Rypsin myöhemmät vaiheet

Syysrypsi oli jonkinmoinen biodiversiteettikeidas. Ei tällä liikaa öljypulloja täytellä. Edellisvuotinen näytti ihan toiselta. Sekä pellolla että kannattavuuslaskelmassa.

Puimurin kuljettajalle on tietysti terveellistä välillä katkaista istuminen ja sen
jälkeen katkaista kietoutuneet saunakukat, matarat, savikat jne.
Valitettavasti tämän vuoden kasvusto ei luonut edellytyksiä
puuduttavalle istumatyölle.

Keväällä tuli raportoitua rypsien talvehtimisesta. Näytti osin hyvältä ja osin huonolta. Nuolaiseminen oli tälläkin kertaa suositeltavaa vasta tipahtamisen jälkeen. Vielä toukokuussa hyvältä näyttäneellä lohkolla kasvupisteet ilmeisesti ottivat nokkiinsa loppukuun kylmistä öistä. Päästiin toteamaan ettei tästä mitään tule. Valmiiksi heikosta lohkosta parhaat -  tai siis vähiten huonot - palat jätettiin paremman puutteessa, vaikka niidenkään suhteen ei kovin kummoisia odotuksia voitu asettaa. Harmillisesti ei oltu ainoita, vaan syysöljykasvit ottivat talvelta turpiinsa suurimmassa osassa maata.

Rypsin luomuviljelyyn soveltuva ominaisuus on nopea pensominen keväällä. Rivivälit peittyvät ja rikkakasvit jäävät toiseksi. Talven harventamassa kasvustosta riittävän peittävää kasvustoa ei syntynyt, joten saunakukka&kumpp. käytti tilaisuutta hyväkseen. Lietekuskin ylevänä tavoitteena lienee viime kesänä rypsipellolle ajellessa ollut terveellisten rasvahappojen saaminen markkinoille, mutta näin jälkikäteen voi todeta ruokkineensa saunakukkia.

Mansikkamaalle on saatu henkilökuntaa. Kuusi jalkaa, siivet ja kapea vyötärö. Ampiaiset ovat syöneet osan mansikoista läpinäkyviksi.

Puimuri päästettiin irti torstaina. Ihan joka kohtaa ei valitettavasti kannattanut edes puida. Seuraavat erät ovat tänä vuonna tattaria ja härkäpapua vastaan. Tämän hetkisten havaintojen perusteella odotettavissa on onneksi parempaa. Tässä vaiheessa on tietysti hyvä muistaa ohjeet nuolaisun ajoittamisesta.

Ulkoistettu sonnijahti

Joskus heinäkuu on ollut kesäkuukausista vaivattomin. Nyt ei kuitenkaan taukoa tunnu tulevan ollenkaan. Heinähommat menivät pitkäksi ja viimeinen viitisentoista hehtaaria kuivateltiin kuluvan viikon aluksi. Heinää pitäisi nyt riittää ylivuotiseksikin, joten sen puolesta ensi suven sateet kestetään.

Mansikkatyömaalla oli muutakin kuin mansikan tuoksua.

Heinäkuun työllistäjä on myös syysrypsi. Tulevien rypsipeltojen rikkakasveja kuritetaan muokkaamalla ja kasvuvoima siirtyy maan alle lietevaunulla. Rikkaruohoruisku ja apulanta liikkuisivat pienemmällä kalustolla ja vähemmällä työllä, mutta molemmista on luomutarkastajalla huomauttamista. Hevosvoimat siis jylläävät.

Viikon ohjelmassa myös rengasremonttia.

Eilen aamupäivällä emäntä pyydysti mansikoita. Turvallinen työmaa: sorkkaeläimiltä suojasi sähköaita ja räkäteiltä verkko. Isäntä puolestaan ulkoilutti lietevaunua pitkin kyliä. Mansikanpoiminta keskeytyi isännän puheluun. Olemme vallan mainioissa puheväleissä, mutta näin kiiruumpaan aikaan sitä ei ilman modernia viestintätekniikkaa ehkä aina huomaisi. Ikävästä ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan isäntä kertoi naapurin raportoineen ylimääräisestä nautaeläimestä pihassansa. Naapurin piha on sonnien laitumen vieressä.

