Valkeus tuli - mansikkamaalle

Puolet rullasta on jo tyhjennetty ja tästä ryhdyttiin kerimään peittoa
mansikkamaan etelälaidalle.

Eilen omistettiin taas hetkinen kesän mansikkaharrastukselle. Yksi lajikkeista on Malviina (vai virallisesti vissiinkin Malwina, kun hollantilaiset eivät ole ymmärtäneet oikeinkirjoittaa lajikkeen nimeä Niskavuoren meijerskän mukaan). Siitä on Suomessa vasta aika vähän kokemuksia ja se on myöhäinen. Myöhäisillä lajikkeilla talvituhovaara on suurempi, joten niiden talvia, tai pikemminkin keväitä, voidaan varmistella harsolla suojaamalla. Ammattiviljelyssä joutuu harsottamisen kustannuksia pohtimaan tarkemmin, mutta harrastuksista voi maksaakin - ainakin jos saa kesällä mansikoita mahan täydeltä. Eikä vaikkapa golfin peluukaan ilmaista ole.

Harsoa myydään ammattikäyttöön, joten rullakoko on sen mukainen. Tai on sitä kotitarvepakkauksiakin myynnissä, mutta neliöhintakin on sitten kotitarveluokassa. Tilattu peitto riitti Malviinan kollegoidenkin päälle. Hankkimamme harso on sen verran ohutta sorttia, että sitä pystyy keväällä käyttämään myös sadon jouduttamiseen. Varhennusta suunnitellaan aikaiselle Rumba-lajikkeelle sekä osalle Polkasta. Näin saisi satokautta pidennettyä ja korjuuruuhkaa tasoitettua.

Tulleet on valkohanget tai ainakin tämä tekolumi. Mansikkamaan alalaitaan
jäi muutaman neliön koeruutu peittämättömiä rivejä. Keväällä voi vertailla,
onko rivien voinnissa eroja peiteltyyn alueeseen verrattuna.

Harson levitysajankohdan ohje on ennen lumen tuloa, eikä liian lämpimällä, ettei mansikka innostu uudestaan kasvamaan. Lunta ei ole mailla halmeilla. Sää on mitä mainioin, mutta rekikelistä ei ole tietoakaan. Ehkä optimaalisempi ajankohta olisi ollut hiukan aikaisemmin suojasäiden vallitessa. Plussakelien aikainen tuulennopeus oli kuitenkin tehokas kannuste operaation siirtämiselle. Eilisaamun pakkaskelillä ei sen sijaan ilma liikkunut. Aurinko porotti - nippa nappa horisontin yläpuolelta. UV-säteily lyhentää harsojen ikää, mutta paistokorkeus ja säteilyn kesto ovat tähän aikaan vuodesta aika armollisia. Eiköhän se suojaava lumikin sieltä kohta tule.

Joulun valoa

Kuvan ylimmällä makkaralla on aika suuri ego, kun
ei ole mahtunut kuoreensa.

Osa rakovalkearivistöä. Kaikki eivät mahtuneet
kuvaan samalla kertaa.

Muutamat viime vuodet jouluvalmisteluihimme on kuulunut Maaseutunuorten joulutulet. Perinne on peräisin 1980-luvulta. Maaseutunuoret, silloiselta nimeltään Nuoret tuottajat, on tervehtinyt joulun menoliikennettä isommilla ja pienemmillä tuliasetelmilla ympäri maata.

Maaseutunuorten ikäraja on 35-vuotta. Täällä pienellä paikkakunnalla ei kuitenkaan ole varaa ikärasismiin. Sekä nuoria että vanhempia on sen verran vähän, että Hämeenkoskella valtatie 12 varressa valoa tuovat maaseutuIKInuorten joulutulet. Toivotuslakanat (, joista nyt ei ole kuvaa) on puettu traktorinperäkärryjen kylkiin. Kaikkiaan valaistumisia oli noin sadalla paikkakunnalla kautta maan. Hyvän matkan toivotusten lisäksi halutaan tietysti muistuttaa, että täällä pimeiden teiden varsillakin on elämää. Joku joka kasvattaa lantut laatikkoon ja possut joulun pöytiin. Samalla toivotaan, että joulupöytään tehdään kotimaisia valintoja.

Pojat jouluoljilla.

Tänä vuonna tulikaste - tai ainakin savunhaju vaatteisiin - kerättiin toissa iltana. Tulia vastapäätä tarjottiin paikallisen kahvi- ja ruokapaikan pihassa makkaraa ja glögiä ohikulkijoille. Tarjolla ollut perusgrillimakkara oli EU-mittakaavassa erikoistuote. Edellisessä elämässään - siis sikana - sen oli mahdollista laittaa saparonsa sikkaralleen. Sikojen hännän typistys on EU:ssa kielletty, mutta silti vain 10 %:lla unionin sioista on sekä päätä että  häntää. Suomessa häntä on siis sikojen vakiovaruste.

