. 

Koulun jumppatunnilla on joskus 
tehty virkistävää verryttelyä 
nimeltä polvennostojuoksu. 
Tämänpäiväisessä päiväkävelyssä 
oli jotain samaa. Isäntä ystävällisesti 
pidempine koipineen meni edellä.

Tunnettua sanontaa mukaillen: 
eteenpäin kuin emäntä lumessa. 
Saappaansuuremmit olisi tietysti 
voinut muistaa kiristää heti 
autolta lähtiessä.

Metsänarvioimiseen olisi 

sopinut paremmin vähälumisempi vuodenaika, mutta asia sattui olemaan ajankohtainen nyt ja kaiken lisäksi vähälumisempaan aikaan on yleensä muitakin kiireitä. 

Lumisen ajan kiireistä säännöllisin on ehkä veroilmoituksen laatiminen ja sekin tuli tänään aamupäivällä lähetettyä eteenpäin. Emännän ollessa pieni helmikuun viimeinen päivä, jolloin maatalouden veroilmoitukset piti palauttaa, merkitsi avolavapakettiautojen kokoontumisajoja paikallisessa cityssä verotoimiston tykönä. Nykyään avolavat ovat antaneet tilaa koppipakettiautoille ja niiden käyttö veroilmoituksen perille toimittamiseen lienee olematonta. Bitit vaan lentoon, vaikka juuri luin, että Suomessa on EU:n maaseutualueista heikoimmat tietoliikenneyhteydet. Oikeasti nopea laajakaista on vain yhdeksällä prosentilla. No, numerot eivät vie paljon kaistaa. Verottaja saa kyllä osansa. 

Paikoin oli vähän kivistä. Jääkaudella lienee tähänkin osuutta.

 

Jee, lunta

Viime viikolla raikas talvisää oli välillä erittäin lunta
tulvillaan. Tämä realisoitui täällä pulkkailulumikasan lisäksi
sähkökatkona. Virta oli hävinnyt vakiosyöveriin eli puron
varteen. Tällä kertaa sähkömiehillä oli tavallista Helvetin
keikkaa helpompi nakki - ainoastaan lanka oli pompannut
irti eristäjästä, muttei ollut poikki eikä linjoille ollut
kertynyt puutavaraa. Tarvikkeet tietysti piti raahata
kinosten läpi, mutta hyttysistä ei ollut riesaa.

Edellisellä viikolla lumitilanne korjautui talvisemmaksi kertaheitolla. Ei ihan niin talviseksi kuin etelärannikolla, mutta varsin maisemalliseksi kuitenkin. Pahimmalle pyrypäivälle olisi ollut tarjolla etelän ReKo-kierros. Aina välillä tulee kierrosten suhteen todettua, että olisi kannattanut osallistua ennemmin tuolloin kuin tällöin. Nyt oli päädytty pitämään vielä ReKojen suhteen joululomaa. Tätä lomailua (lomasuunnitelma sisälsi mm. veroilmoituksen tekoa) voi pitää todella rentouttavana verrattuna vaihtoehtoon ajella ilmassa leijuvien jalkarättiparvien seassa paikkoihin, joihin lumi ei mahdu tai joita ei ole ehditty auraamaan. Lumi-/sohjolapiota on Helsingin ReKoissa kyllä joskus tarvittu ja jollain reissulla kaivattiin soraämpäriäkin, joka juuri sillä kertaa sattui olemaan kotona. 

Oksille kertyvä lumi haittasi sähkön kulkua ja täälläkin pimeni. Valot hävisivät juuri siinä vaiheessa, kun emännän piti siirtyä muista hommista jatkamaan kuittien naputtelemista kirjanpitoon. Kirjanpito-ohjelma on "isolla tietokoneella", joten siitä että läppärin akku oli ladattu ei ollut apua. Oma sähkö kytkettiin päälle, mutta se ei ollut tietokoneen käyttöön riittävän laadukasta. Koneen ja seinäsähkön välissä on mötikkä, jonka pitäisi tähänkin auttaa, mutta siinä on ilmeisesti joku vika. Olipa kumminkin riittävän pätevä tekosyy siirtää kuittisulkeisia eteenpäin ja istua keinutuoliin neulomaan. Korjausoperaatio oli tavallista yksinkertaisempi, joten puseron hihaa ei tullut kovin monta senttiä ja niitten kuittien pariinkin pääsi vielä samana iltana.