Emäntä oli siihen asti ollut päivän ohjelman suhteen edellä aikataulusta. En silti voi kehua tämäntyyppistä korjausliikettä kaivanneeni. Sisään hakemaan kenkiä ja lapsityövoimaa. Mansikan noukkiminen käy vallan mainiosti avojaloin, mutta sonnijahdissa jalkineet ovat paikallaan. Ei muuten, mutta jos sonni - tai pienempikin nautaeläin - haluaa laskea koipensa samaan kohtaan jahtaajan kanssa. Sama sijainti aiheuttaa ongelmaa lähinnä niissä tapauksissa, joissa sonni saa idean jalansijasta jälkimmäisenä. "Viisi alimmaista on minun." -tilanne on oleellisesti miellyttävämpi turvakenkä jalassa. Viivytys osoittautui kuitenkin työnkäytöllisesti tehokkaaksi. Laitumen toiselle laidalle ehtiessä naapuri oli saanut sonnin - vain yksi oli lipetissä - takaisin aitaan ja aidankin korjattua. Ei jäänyt muuta tehtävää kuin kiittää naapuria, laskea että poitsujen lukumäärä täsmää ja kyyditä perässä avuksi taapertanut pienoiscowboy pyörän tarakassa takaisin kotiin. Into sonnien perässä laukkaamiseen oli kääntäen verrannollinen käytettävissä olevan henkilökunnan jalkojen pituuteen.

Kenraaliharjoitus

Vasikan etsintähän ei ollut mikään ongelma, koska paikalle odotettiin lisää väkeä. Nuoriso-osasto ehti laatia etsintäkuulutuksenkin, minkä jälkeen mummo kohta vasikan löysi. Henkselit siis ilmoituksen päälle.

Luonnonpäivän vastaanottoon (=avoimien ovien päivä Huljalan Tupalassa) valmistaudutaan tulevan kuun 27. päivä. Eilen oli avoimien ovien tilaisuus reko-asiakkaille. Varovaisesti mainostettu tilaisuus jäi aika pienimuotoiseksi, mutta tulipahan harjoiteltua kylttien ja puffettikalusteitten sijoittelua. Perinnebiotooppi ja kyytöt onneksi osaavat roolinsa harjoittelemattakin. Auringosta en ole ihan varma.

Pari lehmälaumaa haettiin pihan tuntumaan lastenvaunukelpoisiin olosuhteisiin. Toisesta laumasta yksi lehmä poiki vaalivauvan tai siis yleisövasikan sopivasti edellisenä päivänä. Talonväki ei tästä varsinaisesti riemastunut. Litu oli viime kesän laumassa, jossa ei ollut sonnia. Loppukeväästä olimme kuitenkin todenneet, että onpa huippuhedelmällinen yksilö, koska on ihan selvästi kantava. 

Reko-päivän aamuna pihalta kuuluvasta mölinästä tiesi heti, että yksiöinen vasu ei ole kotona, vaan on livistänyt alalangan ali emon tavoittamattomiin. Kylttien sijoittelu ja puffetin rakentelu keskeytyi vasikan etsintään. Sitä ei nimittäin näkynyt missään. Piilossa oleilu on pränikältä vasikalta aivan oikeaoppista käytöstä. Lymyillään pedoilta suojassa ja emo käy tarjoilemassa maitoa sopivin välein. Aitauksen ulkopuolella olevaan piilopaikkaan emo ei kuitenkaan pääse, joten paremman puutteessa huudellaan sitten kakaraa kotiin. Vasikka löytyi lopulta. Litukin oli kävellyt veräjän läpi ja lähtenyt hakemaan. Matkaa aitaukseen oli alle kymmenen metriä, mutta nokkospöheiköstä sitä ei nähnyt, jollei osunut ihan kohdalle.

