Hallista häipyneet hiehot

Nea iltapäivävälipalalla. Annos näyttää sen verran isolta, että rouva odottanee vieraita poikkeavaksi.

Ruoho vihertää, mutta aloitettiin kuitenkin sisäruokintakausi. Blogiteknisesti se tarkoittaa, että valokuvien sijasta on tarjolla hämärä- ja ylivalokuvia. Emännän kalusto ja kuvaustaidot eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä tummaseinäisessä hallissa, jos taustalla on usein iso oviaukko tai rivi ikkunoita.

Olisi tässä syötävää. Joutuukohan niittämään ennen talvea?

Lumet tulivat ja menivät, joten ne eivät laidunnusta enää estäisi. Ruohoa riittäisi tänä kesänä kylvetyllä lohkolla. Sääennusteen mukaan riittää myös vettä. Uusi laidun on talvehtineeseen verrattuna pehmeä ja sorkka-armeija märissä oloissa tekisi sen kunnolle ja ensi kesän sadonkorjuulle hallaa enemmän kuin lohkolta nyt kertyisi rehua. Lisäksi ennen lohkon laiduntamista jonkun pitäisi ehtiä tekemään aita. Muuten voi naapureilta - ja ehkä pelastuslaitokseltakin - tulla sanomista. Jälkimmäinen tuli joskus käytännössä todettua.

Joskus nolkytluvulla nuori pari lapsineen oli lähtenyt uuden vuoden tietämillä katsomaan isännän anoppia Länsi-Suomeen. Puhelin soi keskellä yötä. Ei vastattu. Soi vielä uudelleen. Ei edelleenkään vastattu, siihen aikaan vain joku juovuksissa soittaa väärään numeroon. Hetken päästä tuli tekstiviesti lähettäjänä aluehälytyskeskus. Ilmoitettiin, että valtatiellä tietämillämme on nautoja tiellä. Isännän mielestä anopin luona on mukava käydä muutenkin, mutta nyt se oli tietysti erityisen mukavaa. Mummon ja ukin näkemys ajoituksesta saattoi tietysti olla toinen. Heidät ja naapurit siis hälytettiin parin sadan kilometrin päästä hiehon pyydystykseen ja jatkettiin unia. Siis jäätiin odottamaan ilmoitusta, että homma hanskassa. Unet jatkuivat vasta sitten. Ilmoitus tuli. Virkavaltakin oli kiirehtinyt paikalle ja mummo ja ukki olivat operaation päätteeksi saaneet oikein maija-kyydin pihaan. Ajankohta oli siinä mielessä hyvä, että vallinneilla liikennemäärillä sen paremmin autot kuin lehmätkään eivät olleet kolhineet toisiaan. Tosin päiväsaikaan vaeltelevat naudat olisi ehkä nähty ennen tielle ehtimistä. Siitä ei enää ole muistikuvaa, mistä veräjästä porukka oli itsensä hallista ulos järjestänyt. 

Rieska, Oleksi ja Rahtunen. Oleksi on oikeasti paljon Rieskaa isompi, mutta perspektiivi hämää. Suosikkimärehtimispaikka seinän vierestä löytyi kesätauon jälkeen ihan rutiinilla.

Kalkkiviivoilla

Heinä on tuubin sisässä sateen suojassa paitsi, että herrasväki
Naakan rei'ittämän tuubin suojavaikutus heikkenee
oleellisesti. Tummempana näkyvä pintakerros on pilalla.

Ollaan sisä- ja ulkoruokintakauden rajamailla. Syötävää laitumilla vielä olisi, mutta päiväksi pariksi taisi tulla lunta pintaan. Syksyn laitumet saattavat pistää lehmien mahoja sekaisin, joten laitumen laitaan on tuotu heinää rehuvaliota tasapainottamaan. 

Emäntä syö homejuustoa ihan mielellään eivätkä
sonnitkaan tälle varsinaisesti nyrpistele.
Rehuarvot ovat kuitenkin pinnasta heikentyneet.
Kääreeseen päätyneet megajoulet  
eivät siten kaikki päädy lehmää lihottamaan.

Korret saatiin kesällä talteen ja tuubiin kuivina poutasäiden vallitessa. Hiukan myöhemmin tuubin päälle ilmestyivät naakat nokkinensa ja varpainensa, Vaikutuksia ei voi kehua myönteisiksi. Osaa jäljistä kyllä korjailtiin teippaamalla, naapuri kääri makkaransa kokonaan uudelleen. Teippailusta huolimatta sade oli ehtinyt muovin alle ja paalien pinta oli sen mukainen. Onneksi ei mene maitoa meijeriin.