Ei tarvitse olla edes piirikunnallisen tason meteorologi todetakseen, että kuva ei ole kuluvalta eikä edelliseltä talvelta.

Taas markkinoilla

Lihapullia, paahdettua hampunsiementä, paistia, hamppuleipää ja lehmän kuvia seinille. Vähän niin kuin messuosasto.

Viikonloppu tuli vietettyä kansaa kyytöttämässä. Hyvinkään Knehtilässä, jossa kyyttöä sekä hamppua ja härkäpapuakin on vakituisesti myynnissä, oli joulumarkkinat. Kekkereihin valmistauduttiin perjantain lihapullasulkeisilla. Huumekauppias tarjoaa ensimmäisen annoksen kuulemma ilmaiseksi ja yritimme hyödyntää samaa metodia. Lihapullaa maistamaan ja sitten katselemaan, mitä pakastimesta löytyisi. Paistiakin oli maistiaispaloiksi kypsennelty. Kiitoksia kaikille kiinnostuneille.


Lihapullan pyörittämiseen valjastettu lapsityövoima hieman nurisi, kun aikuistyövoima tilasi aika pieniä pallosia. Maukasta paistopintaa tulee suhteessa enemmän, kun pullat ovat pieniä. Pyörittelyvaiva sai kuitenkin pientä kompensaatiota sunnuntai-iltana. Pieniä pullia kertyi nimittäin lukumääräisesti sen verran monta, että niitä riitti vielä takaisin tuotavaksi. Tai sitten meidän näkökulmastamme markkinoilla olisi vielä kasvunvaraa.

Päiväpuhteena pussitin härkäpapua, sillä varasto vajeni markkinoilla. Tämän viikon ReKo-jakoihin tarvitaan taas.

Ihan kivaa vaihtelua puhua lehmistä ja ruuanlaitosta pari päivää. Kurkunpää tosin rupesi sunnuntain loppupuolella väittämään, että vaikeneminen on kultaa. Johtuiko sitten paljosta puhumisesta vai viileästä tilasta. Myyntitilan lämpötila oli päällysvaatteissa kulkevia asiakkaita ajatellen sopiva ja pakastimen energian tarve huomioiden ekologinen. Villahousuiset ja -paitaiset kyyttökauppiaatkin tarkenivat.

Tässä yksi markkinaosaston koristeista: näköala parvekkeelta. Kuvan pojat ovat kyllä nykyään vähemmän söpön kokoisia ja säätyyppikin on kuvausajankohdasta muuttunut. Kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, vai miten se nyt menikään.

Tietyömaa

Onnistunutta kurantorjuntaa. Tällä taas
pärjätään hvyän aikaa. Lanataan vielä.

Päijänne-tunneli luikertaa Hämeenkosken tämän kulman läpi. Tunnelia kaivettaessa ja parannettaessa on maan alta tuotu runsaaasti kiveä. Kivin odotti vuosikaudet murskeen kysynnän kasvua ja viime kesänä Destia sitten teki isommista kivistä tie- ja rakennustyömaille sopivaa mursketta.

Kunhan ensin sai toeteuttamiskelpoisen murskausluvan. Murskaus aiheuttaa melkoista kolinaa ja ympäristönsuojeluviranomaiset mielellään suojelisivat lähiympäristöä tältä. Murskauspaikan lähiympäristöstä - siis niistä, joita asia lähinnä koski - kenkään ei ollut murskausaikeista valittanut. Sen sijaan lähiympäristö kieli pitkällä odotti kohtuuhintaista mursketta metsäteiden ja konepihojen kohennuksiin.

Lupaviranomainen olisi kieltänyt murskauksen kesäaikaan. Miksi juuri silloin? Silloin ovat lehdet puissa melua imemässä. Ja niiden lähimpien talojen väki istuu aika paljon traktorin pörinässä kuulonsuojaimet päässä. Eräitä muitakin epäkäytännöllisyyttä ja siten kolinan kokonaismäärää lisääviä esityksiä luvittajalla oli. Destia kuitenkin sai lopulta käyttökelpoisen murskausluvan, lähiseudun rakennus- ja tietyömaat sekä talolliset murskeensa. Meidänkin kasamme nököttää vajaan kilometrin päässä talouskeskuksesta.

Mursketta kylätielle. Polkupyörällä tämä on kyllä tuoreeltaan aika keljua ajella, mutta asettuuhan se siitä.

Aurinkokin on taas näyttäytynyt. Tässä tosin vain valonläiskinä seinässä.
Lehmävasikat heinineen onnistuivat kuvautumaan ilman salamavaloa.