Jokaiselle jotain. Jos lehmän lähellä pärskityttää voi tutustua talon viljelykasveihin. Suomen luonnon päivää varten haetaan esille naapurienkin kasvit.

Iltapäivällä katoamistemppu toistui ja emäntä lähti illan suussa vasikkaa etsimään. Etsintäapulainen jarrutti menoa noin kahdellakymmenen kilon takanojalla, joten kierrettiin enemmän matkaa kuin hankalia paikkoja. Etsintäapulainen ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole mammanpoika. Litu puolestaan näytti siltä, että ryhtyy taas itse toimeen, jos ei talonväki saa aikaiseksi. Yksi Litu, joka kävelee vasikkansa luo aidan läpi ei varsinaisesti ole ongelma. Samasta aidan reiästä yön aikana pihalle ilmestynyt muu lauma sen sijaan vähentää pyhäaamun rauhaa jo merkittävästi. Etsintäapulaisten oli kuitenkin siirryttävä tutkistelemaan Höyhensaarten mahdollisisa piilopaikkoja, joten etsintävuoro siirtyi ukille. Hän aloitti kurkkaamalla niiden rompekasojen taakse, johon emäntä lisäpainojen kera oli jättänyt menemättä. Heti tärppäsi. Näytösmänniköistä siirryttiin takaisin isommalle laitumelle, jossa nyt toistaiseksi on ollut tilaa samalla puolella aitaa. Ja muutaman päivän päästä vasikka itsekin tulee emon tykö, kun nälkä yllättää.

Oma maa... muu maa...

Mansikasta on runsaasti tarjolla tätäkin versiota. Ei muuten home kiusaa.

Vapaa-ajanongelmista on viime aikoina ollut puutetta. Edellisen päivityksen jälkeen ensin siinä mielessä, että vapaa-aikaa ei ole ollut kaikenlaisten satojen kypsyessä. Loppuviikoksi taas onnistuimme osumaan samaan todellisuuteen parin kolmen vapaapäivän kera - onneksi kuitenkin ongelmattomasti. Välissä ollut maatalousnäyttelypäivä Oripään Okrassakin tuntui enemmän vapaapäivältä. Näyttelyä tuli nähtyä melko vähän mutta tuttuja paljon. Sää oli hieman kolea, mikä ehkä vielä korostui "kävele 50 metriä, juttele 50 minuuttia" -menetelmässä, jolla alueeseen tutustuimme. No, ehkä pientä liioittelua, muttei 100 m/25 min -yhdistelmäkään juuri lämpimänä pitävää liikuntaa tarjoa.

Hyvin sinertää vaikka hidasälyisimmät räksät päivystävät vielä mansikkamaan nurkilla. Tätä herkkua olisi tarjolla aivan vieressä. Muuttolintu marinoi itsensä täällä marjoilla.Syksymmällä pääsevät sittenPerluskooni ja kaverit  keittelemään ruokakulttuurivirastolla räkättipataa, kun siipiveikko siirtyy lauhempiin oloihin talvehtimaan.

"Kesymansikkaa"

Niitä satoja. Mansikkamaa on tarjonnut antimiaan ja niitä on talletettu piimäpurkkitolkulla. Korkoa eivät, harmi kyllä, kasva. Poimiminen käy hieman hitaasti, kun tänä vuonna biodiversiteetti ilmenee harmaahomeena. Torjuntaitiöitä levittävien mehiläisten järjestäminen paikalle on sillä asteella, että isäntä on kahlannut läpi pari paksua mehiläiskirjaa. Ei tehonnut. Pitäisiköhän vielä emännänkin tutustua k.o. opuksiin? Mustikat sinertävät ja kantarellit
kellertävät. Herneet onneksi tulevat vasta vähän myöhemmin. Muuten joutuisi henkilökunnan riittävyys koetukselle. Papujen suhteen on saatu ennaltaehkäisevää sadonkorjuuapua rusakoilta. Kurkkupenkin työtaakkaa kevensivät myyrät. Näiden osalta kasvinsuojelu hoituisi varmaan parhaiten ilvesten ja kissojen avulla. Kai ne ovat luomuhyväksyttyjä. Täytynee varmistaa Evirasta ja ely-keskuksesta. 