Kalkin levitystä odoteltiin alkuviikosta. Kalkittavaa alaa ei ollut kuin pari hehtaaria. Kyseessä oli kymmenkunta vuotta vanha raivio. Talouskeskuksen vieressä kahden noin kymmenhehtaarisen lohkon välissä ollut metsä varjosti aikanaan kummankin lohkon laitaa niin, että reunat eivät olleet samassa tahdissa muun pellon kanssa. Metsänlaidassa oli vielä lunta, kun toista reunaa jo kylvettiin. Varjoisassa kohdassa kasvin valmistuminen ei myöskään edennyt samaan tahtiin pellon aurinkoisen puolen kanssa. Tänä vuonna viereisillä lohkoilla kasvoi pitkän kasvuajan vaativia hamppua ja härkäpapua ihan reunaan asti. Raiviolla ollut kuusikko oli myös tyvilahon vaivaama eli uudeksi puuksi olisi tarvittu koivua. Koivun taimen vahvin tulevaisuuden ennuste taas olisi ollut hirven pötsissä tukkipinon sijasta. Laitettiin siis suosiolla nurmeksi ja osoitteeksi lehmän pötsi. 

Raiviolohkon ura peltomaana etenee pikkuhiljaa. Maailman mittakaavassa normaali tilanne on se, että pelloille johdetaan lisää vettä kasveja varten. Suomessa on humidi ilmasto ja veden johtaminen pois pellolta on yleensä tarpeen. Tälle raiviolohkolle salaojat tehtiin joku vuosi sitten. Nyt otettiin seuraava hyppäys korkeammalle tasolle. Suomessa maaperä on luonnostaan hapan, mikä monessa tapauksessa haittaa kasvin ravinteiden ottoa. Kalkitseminen nostaa peltomaan pH:ta ja mahdollistaa paremman kasvun. Tällekin lohkolle voinee nyt kalkkikärryn käytyä suunnitella muutakin kuin lehmille kelpaavaa evästä. Hiotaan suunnitelmat valmiiksi, kunhan tulee lunta. Ja muutetaan ne sitten, kun kevät eteneekin eri lailla, kun on veikattu.

Tätä härveliä ja pölyä Nurmi väisti. Urheilussa puhutaan kalkkiviivoista, mutta tässä pyrittiin tasaiseen lopputulokseen viivoituksen sijasta.

 
 

Nurmesta ja Seiskarista

Tahdissa mars tai ainakin mars. Ohjaus toimi hyvin koko
matkan ajan ja Nurmi vaihtoi laidunta. 

Herra Nurmi on jonkun aikaa majaillut parin hehtaarin yksityisosastossa. Mahtitasapaino kollega Oleksin kanssa tuntuu olevan vähän turhan hyvä ja herroilla oli tihentynyt tarve selvittää vaa'an mahdollista keikahtamista. Tasapainon jatkuva mittaaminen (sorkat tanassa, niska jännitettynä, otsat vastakkain) on aika energiasyöppöä toimintaa ja altistaa lisäksi tapaturmille. Oleksi toivutteli keväällä ilmeisesti tällaisessa mittaustilanteessa saatua venähdystä. Edellisessä laitumen vaihdossa Nurmi jätettiin sitten omilleen seurustelemaan tien toisella puolella olevien lehmien ja vasikoiden kanssa. Muut pojat muuttivat parin lohkon päähän.

Nurmi oli siis saanut yksinään mahtailla laitumellaan vakituisimpana yleisönä naapurin hevoset. Alkuviikoksi olisi ollut kuitenkin tiedossa ainakin hevosvoimien puolesta mahtavampaa seuraa. Kyseinen laidunlohko on tarkoitus kalkita. Traktori ja kalkkikärry eivät naudan näkökulmasta ehkä ole lajityypillistä seuraa. Lisäksi kalkkipöly saattaa vähän aivastuttaa ja traktorin kulkua varten avatusta portista kulkee hyvin sonnikin. Vaivattominta ja kaikille mukavinta oli siis, että sonni käveli siitä veräjästä jo tänään - opastetusti. Asemapaikka siirtyi lehmävasikoitten talvikarsinaan ja sen viereiselle laitumelle. Olikohan tämä nyt tytöttelyä? 