Murskekasa, sulan kauden jatkuminen ja viime päivien runsaat kuraesiintymät ajankohtaistivat tietyöt meidänkin nurkissamme. Päivän lyhyys vain vähän rajoittaa työn etenemistä. Soranripottelussa tai lanailussa ei yhtään haittaisi, jos näkisi, millaista jälkeä tulee. Kuraa oli raavittu ajoreiteiltä pois jo edellisellä viikolla ja nyt niitä sitten soritettiin - tai mursketettiin pitäisi varmaan tässä tapauksessa sanoa.

Joutaisi talvi tulemaan

Tuoretta haketta. Leuto sää vähentää lämmitystarvetta. Toisaalta jatkuva kurapyykki lisää kuuman veden kulutusta.

Kuraa on viime päivinä ollut tarjolla yllin kyllin. Nuorimmat ikäluokat näkevät tässä varttuneita enemmän positiivisia puolia, vaikka huopatossujen perään aina välillä tiedustelevatkin.

Talonmies intoutui siistimään kulkureittejä. Kaivurilla kaavittiin kuraa vähemmäksi ajoväylien reunoilta niin, että ne pääsevät paremmin kuivumaan. Traktorikin lämmittelee hakkeella: hakehattu katolla ja -saali lokasuojilla ovat haketustyömaan jäljiltä. Kaikki hake ei hakkurin putkesta osu kärryyn. Maahan mennyttä haketta ystävämme haki marjapensaiden juurille katteeksi.

Talvi ei enää pääse yllättämään niin kuin lehtitietojen mukaan kehäykkösen autoilijoille lähes vuosittain käy. Haketta tehtiin viime perjantaina. Näillä lämpötiloilla se riittää aika pitkään. Polkupyöriin vaihdettiin nastarenkaat viikontakaista talvea varten. Lisäksi eilen uusittiin yksi lehmähallin juomapaikka. Putkihommat kuuluvat sarjaan mieluummin plussakelillä. Pimeä vuodenaika taas sopisi paremmin yhteen pakkasen ja lumen kanssa. Pimeys tietysti vähän kärsisi näistä kahdesta kaverista. Näillä leveysasteilla tuskin kuitenkaan jouduttaisiin niukkuuteen.

Tämä kaveri ei vielä viime talvena ollut nastarengaspyörän kokoinen, joten talvisäätä oli siksikin odotettu. 

 

Uuden juomapisteen eristepallot ovat siniset...

...vanhemmassa mallissa taas on valkoiset. Kauppojen ja konttorien juomavesiautomaateissa toinen tarkoittaa jäävettä ja toinen tavallista, mutten ikinä muista kummin päin. Näissä on kuitenkin tarjoilulämpötila sama. Altaasta on juuri juotu. Pallot ovat siksi alhaalla.

Marraskuun harmautta

Isäntä kauhaisi turvetta kukkuramitalla. Hämäränä päivänä traktorin valot näyttävät sisätiloissa tavallistakin komeammilta.

Aika harmaa päivä. Säätietojen mukaan aurinko on kuitenkin tänään oleskellut useita tunteja horisontin yläpuolella. Väliaikainen talvi taas käväisi paikkakunnalla eilen. Tänään oli enää lumiukon kohdalla valkea läikkä. Sunnuntaiaamun keskeyttämän haravoimisen jatkamiselle oli vain työesteitä. Hyödynsin ne (työesteet) lähes täysimääräisesti enkä juuri haravan piikkejä kuluttanut, koska suojasää ennusteiden mukaan jatkuu. Ja jos ei jatku niin, löytyväthän ne lehdet sieltä lumen alta keväälläkin.

Edellisessä kuvassa oikealla näkynyt paalikuorma  piti peruuttaa pois sonnin lastauksen tieltä. Kuormassa olleet paalit oli lastattu vankkuriin (pyörät sekä edessä että takana, etumaiset kääntyvät), joka on aika veikeä peruutettava. Oli kerrankin korkeatasoinen työpaikka, kun emäntä kiipesi yläkuvassa oikealla näkyvän paalikasan päälle tähystämään meneekö peruutus kohdilleen. Päätyovi ei pahnakasan takaa oikein traktorin koppiin näkynyt. Lisäksi tuli napattua tämä kuva.

Aamulla kuiviteltiin eläimiä ja lastattiin yksi sonni teurasautoon tavanomaisen paperipinon kera. Ketterä oli nimeltään tämänkertainen kaveri. Nimensä veroinen. Teki nimittäin ylimääräisen kierroksen teurasauton ympäri, ennen kuin huomasi, että kyydissähän on jo edelliseltä pysäkiltä matkaan nousseita lehmärouvia, joten ei sitä yksinään tarvitse matkustaa.

Lopussa vielä koristeena yksi videonpätkä, joka kertoo lähinnä siitä, että lehmän syöminen on aika levollista katseltavaa. Kaikki linssiluteet tosin yrittivät mahtua samaan kuvaan. Kameran oikealla puolella olisi ollut runsaasti tilaa ja rehua. Vasemmalta Saaga, Jyhve, Lutukka ja Kymppi.