Hamppu on varttunut sitten kevään. On piisannut kosteutta ja ajoittain lämpöäkin.

Kesämatkailijoita

Tämä porukka ei vain ylitä valtatietä, vaan matkaa muutaman
kilometrin sitä pitkin. Kolmeturpainen maisemanhoitopartio
odottelee kytkimen nostoa. Mykerö ja
Nano "takapenkillä". Nanon emä, Lana  pilkistää kärryn etuosasta.
Mykerö vietti Länsi-Hollolassa edellisenkin suven.

Kuvaruutukaappaus nautarekisteriohjelmasta. Nykyään tietysti voisi
lähtö- ja saapumisajan laittaa sekunnilleenkin, kun älypuhelin
kulkee mukana aikamittarina. Jotenkin vain kuvittelisi päivämäärän
tarkkuudenkin olevan ihan riittävä tieto. 

Tällä viikolla on siirretty eläimiä. Valtatien pohjoispuolelle (talouskeskus on eteläpuolella) saatiin järjestettyä laidunnustekniikka. Sähkö ja vesi siis. Ensimmäinen eristämään laiduntajat vihreämmästä ruohosta ja jälkimmäinen janon torjuntaan. Pohjoiseen suuntasi Laiha-Lohtu-niminen sonni kahdeksan morsiamensa kera. Kolmella emolla oli lisäksi lapsukainen mukana.

Siirtoon oli kolme vaihtoehtoa. Yksi. Viritellään sähköaidat valtatien poikki kujaksi ja lapsityövoimaa huomioliivi päällä pysäyttämään liikenne. Sitten kuljetaan lauman kanssa tien yli. 

Kaksi. Haetaan ely-keskuksesta lupa liikenteen katkaisuun lehmien tien ylityksen ajaksi ja ylitetään tie lauman kera.
Kolme. Lastataan porukka naapurin traktorivetoiseen kuljetuskärryyn ja ylitetään tie.

Valitsimme kolmannen. Ykkönen karsiutui, koska aitakeppejä on hiukan hankala pystyttää asfalttiin, vaikka teiden kuntoa heikoksi moititaankin.  Olisi saattanut tulla muutenkin sanomista. Ely-keskuksen kanssa taas saa asioida muutenkin riittävästi, joten kakkonen ei oikein houkutellut. Lisäksi epäilen vahvasti, että lupaa ei olisi myönnetty. Ja kielteisen vastauksen saamiseenkaan tuskin olisi laidunkausi riittänyt. Toisekseen luvat tuppaavat olemaan maksullisia.

Kahdessa erässä mentiin vaihtoehdon kolme mukaisella menetelmällä. Ensimmäisen satsin lastaus kesti. Kärry oli epähuomiossa jätetty karsinan päätyyn niin, että pyörät olivat turvekeon päällä. Tämä jyrkensi lastaussiltaa ratkaisevasti, eikä vapaaehtoisia kiipeilijöitä meinannut löytyä. Toista erää varten sitten lapioitiin kuivikkeet sivummalle ja kyytiin nousu sujui tavalliseen tapaan. Hypoteettisiksi luokiteltavia ykkös- ja kakkosvaihtoehtoa ei matkalaisille kerrottu.

Tienylittäjien lisäksi matkaan on tällä viikolla lajiteltu pari perinnebiotooppiseuruetta sekä siitossonniksi Pornaisiin päässyt Ljuvlig. Asennekysymys sitten menikö töihin vai seksilomalle?

Viikon kesätyöt

Tältä näyttää (naapurin) paalaimen sisuksissa. Työ keskeytyi välillä
vääntyneen terän etsintään.