Sonnin siirron lisäksi meinasi tarjolla olla myös vasikan ohjailua. Eilen emäntä vastaanotti ilmeisesti valtatie 12:lta soitetun puhelun, jossa kerrottiin valkoisesta lehmästä naapurin sänkipellolla. Lapin lehmien loputtua talossa ei enää ole yhtään valkoista lehmää, mutta keväällä Olhava niminen ruskeakylkinen kyyttö sai valkoisen lehmävasikan. Hyvällä tahdolla vasun kyljissä voi nähdä kyyttömäisyytenä pienen pientä vaaleanruskeaan vivahtavaa värieroa selkään verrattuna. Sen voi kyllä tulkita nuhraantumiseksikin - valkoisten nautojen tyypillinen "vaiva" rodusta riippumatta. Huomioiden sen, että tuntomerkit oli otettu valtatienopeudesta syylliseksi tuli heti epäiltyä tätä Seiskaria talviasussa, vaikka kyseessä olikin vasikka ei lehmä. 

Emäntä lähti laitumen kulmaan etsimään aidan mahdollisia heikkouksia. Lapioon nojailijoita käveli perässä useampia. Tai se lapio puuttui. Emäntä ei oikein innostunut siitä, että Patonki pyrki nojailemaan sähköaitaa heinänkorrella hipelöivään emäntään. 

Emännän ehtiessä paikan päälle oltiin täysilukuisina kotilaitumella. Teletodistajan lausunnon sisältö viittasi kuitenkin siihen, että aidan ominaisuuksiin kannattaisi perehtyä. Perehtymisen tulos oli se, että alimmainen lanka tuli havaittua osalta matkaa sähköttömäksi. Lisäksi kulmassa samainen lanka oli alla olevan pöpelikön lakastumisen seurauksena aika korkealla. Emäntä polkaisi pihaan ja kävi kyselemässä hallin seinässä naksuttavan paimenpojan kuulumisia ja testasi vaikuttaako niittyalueen irrottaminen verkosta pojan vointiin. Ei vaikuttanut, mutta tulipahan pyöräiltyä riihen mäki pariin kertaan ylös ja alas. Sähköä piti kuitenkin järjestää siihen alimpaan lankaan, joten rautalankaa, eristäjä ja pihdit taskuun ja paluu laitumelle. Lankakin tuli laskettua alemmas, joten Seiskarin on ainakin parannettava limboamistaitojaan, jos sänki vielä houkuttelee. 

Limboaja kavereineen päästettiin uudelle lohkolle, jotta sängen mahdollinen houkuttelevuus vähenisi. Petsamo ja Lempaala vanhoina lehminä ovat rohkeasti kävelleet maahan lasketun langan yli. Suursaari vähän epäröi, mutta kaikki ehtivät yli ennen kuin emäntä sai vyyhdettyä väliaidan pois.

Mikä savuaa?

Hamppuja tuli laariin keskinkertaisesti. Varsinaiset massat jäivät peltoon. Kortta riittää, vaikka öljyhamppu onkin jalostettu köysihamppuun verrattuna matalaksi. Kuitukasvin ominaisuudet eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään; on lujaa ja sitkeää. Sen verran lujaa, että puimurin silppurin terveys turvataan kääntämällä se pois käytöstä hampun puinnin ajaksi. 

Jatkotoimien valinta hampunkorsijonojen kuvioimalle pellolle aiheuttaa jonkin verran päänvaivaa. Korret pitäisi saada pehmenemään ja littanaksi niin, että eristekerros ei keväällä hidasta maan lämpenemistä. Mielellään korsimassa saisi olla myös niin pehmennyttä, että muokkauskoneet tai kylvökoneen vantaisto eivät olisi ensimetreillä tukossa. Talvi kyllä avittaa asiaa. Naapuri päätti ystävällisesti kokeilla, olisiko hampunoljesta sonnien kuivikkeeksi. Yrityksessä on tiettyjä riskejä. Ensinnäkin lokakuisessa paalauksessa tarvittavan kuivuuden kanssa on vähän niin ja näin. Toisekseen, mikäli olosuhteet sattuvat suosimaan kuitukasviominaisuuksien säilymistä lannan levitykseen asti voi tiedossa olla muutamia kakkaisia hetkiä, kun kietoutunutta kuitua irrotellaan lantakärryn keloista ja kuljettimista. 

Savua tulen kera. Hamppumöykyn purkaminen paalaimen sisuksista moottorisahalla oli tässä vaiheessa jo kokeiltu.