Pojat pahnoille

Ulkoruokintakautta riitti tänä vuonna tavanomaista pidempään kuivan syksyn ansiosta. Säätyypin muututtua katon alle siirryttiin viime maanantaina. Karsinoissa oli kesän ajan varastoitu huoltoa odottavia maatalouskoneita. Odotus venyi, koska tehtiin hyvän sään aikana tehtäviä ulkohommia. Hyvän sään loppuessa tilaa piti kuitenkin tehdä nelijalkaisille säänsuojan tarvitsijoille.

"Pojat pahnoille!", komennettiin alkuviikosta ja sieltä tultiin. Tässä pääsee viettämään talvea pötsi täynnä. En tiedä oliko kamerassa mitään punasilmäisyyden poistoa aktivoituna, mutta vallinneessa marraskuun valossa kaikista tuli valkosilmäisiä.

Sisäänmarssi sujui joka joukkueelta mallikelpoisesti. Taisivat kaverit muistaa, että talvenvietto on mukavampaa, kun on katto ja kuivikekasa käytettävissä. Sisätiloissa pystyttiin myös vasikat erottelemaan emoistaan. Maalis-huhtikuussa syntyneet pienokaiset olivat tähän asti kulkeneet emonsa matkassa ja särpineet maitoa laidunruohon painikkeeksi. Luonnossa "omatoiminen" vieroitusikä on 8 - 11 kuukautta ja tähän haarukkaan tai lähes siihen vasikat ehtivätkin. Nyt oli siis aika itsenäistyä ja siirtyä eri puolille aitaa. Emotkin pääsevät huilaamaan maidontuotannosta.

Vieroituksen aikaan vasikoille tarjotaan mehevintä varastoista löytyvää säilörehua. Jotain herkkua maidon tilalle. Emoille taas annetaan täyttävintä rehua, mitä löytyy - "vähäkalorista". Tämä helpottaa umpeenmenoa eli maidontuotannon loppumista.

Jakris ja Jyhve iltapäiväteellä. Tai ainakin oli päiväteeaika. Näiden känttyjen särpimeksi taidettiin kuitenkin ottaa paikallista pohjavettä au naturel. Teenjuonti jäi emännän askareeksi.

Vieroittaminen on aina jonkinlainen stressi niin lehmälle, vasikalle kuin karjatilallisellekin. Alkuun aidan yli huudellaan suuntaan ja toiseen. Emoilla on huoli vasikoista, jotka eivät tule maidolle ja päinvastoin. Stressi pysyy pienempänä, kun vieroituspaikka on tuttu. Nyt tultiin saman katon alle, jossa vasikat olivat keväällä syntyneet. Osalla karjaa oli lisäksi osan kesää vesi ja kivennäistarjoilu järjestetty halliin.

Aunus ja Muolaa pari viikkoa sitten. Muolaa keskeytti
maidon lipittämisen kuvaajan lähestyessä. Poika on kasvanut
sitten viime näkemän.

Vieroitukseen liittyvää huutelua ja levottomuutta tutkimusten mukaan vähentää myös se, että emo ja vasikka pääsevät näkemään toisensa. Osalla emo olikin heti aidan takana, osalla käytävän toisella puolella. Näyttiin ja kuuluttiin siis puolin ja toisin. Lisäksi seurueet olivat tutut. Lehmävasikat olivat koko laidunkauden olleet samassa laumassa ja sillä väellä jatkettiin. Samoin sonnivasikoiden yhdentoista pojan poppoolla oli ollut yhteinen leikkikentällä hamasta varhaislapsuudesta.

Talonväen madollinen stressi tulee ylimääräisestä ammunnasta (möö). Intensiivisimmässä vaiheessa lähes koko ajan jollakulla on asiaa. Normaalistihan karjasuojassa on hiljaista silloin, kun eläimet ovat omassa rauhassaan. Yleensä mölinä on merkki siitä, että joku karvakorvista on aidan väärällä puolella ja rajanylittäjää joukolla komennetaan takaisin. Tai sitten joku lehmä on kiimassa. Vasikat eroteltiin maanantaina päivällä ja jo keskiviikkoaamuna oli melko hiljaista, enää satunnaisia välihuutoja. Hyvin meni siis.

Ylös, ulos ja lenkille

Marraskuu muttei liukasta. Oivallinen lenkkeilysää siis. Tai ainakin minusta plus viisi on vallan mainio olosuhde hiostuttavalle ulkoilulle. Suurkaupungeissa hölkätään muun muassa puistoissa, mutta täällä maalla ei tarvitse turvautua niin niukkaan luonnonvaraan. Voi mennä ihan oikeaan metsään. Joskus tietysti yhtä ja toista menee metsään ilmaisun ei-varsinaisessa merkityksessä.