Korsien paketointia, lihakauppaa ja eläinten lajittelua on kuulunut viikon ohjelmaan. Sääennuste vaihteli edelliseltä viikolta alkaen noin kolme kertaa päivässä. Liian hyvää ollakseen totta - neljän viiden päivän tuulinen pouta - katosi ennusteista, kun päättyvä viikko läheni. Sadetta luvattiin kutakuinkin joka päivälle, joten kuivaheinähaaveet haudattiin. Maanantai-iltana kuitenkin uskallettiin aloittaa niitto. Tiistain ja keskiviikon luvatut parin kolmen millin sateet totetutuivat nollina, joten säilörehun paalaamiseen ryhdyttiin torstaina aamupäivällä. Ensimmäinen lohko saatiin pakettiin suht kuivana, mutta iltapäivälle ennustettu parin kolmen millin sade ei enää ollutkaan edellisten päivien tapaan pouta vaan seitsemän millin sade. Näihin paaleihin tuli esikuivatun sijasta esikasteltua säilörehua. Märkä rehu painaa sen verran, että paalit eivät enää kourakuormaajalla liiku, vaan siirtelyyn tarvitaan aikanaan etukuormaajaa. Lisäksi märkä paali on hankala tarjottava kovien pakkasten aikaan, kun sisältö on aika jäinen.

Kolmas kerros valkoisella nauhalla, joka näkyy. Toivotaan rimakauhua.

Keskiviikkoiltana käytiin etelässä - Järvenpään, Keravan ja Tuusulan reko-myynneissä - liha- ja härkäpapulastin kera. Tämä reissu meni ilman hankaluuksia. Suurin vastoinkäyminen oli lihapakastinta kylmänä pitävän akun tyhjeneminen paluumatkalla. Tyhjeneminen sinänsä ei ollut ongelma, vaan varauksen riittämättömyys oli ennalta tiedossa. Ongelma oli se, että virta rupesi vähenemään juuri, kun kurvattiin moottoritielle ja laite tiedottaa vähenemisestä kimeällä piipityksellä. Auton kojelaudalta löytyi sentään yhdet kuulonsuojaimet, jotka emäntä nopeana ja meluherkkänä itsekkäästi isännälle tarjoamatta nappasi korvillensa. Isännän oli siis kestäminen sekä sähköpiipitystä että emännän höpinöitä seuraavaan rekkaparkkiin asti, missä päästiin auton takaosaan painamaan 1 - 0 -nappulaa. Höpinät eivät sillä lakanneet.

Rasistit laitumella. Lapinpojat (pohjoissuomenkarjaa), Manne. Lumikuningas
ja Myöhä lepäilivät omassa porukassaan...

Juhannusaaton ponnistus oli eläinten ryhmittely astutuskautta varten. Yksi sonni korkeushyppäsi taas itsensä metsälaitumen puolelle ja työmaalla mukana olleet lapsukaiset pitkästyivät, mutta muuten homma tuli siltä erää hoitoon. Tänään viritettiin loikkauspaikkaan rimakauhulanka. Toivottavasti vähentää poukkoilua. Sissijoukkueen pojat nimittäin laitettiin taas hakemaan tämänkertainen pomppumaatti metsästä pois.

... ja ruskeankirjavat kyytöt (itäsuomalaiset) toisessa seurueessa. Tarkoitus oli vaihtaa laidunta taustalla olevan puron toiselle puolelle. Porukan pääjehu, Kalervo, oli kuitenkin juhannusaattona siirretty heilastelemaan lehmien kanssa, ja ilman johtajaa kukaan ei rohjennut lähteä ensimmäisenä vastarannalle. Kivennäisastiat oli jo siirretty. Emäntä ensin huhuili aikansa puron takana, lähti sitten pois näkyvistä kiertämään aitaa ja tuli lopulta työntämään takamuksesta vauhtia penkassa märehtiville pojille, mutta tuloksetta. Kaverit olivat vahvempia. Kursailtiin vaan. Isäntä kävi puhdistusniittämässä lohkon ja emäntä viritteli ohjausaitaa helpottamaan ensi viikon sonninlastausta. Tämän operoinnin jälkeenkin pojat vain odottivat johtajaa, jota seurata vastarannalle. Etevä vanha lehmä olisi vienyt lauman toiselle puolelle suurin piirtein talonväen ajatuksen voimalla, mutta nämä ovat kloppipoikia.