 

Tulevaisuuden työhygieniariskeistä huolimatta sunnuntaiaamupäivällä hamppua kuitenkin paalattiin. Tummat pilvet olivat ajaneet emännän ja isännän valkosipulipenkin tekoon jo aamusta. Ne laittoivat myös paalaimen starttaamaan. Tuuli kävi onneksi jo aamusta, joten kaste oli tiessään. Sipulipenkki oli pienuudestaan johtuen aika sujuva homma. Konetta kyllä säädettiin kesken penkin ja valmiiksi sopivanlevyinen kalvorulla oli vain melkein sopiva. 

Penkkikoneeseen sopii 120-senttinen kalvorulla. Tähän
mennessä sopivaa kalvoa on onnistuttu saamaan vain 140-senttisenä.
Rullaa  on kaventunut urheilullisesti käsivarsi ja rautasaha
-menetelmällä. Moottoroidun koneen tehoilla muovin reunat
sulaisivat, joten isäntä on hikoillut sahan kanssa. Nyt oli kuitenkin
onnistuttu hankkimaan valmiiksi oikean levyinen rulla - siis melkein.
Mittatarkkuus oli riittävä, kun pahvihylsyä veisteli puukolla.

Kasvimaalta emäntä körötteli penkkikoneen kanssa takaisin pihaan ja näki vanhan navetan edessä naapurin ja savuavan paalaimen. Naapuri liikehti kuitenkin sen verran rauhalliseen tahtiin, että kiirettä vesiletkulle tai palokunnan soittamiseen ei ilmeisesti ollut. 

Kesällä rehun paalauksessa kone saatiin pyytämättä ja yllättäen sauhuamaan. Palo saatiin kuitenkin hallintaan tyhjentämällä pellolla olijoitten juomapullot. Helteisenä päivänä juotavaa oli onneksi mukana lämpötilan edellyttämä määrä. Tämänkertainen savu paljastui itse sytytetyksi. Kyseessä oli emännälle ennen näkemätön menetelmä avata paalaimen tukosta. Hankaluutensa siinäkin, hiukan nihkeä tiivis korsimassa palaa huonosti. Hapensaantiongelmaa sai kuitenkin korjattua tarjoilemalla kompressorilla kevyesti paineilmaa. Onneksi letku oli pitkä. Riittävä määrä päistärettä meni tuhkaksi ja liikkuvat osat olivat taas liikkuvia osia. Lapsityövoimaa lähti mukaan ja ilmeisesti työnjohto osasi asiansa, sillä operaatiota ei tarvinnut lopuilla hehtaareilla toistaa.

On pellolta korjattu muutakin kuin satoa. Kuivurin esipuhdistajan alla on monipuolinen valikoima rikkakasvien siemeniä ja pavun palkoja.

Syksyn pieni puintinumero

Eikä taaskaan keksitty uutta kuvakulmaa. Leikkuupöytä hiukan yläviistosta. Tattaria haukataan. Tällä lohkolla ihan maittavaa, mutta toista tattarikappaletta voisi luonnehtia oheiskasvipainotteiseksi.

Välillä täytyy laittaa pakki päälle, jos puimuri meinaa nielaista 
enemmän kuin kurkku vetää. Joskus suupala pääsee yllättämään 
ja silloin sisukset joutuu tyhjentämään lihasvoimalla 
pahimmillaan lähes korsi kerrallaan. Papupellossa homman 
pysäytti tämä, kuvassa jo ulos ronkittu viherröykkiö. Lisänä 
renkaan päällä odottava hihna meni vaihtoon. Onneksi oli 
varakappale hyllyssä.

Syyskuussa on satanut ja paistanut sen verran, että puinnit alkavat olla loppusuoralla. Muutama hehtaari härkäpapua yrittää tuleentua vähän lisää sillä aikaa, kun puimurin toisen puolen haltija keräilee omiaan. Pavun palkojen pitäisi olla puidessa rumia ja mustia ja papujen niiden sisällä lähinnä vaaleanruskeita. 