Tutkimusten mukaan metsässä oleilu alentaa verenpainetta jo pieninäkin annoksina. Isäntä tosin epäilee, että omissa metsissä kulkiessa silmiin osuvien tekemättömien töiden vaikutus on ihan päinvastainen. Emännällä on vähän huolettomampi luonne, joten painevaikutukset varmaan ovat tutkimustenmukaiset. Sitä paitsi menin tänään pitkät matkat naapurien metsissä.

Maastot ovat siis oivalliset ilman kunnallisia pururatojakin. Se ero tietysti on, että jos pimeän aikaan mielii liikkua, valkeus tulee vain, jos sen tuo itse mukanaan. Led-otsalampulla kulutetut sähkön kilowattitunnit tonnikilometriä kohden jäänevät aika maltillisiksi valaistuun puistoon tms. verrattuna. Ne valot kun tuppaavat valaisemaan siinäkin kohtaa, missä kenkään ei juuri sillä hetkellä kulje.

Kyllä kelpaa kulkea. Talousmetsissä
tarvitaan metsäautoteitä ja koneuria.
Sivutuotteena tulee lenkkipolkuja
ja sauvakävelyreittejä lähistön asukkaille.
Ei tarvitse asvaltilla tömpsytellä.

Maisema vaihtuu matkan varrella.
Männikköön pääsee valoa riittävästi
aliskasvokselle. Tässä tiheän kuusikon alle
taas ei juuri pääse valoa, joten
siellä ei ole kasvillisuuttakaan.
Alimmat oksatkin kuihtuvat

Maisema vaihtuu myös vuosien varrella. Tämä naapurin
männikkö on ollut polvenkorkuista samoihin aikoihin
varttuneemman lapsityövoimamme kanssa.

Olisikohan pöytämallin joulukuusille markkinoita? Niitä tapasi
reitin varressa aika monta.

Näillä main matkanvarrella tapaa
myös kyyttöjä. Joviaali
viimekeväisten lehmävasikoiden
seurassa.

Jokusen vuoden takainen hakkuu avasi harjun päältä näkymän valtakunnallisesti merkittäväksi arvioituun Länsi-Hollolan kulttuurimaisemaan. Ennen tästä kohtaa osui metsäuralla liikkujan silmiin peltoaukeiden sijaan umpimetsä. Niin kuin tietysti taas muutaman kymmenen vuoden päästä.

Syksy meneillään

Salaojan huuhtelua on riittänyt nyt syksyllä useammallekin päivälle. Koska poutien jälkeen maa kantaa hyvin, on pellolle ollut mukava mennä huuhtelukalustonkin kanssa. Hyvästä säästä huolimatta työmaa on hieman märkä ja kurainen, mutta maaperästä liukenevan ruosteen värisävy on kyllä korea.

Onhan se saapunut jo ajat sitten, mutta syyssateet eivät ole kiusanneet eikä pahemmin pilvisyyskään. Haravointi on ollut suoranaista herkkua. Auringon paistetta, tyyntä, kuivia lehtiä, sen verran viileää ettei homma käy liian hiostavaksi, työn jälki näkyy ja tyytyväiset matkustajat.

Työmaalla on tarjolla kottikärrykyydillä meno-paluita lehtikasalta kippauspenkalle ja takaisin. Lehtikuorman päälle lastataan pari kappaletta pikkupoikia tuuraamaan pressua tai kuormaliinoja. Tai yleensä ei lastata vaan nämä pressukkeet asentuvat täysautomaattisesti. Paluumatka kippaamisen jälkeen menee kyllä ihan huvittelun piikkiin. Aika edullinen huvi. Tällainen ajelu oli kyllä muistaakseni lystikästä jo 35 vuotta sitten. Ei ole maailma mihinkään muuttunut. Oleellinen osa sitä haravoinnin viihtyisyyttä on tosin se, että päiväannos pysyy kohtuullisena. On pysynyt, kun työmaan sijoitus kiireellisyyslistassa ei ole kovin korkea.

Härkäpapupelto näyttää nyt tältä. Keväällä alle kylvettiin heinänsiemen, jotta ensi kesäksi saataisiin uutta nurmea rehuntuotantoon ja laitumeksi. Lämmin syksy on edistänyt viherjöitsemistä. Väri on kuitenkin hailakka, sillä valo rupeaa olemaan niukkuustekijä. Tänä vuonna pavun puinti onnistui kohtuullisesti vaikkakin myöhään. Huonolla tuurilla papu olisi mennyt lakoon ja heinä olisi kasvanut papukasvuston läpi ja puimurikuskilta olisi päässyt itku.

Poutasään hyvä puoli on ollut sekin, että hyvän sään aikana tehtäviä hommia on voinut tehdä vielä nyt marraskuussa. Muun muassa niitä salaojaoperaatioita, joiden kausi alkoi jo maaliskuussa. Lannanlevitystäkin sää on suosinut. Kuiva pelto ei lytisty levityskaluston alla. Kääntöpuoli on se, että pohjavedet ovat aika alhaalla. Täällä lähteen vieressä pohjaveden ylevyys tai alevuus ei kotioloissa tunnu, mutta paikoin voivat kaivoissa vedet olla vähissä. Vähyys on tietysti suhteellista. Ihmiset pärjäävät vielä aika vähälläkin vedelleä, mutta jos samasta kuivasta kaivosta pitää juottaa pyykkikoneen lisäksi muutaman kymmenen lehmää on kuiva kausi paljon lähempänä.