Vähän sähköä

Aamutunnelma ei ollut kovin sähköinen. Imatran tai Olkiluodon apajille ei siima meiltä ulottunut. Sähköä oli lähinnä kännykän akuissa. Tuuli oli viuhtonut pitkin yötä ja vielä aamullakin oksat heiluivat siihen malliin, että niitten irtoaminen sähkölangalle ei ollut yllätys. Emäntä aloitti siis aamun raapaisemalla tulitikun puurokattilan alapuolella. Kylmän aamiaisen pelkoa ei ollut. Lehmilläkään ei ollut hätää, sillä kesäaikaan juomaan pääsee purolle, vaikka vesipumppu olisi pakkolomalla.

Karjatalousmielessä tärkein sähkölaite kesäaikaan on sähköpaimen. Sekin on tarpeellinen vain silloin, kun eläin koskettaisi aitaa. Useimmiten siis ei. Joskus havaittaessa nautaeläimiä laitumen ulkopuolella, muistetaan, että tosiaan, paimenen pistoke jäi laittamatta takaisin seinään silloin viisi päivää sitten, kun aitaa korjattiin jossain laitumen äärissä. Positiivinen puoli on siis sähkön säästö ja negatiiviset puolet ovat sorkanjälkiä väärässä paikassa.

Tässä päästiin jo purkamaan vaihtoehtosähköistyksiä. Akku&kumpp. kärrätään odottamaan keskiviikon Järvenpää-Kerava-Tuusula -rekojakelua.

Kyytön lihaa kaupittelevalle aika tarpeelliseksi ovat ruvenneet myös pakastimet. Nyt niissä köllötteli noin kilon paketeissa puolikas sonni, jonka kylmästä kohtelusta piti varmistua. Vaikutti nimittäin siltä, että sähköt olivat olleet poissa jo useamman tunnin.

Talossa on agregaatti. Näin kesäoloissa lamppujen ja lämpölaitoksen stokerin ja kiertovesipumpun toimiminen tai toimimattomuus vaikuttavat kuitenkin mukavuuteen vaikkapa tammikuuhun verrattuna huomattavan vähän. Pyykkikoneen käyttöäkin malttaa muutaman tunnin odottaa. Pelkän pakastimen takia ei siis agregaattia viitsinyt käynnistää. Turvauduttiin kevyempään järjestelyyn. Matkaoloissa lihaa kuljetettaessa pakastimia pidetään tarvittaessa kylmänä akun ja invertterin avulla. Ne kärrättiin nyt pakastimien vierelle ja annettiin sähkön virrata, kunnes taas valtakunnanverkko alkoi pelittää tontillemme asti.

Lanka oli poikki aivan lähimaastossamme Helvetin rotkossa. Paikka on linjan korjaajillekin nimensä veroinen. Kalustoa ei yleensä pääse ajamaan viereen vaan tarvikkeet saa kanniskella perille. Tähän aikaan vuodesta ilmavoimat inisevät seurana, talvella taas saa kahlata lumessa. Rotkossa oleva lanka on jotain erikoisvahvuutta, jota ei normaalisti korjauspartion mukana kulje. Valmista tuli siis vasta varastokeikan jälkeen. Eihän siinä tietysti kiire onneksi ollut, kun taksamittarikin oli sopivasti sunnuntaiasetuksissa.

Hiukan hailakkana näkyy. Katkennut sähkölanka roikkuu tolpan vasemmalla puolella. Sähköyhtiöstä on saavuttu korjaamaan. Tällä kertaa korjattava paikka oli helposti lähestyttävällä etäisyydellä eikä metsälaitumen puolella, missä mahdollisesti saa välittömän lehmänkielisen arvion työn sujuvuudesta.