Tänä vuonna jostain syytä mustuminen ei ole edennyt aivan tavalliseen tapaan ja varsinkin ylimmät palot sitkeästi vihertävät. Ovat hankalia puida ja kuivurissa rapistelu ei ole mikään pikavisiitti. No, papu on Suomen suveen suhteutettuna pitkän kasvukauden kasvi. Toivottavasti ovat pohjoisempana pärjänneet. Tilan ensimmäinen härkäpapusato puitiin aikoinaan elokuun puolivälissä puintikosteuden ollessa 15 %. Aloittelijan tuuria taisi olla täysimääräisesti tarjolla. Joitakin vuosia myöhemmin sattui kolea kesä ja kostea syksy. Papupellolla lokakuussa leikkuupöytä oli pidettävä paikoitellen esiintyneen veden pinnan yläpuolella. Jonain yönä tuuli mukavasti niin, että kaste ei keskeyttänyt työtä illan tullen. Ongelma oli vain se, että kostea kasvimassa jäätyi puimurin kohlijoihin. Tilanne on siis nyt oleellisesti parempi.

Aila-myrsky aiheutti opastetauluun tilapäisen lisäkilven tarpeen.

Edellisellä viikolla puinti keskeytyi muun muassa myrskysäähän. Täällä päästiin aika pitkälle pelkällä kohinalla ja öisellä sateella, mutta osui se kumminkin loppuvaiheessa. Itse asiassa kohta sen jälkeen, kun emäntä oli edellisessä blogtekstissä ehtinyt optimistisesti veikkaamaan, että varautuminen riitti. 

Metsätalousmielessä ei tullut isompia murheita, mutta "vanhassa paikassa" linjalle kaatunut puu pakkolomautti sähköpaimenen ja kumppanit. Loma keskeytettiin omilla sähköillä. Verkkovirran veroista se ei ole eikä yhtä riittoisaa, mutta pakastimet ja paimenpoika pärjäävät. Seuraavalla viikolla sähköyhtiön mies ilmoittautui tutustumaan kohteeseen. Ajatuksena oli leventää johtokäytävää ja siten vähentää tarvetta rahdata moottorisahoja ja paikkauskaapeleita luonnonkauniilla ja maisemallisesti huomionarvoisella Tupalan metsälaidunalueella. Kaveri totesi kuitenkin nopeasti, että se ei Helvetissä (siis Huljalan) onnistu - puut ovat pitkiä ja rinne paikoin jyrkkä. Taitavat painua johdot maan alle. Toivottavasti nätisti.

G-kirjain ja sähkö

Sähköntekokone ja käyttölaite valmiudessa. 
Saatetaan selvitäkin pelkällä valmiudella.

Tuulen henkäilyistä varoiteltiin urakalla eilisissä sääarvioissa. Täällä harjun ja honkien huomassa on ollut ennakkopuheisiin verrattuna suorastaan leppeää. Sähköäkin on  ollut tarjolla ns. jatkuvalla syötöllä ihan valtakunnan verkosta. 

Tuuliongelmiin varauduttiin sen verran, että isäntä otti moottorisahan mukaan lähtiessään aamulla kokoukseen metsäistä reittiä. Puuttuu autosta se turbobuusteri, jolla pääsisi kaatuneen rungon yli. Valtakunnan verkon mahdolliset ongelmat huomioitiin ajamalla pumpputraktori pois puron varrelta. Vihannesmaa ei enää tänä syksynä apuvettä tarvitse. Pumppu pudotettiin pois 

Pakilan rekossa siirryttiin tällä viikolla hämärähommiin. 
Tässä odotellaan viimeistä hakijaa. Menihän sitä jo monta 
kuukautta niin, että myyntimatkat eivät lisävalaisua kaivanneet. 
Nyt saatiin virtaa vanhasta traktorin akusta - ei ala geellä.

perästä ja kyseinen MF 240 parkkeerattiin nivelakselin kera G-kirjaimen harjoittelulaitteen eteen.

Emäntä pyöräili vielä aika hiljan aamuisin kouluun ja päivällä takaisin esikoululaisen seurana. Näillä matkoilla pelattiin joskus (=yhteen aikaan kyllä aika usein) "Millä kirjaimella alkaa?" -peliä. Tai käänteisesti "Sano joku Aalla/Beellä...alkava. Eräänä aamuna äiti oli kirjainten ehdotusvuorossa ja ehdotti tapansa mukaan säästeliäästi harvinaisempia kirjaimia. Sanojen keksijä keksi vastauksia kohtuullisen sujuvasti. Kaveri alkoi kuitenkin vaikuttaa hiukan turhautuneelta ja lopulta kysyi, koska äiti sanoo geen. No, äiti sanoi. Vastausta ei tarvinnut odottaa. Generaattori tuli kuin rautakaupan hyllyltä. Olivatkohan sähköt olleet hiljan poikki? Kirjallisuusopintojen edettyä pelattiin myös "Mikä on toinen/kolmas... kirjain?" -peliä. Aggregaatilla päästiin geehen. Nykykoulussa pitäisi kuulemma ylittää oppiaineiden rajoja. Koulumatkalla tuli todettua, että ainakin sähköopin osalta fysiikka voidaan yhdistää äidinkieleen.