Mitä virta vie?

Mutkaava painanne keskellä on vanhaa perkausta edeltänyttä joenuomaa. Joki perattiin aikanaan yläjuoksun tulvien takia, mutta nyt vesi vaivaa ajoittain alajuoksua. Mikäli vettä saisi tulvitettua vanhoihin uomiin, voisi veden vaivaama ala pienentyä.

Isäntä on tämän päivän retkeillyt Teuronjoen vartta muutamien naapurien ja Vanajavesi-keskuksen biologin ja Lammin biologisen aseman professorin kera.  Teuronjoki virtaa Lammin Pääjärvestä Mommilan järveen. Lammin Pääjärvestä toinen puoli sijaitsee tosin Hämeenkosken puolella. Mommilasta vesien matka jatkuu Vanajaveden reitin kautta Kokemäenjoki kaunoiseen. Sanapari olisi tunnetumpi, jos Johan Strauss nuorempi olisi ollut suomalainen eikä itävaltalainen. Kaunoisesta joesta kertova kappale tietysti olisi saattanut jäädä tuntemattomammaksi. Karulla Pohjolalla ei tuohon aikaa ollut varaa niin lukuisiin joutilaisiin valssaajiin kuin Frans Joosefin valtakunnalla.

Teuronjokeen laskeva Läksiänoja. Puroon tulee lähdevesiä ja purossa on koskipaikkoja. Hyviä taimenen kutupaikkoja siis. Taimenten pääsy puroon ei saa estyä mahdollisissa toimissa. Alapuoliselle peltovälille suunniteltiin pohjapatojen avulla laskeutusalueita, jolloin osa vedestä voisi ohjautua vanhan uoman kautta. Tämä voisi vähentää uomaeroosiota pääuomassa.

Tavoitteena olisi selvitellä, voidaanko maa mausteineen pitää paremmin pellolla, miten edistettäisiin peltojen tulvasuojelua ja miten kaloille saataisiin lisää lisääntymispaikkoja. Virran viemisistä kiinnostuneita tiloja olisi joen varrella useita. Maahiukkasista ja ravinnemolekyyleistä on paljon iloa timotein tai rypsin juurilla, mutta Mommilan järven pohjassa muruset eivät ehkä löydä elämälleen tarkoitusta tai ainakaan tuo lisähyvää kansantalouteen.

Vanajavesi-keskuksella olisi mahdollisuuksia jonkinlaisiin mittauksiin ja esimerkiksi kosteikkojen tai laskeutusaltaitten vaikutusten selvittämiseen. Tarvittavaa tutkimusrahaa on olemassa usemmallakin momentilla riippuen siitä, mitä asiaa painotetaan. Sitä vain joutuu ensin byrokraattisesti hakemaan. Tutkijan työpaikan ylläpito vaatii siis usein asiaosaamisen lisäksi taitoa laatia hakemus ja raportoida hankkeista määrämuotoisesti. Yliopistojen antamalla tieteellisellä koulutuksella voisi saada tähän maahan jotain muutakin kuin arkistotolkulla hakemuksia ja hankeraportteja.

Vanajavesikeskuksen porukka oli kuitenkin yksimielinen siitä, että jos maatiloja halutaan toimintaan mukaan, kannattaa maatalouden ympäristötuen alla olevista rahoista pysyä kaukana. Suomi on muuten EU:n ainoa maa, jonka maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän toimenpiteitä perustellaan vesistöasioilla.

Avustusten hakumuodollisuudet ja niihin liittyvät vaatimukset tekevät yksinkertaisista kaivinkonehommista monimutkaisia ja ne ovat lisäksi tuensaajalle riskialttiita. Tarkastajan eriävä näkemys hankkeen hyväksyjän vastaavasta saattaa laittaa miinusprosentin kaikkiin tilan saamiin varsinaisiin maataloustukiin ja tämä riski vähentää kiinnostusta merkittävästi. Lisäksi vesiasioissa joutuu olemaan tarkkana siitä, mitä saa tehdä omalla luvalla ja mitä ely-keskuksen luvalla.


 

Tehokasta ja tehotonta siivousta

Tarjolla aiheeseen liittymättömiä kuvia. Harmonisempaa katseltavaa
kuin sekasotku. Onkohan sitä kellään omasta takaa, vai meilä vaan.
Laidunnettuun metsään on istutettu muutama tammi. Maistuisivat
kovin hyvin laiduntajille. Alkuun pääsy on turvattu aitaamalla
puille turva-alue.