Tämänkertainen sähköntekokone. Tässä hommassa ei
lumiketjujen puute haitannut, eikä
tuulilasinpyyhkijöillekään ollut pyrystä huolimatta käyttöä.

Kirjanpito on nyt valmis. Verottajalle lähettämisen tekniikan mieliinpalauttelu puuttuu vielä. Tositteitten määrässä tuli uusi vuosiennätys; sen verran edellisvuotta suositumpi vihannesmaan itsepalvelu on ollut. Kiitoksia vaan siitä kaikille asiakkaille. Tervetuloa taas vihreämpään vuodenaikaan, sillä uusia taimia on jo varattu ja siemenkauppiaitten valikoimia selattu moneen kertaan. 

Lumikasan kokoon puskemiseksi on tarvittu traktoria ja lumiauraa, mutta sen muodon muuttamiseen riittää lihasvoima, pari lapiota ja innokas asenne.

Oravan olot

Aurinko laskee lounaaseen ja sitä me tässä kurkitaan.

Viime päivinä on ilahduttanut vallitseva vuodenaika - ennen kaikkea sen kurattomuus-niminen ominaisuus. Useana vuonna on suunniteltu joulukorttikuvien ottamista lumisista lehmistä, mutta aina suunnitelma on jäänyt kiiruumpien askareitten jalkoihin tai sitten unohtunut ja sitten viime talvi ei tarjonnut edes meteorologisia mahdollisuuksia moiseen. Lopuksi pitäisi vielä muistaa teettää ne kortit ennen postituksen takarajaa, joten tavanomaisilla tonttu-/kynttilä/-joulukuusikorteilla on vielä kaikki mahdollisuudet, vaikka kuvausolosuhteet näyttäisivät nyt jonkin aikaa pitävän. Lapsityövoiman motivoiminen korttien tekoon ei enää viime vuosina ole onnistunut.

Isäntä painui Helvettiin tässä jokunen päivä sitten - traktorilla.
Rotkoon on tulossa "liito-oravahakkuu" ja tarkoitus oli tallata
lunta niin, että maa alta routaantuisi ja koneista jäisi
vähemmän jälkiä.

Pakkasta odoteltiin myös teknisistä eikä pelkästään viihtyvyyssyistä. Lehmien laiduntamaan rotkoon on tulossa "liito-oravahakkuu". Liito-orava tarvitsee suojaavia kuusia, ruokaa tarjoavia lehtipuita ja pesäkolon paikkoja. Viime mainituiksi käy lahopuu tai sitten pöntöt, jos lahoa ei ole. Lehtipuita ja tuuheita kuusia järjestyisi kyllä, mutta metsänomistajan motivaatio ripustella oravayksiöitä voi olla aika heikko, jos tarkoitetun asukkaan ilmestymisen jälkeen mahdollisuudet metsän hyödyntämiseen kielletään. 

Mitä jätetään, mitä pois? Puille on käyty solmimassa
keltaisia ja sinisiä kaulaliinoja merkiksi. 

Kuusien suojaavuusominaisuudet lakkaavat niiden kasvaessa, koska alemmat oksat karsiutuvat valon puutteessa metsän ollessa tiheä. Sama varjostus vie tilan lehtipuilta. Eli liito-oravan tuomat hakkuurajoitukset käytännössä voivat viedä kurren selviytymismahdollisuudet. Rotkoon on nyt koemielessä saatu lupa Metsäkeskuksen suunnittelemalle hakkuulle, jossa tarkoitus on pysäyttää oravan olosuhteitten katoaminen. Katsotaan, kostuuko metsänomistaja tästä muuta kuin maisemaseikkoja. Alueella jyllää maannousemasieni siinä määrin, että laatupuuta sieltä ei enää saa. Viisi tai kymmenen vuotta sitten hyötykäyttökelpoista puuta olisi ollut enemmän ja kuusetkin pidemmältä vihreitä.

Maastoutuneessa maatalouskonesäilyttämössä vallitsee sininen hetki.