Kuva liitttyy aiheeseen siten, että valtakunnanverkosta peräisin olevaa sähköä virtaa taustalla näkyvässä aidassa. Kymppi on isompi kuin Satanen, vaikka sata on kymmenen kertaa enemmän. Keväällä paristakymmenestä kilosta lähtenyt poitsu kyllä juo ja syö itsensä ohi. Tässä ollaan juomapuolella. 

 

Tapahtuu

Tässä ei ollut älä tallaa nurmikkoa -kylttiä, mutta olisi ollut aika homma syödä niin paljon alta pois, ettei tallattua yhtään tulisi. Tämä seurue ja nurmi hieman tallatumpana on tavattavissa kasvimaan liepeillä myös erikseen nimeämättöminä osta tilalta -päivinä.

Tapahtumista ja niiden järjestämisestä leipänsä (ja lihansa ja papunsa ja hamppunsa

Ei ole itse piirretty. Huljalan Tupalassa klo 10-15.

ja vihanneksensa) tienaavia ei ole käynyt kateeksi viimeisen puolen vuoden aikana. Ei nyt ehkä muutenkaan, kun niitä tapahtumia tupataan järjestämään emännän makuun vähän ahtaissa ja syrjäisissä paikoissa. Kaikenlaisesta etäilystä huolimatta järjestejäpoloinen joutunee niiden syrjäisten tapahtumapaikkakuntien ahtaudessa sitten aikaansa viettämään. Järjestäjä todennäköisesti ei ole yhtään poloinen, vaan hänen makunsa elinympäristön suhteen vain poikkeaa emännän vastaavasta. Toisekseen käsite syrjäisyys on tietysti sadan kilometrin päässä esimerkiksi sata kilometriä erilainen. Lisäksi se mainittu ahtaus todennäköisesti helpottaa kansanjoukkojen haalimista osallistumaan niihin tapahtumiin. No, näistä mieltymyksistä johtuen emännän&joukkojen järjestämät tapahtumat ovat väljemmissä oloissa ja keskellä maailman napaa (=Huljalan kylä).

Tältä tontilta tapahtumien järjestely alkaa kuitenkin tältä kaudelta olla voiton puolella. Kolmesta kohdasta kaksi on ruksittuna. Toissa viikkoisesta Luonnon päivästä on kohta jo toivuttu - ainakin sen verran, että ylihuomenna pistetään pystyyn Osta tilalta -päivä. Sen jälkeen myydään tilalta ihan muuten vaan ilman mitään tapahtumia. Ja tapahtuuhan sitä kaikenlaista ihan järjestämättäkin; traktorista voi puhjeta rengas, lehmät karkaavat tai hamppu aiheuttaa tukoksen puimurin sisuksiin. Lehmäjahti saattaisi tietysti kiinnostaa yleisöä, mutta siitä on vähän hankala tiedottaa etukäteen.

Emäntä kuvaili maisseja joku aika sitten Huljalan Tupalan face book -päivitystä varten. Keltaiset maissit olivat iloisen vaaleanpunaisessa ämpärissä. Isäntä osui paikalle ja huomautti jotain muoviämpärin epävalokuvauksellisuudesta. Vajaus taiteellisessa vaikutelmassa oli isännän silmiin sitä luokkaa, että hän ystävällisesti tyhjensi pajukorin kuvausalustaksi. Emäntä ikuisti maissit sitten siinäkin. Julkaistusta kuvasta tuli kuitenkin rajattua kori lähes piiloon ja näkyviin jäi pelkkää maissia purjon varsi somisteena. Tänään emäntä tuli siihen tulokseen, että kyllä tämä ämpärikuva sittenkin vaan näytti paremmalta. Sävy sävyyn kokonaisuuden olisi tietysti saanut, jos isäntä olisi huomannut kuvata vaaleanpunakuulonsuojaimisen emännän kuvaamassa maisseja vaaleanpunaisessa ämpärissä. Ei vaan huomannut - kertooko se isännän taiteellisuudesta vai sen puutteesta.