Tänään on siivottu perusteellisesti eräiden nuorten herrojen huone. Lattioilta, sänkyjen alta ym. löytyi mm. näkkileipää, kakkoa, hapanleipää, rusinoita (keltaisia), taatelia, siirappia (lattian ja pöydän lisäksi kaadettuna kananmunakennon koloihin), siskojen karamelleja puoliksi syötynä, sokeripaloja kokonaisina ja murskana, öljyhampunsiemeniä, styroxmurusia (aika samankokoisia nämä kaksi), siskojen pikkutavaroita, teippirullan pohjia (teippi oli kierrettynä mm. kerrossängyntikkaitten siihen tikkaaseen, mihin ei ollut levitelty liimaa), lankarullia (langoista saa sekä myttyjä että hämähäkinverkkoja), tyhjiä liimapuikkoja, sukkia  (sekä parillisia että parittomia, siirapilla makeutettuna ja au naturel), coctailtikkuja (emme kierrätä näitä yksilöitä enää markkinatilaisuuksien kyyttöpullanmaistatukseen, menevät paikalliseen energiakäyttöön) ja muffinssivuokia. Oli varmaan jotain muutakin.

Kaverit on käyty peittämässä pimeän aikaan nukkumaan, joten kaikki likaiset yksityiskohdat eivät ole päässeet aikuisia liikaa häiritsemään. Sotku on saanut rauhassa kertyä. En ottanut kuvaa.

Tie vie sinne ja tie vie tänne ja tie vie kahtahalle.. Lehmänpolkua vähän
toisella kymmenellä olevassa kuusikossa. Homo erectukselle
(pystyihminen suom. huom.) kulkeminen on ajoittain hiukan
hankalaa - neulasia silmissä. Neljällä sorkalla, turpa oksiston
alapuolella menetelmällä maisema vaihtuu kuitenkin sangen sujuvasti.

Mitenkäs tämä liittyi maatalouteen? Tuli vain mieleen, että tämän boydiversiteetin hygienisoimiseen käytetty aika riittäisi talvikaudella ainakin kahdeksi viikoksi karsinoitten siivoamiseen muutamalta kymmeneltä naudalta. Kyllä lehmät ovat sitten siistejä ja helppohoitoisia saman ikäluokan ihmisiin verrattuna. Käytetyn apuvälineen kapasiteetissa tietysti on eroa: Electrolux 1,6 kW (sen verran vanha kapistus, että ylittää pölynimuridirektiivin sallimat lukemat) vai Valtra 100 kW. Jälkimmäinen ei tosin olisi mahtunut poikien huoneeseen. Eikä se selvästi pienitehoisempi etukuormaajafiiattikaan, jota myös karsinahommissa käytetään.

Sukupuuton pelko

Ekstratöitä aiheuttanut Lappis. Taitaa tulla vähän kalliimpaa lihaa.

Sonnit ovat laiduntaneet talon alapuolella olevaa laidunta. Osa lehmistä ja muutama hieho taas olivat toisella lohkolla näistä vähän matkan päässä. Väliin oli varmuuden vuoksi jätetty yhden lohkon levyinen no man's, vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa no gender's, land. Aamulla todettiin kuitenkin liikehdintää tällä puskurivyöhykkeellä. Selitys löytyi sähköpaimenen alhaisesta jännitelukemasta. Aidan läpäisy oli nippaissut liian vähän. Jossain meni sähköä maihin. Ennen sähkövajeen selvittelyä selvitettiin kuitenkin toteutuuko sukupuolien syrjintä laitumella edelleen toivotulla tavalla. Ei toteutunut. Puskurialueella oli useampia sonneja ja Lappis-niminen poika oli päätynyt lehmien puolelle asti. Lauman eläimet olivat onneksi pääasiassa tiineitä ja loput piakkoin teuraaksi meneviä, joten au-vasikoihin ei tarvitse varautua.

Tarkkasilmäinen erottaa tästä kolme jatkosta. Metri vasemmalle on vielä yksi. Yritin houkutella valkoisen sonnin kuvaustaustaksi, jotta aitalanka paremmin erottuisi. Kaveri ei valitettavasti tajunnut, kuinka hyödyllinen voisi olla.

Lajittelimme isännän kanssa lehmät vasikoineen metsälaitumen puolelle. Sonnivasikat tosin olisivat jääneet hengailemaan "isoveljen" kanssa, mikä viivytti osaa emoista. Ei lähdetty ennen kuin lapsikin oli turpa oikeaan suuntaan. Lehmät siirtyivät asiantuntevasti talouskeskuksen toisella puolella olevalle lohkolle. Lappis saatiin suhteellisen nätisti takaisin kavereitten joukkoon. Tämän jälkeen oli vuorossa aidan korjaus. Sitten oli tarkoitus mennä etsimään sähkönmaahanvirtauspaikkaa. Jäi tarkoitukseksi. Lappis ilmeisesti pelkäsi alkuperäisrotujen kuolevan sukupuuttoon, ja käveli aidan läpi lehmiä etsimään. Huoli oli tietysti täysin perusteltu. Sekä lapinlehmän että kyyton perimän säilyminen on uhanalaista. Rotujen edustajat ovat  paljon vähälukuisempia kuin valkoselkätikka tai liiito-orava.

Lietteenlevitysjälkeä tältä päivältä. Liete valuu multaimen lautasten tekemiin viiltoihin.  Maan uumenissa on hyvä odotella laidunkauden alkua. Valkoiset muruset ovat maanparannusaineena käytettyä puukuitua.

Ukki on tehnyt kellariin uuden sisäoven. Vanhan oven biohajoavat osat olivat alkaneet todistaa biohajoavuuttaan.

Emäntä siirtyi siis uuteen paikkaan aitaa korjaamaan. Täytyi korjata ennen kuin muu porukka keksii kävellä samasta lävestä. Lappis ei onneksi keksinyt, missä päin lehmät olivat, kävi vain kuikuilemassa toisella peltolohkolla muutaman sadan metrin päässä. Poika opastettiin takaisin aitaukseen ja emäntä siirtyi korjaamaan Lappiksen kauempana rikkomaa aitaa. Ilmeisesti arvaatte, mitä tapahtui, kun tämä työ oli valmistumassa. Toistoja tuli vielä muutama. Lehmiä etsimään ja kun mitään ei näkynyt takaisin poikien luo. Emäntä hakemaan lisää rautalankaa. Muutaman kerran aitaukseen palattiin nimittäin samalla tekniikalla kuin sieltä poistuttiin. Lopulta kaveri jäi haahuilemaan metsätielle sen verran pitkäksi aikaa, että ehdin etsimään kadonnutta sähköä. Syy oli ilmeinen. Puron ylittävästä aidasta oli keritty ylimääräinen aitalangan pätkä rullalle tolpan päähän, mistä se oli pudonnut - puroon. Johan johtui sähkö. Rulla ylös ja johan jännitteet paranivat. Lappiskin ilmestyi maisemiin. Pahimmat höyryt olivat haihtuneet, koska kaveri asettui laitumelle märehtimään. Päivän puuhailujen positiivisina puolina mainittakoon, että emäntä sai runsaasti raitista ilmaa ja satoi vain vähän.

Katse korviin

Korvamerkkien katsastusreissulla ylitettiin puro. Sonnit kahlaavat, mutta
kaksijalkaiset käyttävät yleensä siltaa (no, varikset ym. varmaan lentävät).
 Pikkuveli ei ole jalat ristissä, vaikka saappaista niin saattaisi päätellä.
Vesi virtaa saappaan kärkien suuntaan päämääränä Pohjanlahti.
Ehtiiköhän jatseihin mennessä Kirjurinluotoon?

Kyyttöpakastimessa on pinta vajunut. Lisätäyttö edellyttää soittoa teuraskuljettajalle. Toinen välttämätön toimenpide on korvatarkastus. Vaikusta ei niin väliä, mutta teuraaksi kelpaavat vain eläimet, joiden korvissa killuu riittävästi keltaisia muovilätkiä.

Merkkien bongaaminen on joskus todella vaikeaa, sillä toisilla eläimillä ne peittyvät tehokkaasti korvakarvojen joukkoon. Lisäksi molemmat korvat pitäisi päästä näkemään sekä edestä että takaa. Sonnin mitoilla päätä pystyy aika monella tavalla kääntelemään niin, että toisen korvan jompikumpi puoli on koko ajan näkymättömissä. Sillä korvakarvapuolella varman havainnon saamiseen ei hätäinen vilaus välttämättä riitä. Suunnitelluilta eläimiltä merkkejä ei onneksi ollut liikaa putoillut, joten emme joutuneet rasittamaan itseämme suunnitelmanmuutoksella. Siitä vain sitten naputtamaan numerosarjaa autoilijalle. Ainoastaan etukäteen nautaeläintunnuksella (tarkistin lukujonot kahteen kertaan) yksilöidyt eläimet ovat hakukelpoisia.

Laidunkauden loppua seuraa teurastamolla karitsasesonki. Pientä ruuhkaa siis meneillään, mutta sonneillekin kyyti luvattiin. Eläinten nouto ajoittunee ensi tai seuraavaan viikkoon. Silloin pääsee täyttämään lisää kuponkeja. Muuten on lähipäiville tiedossa lietteen levitystä kotona ja kylillä. Levitysaika päättyy lokakuun lopussa. Tänään lantaa on ajettu keväällä härkäpavun alle perustetulle nurmelle. Uudella laitumella pitäisi siten olla ensi keväänä kasvun eväät valmiina, kun säät alkavat suosia.

Laskunmaksu kuuluu (valitettavasti) joka sesongin töihin. Luomutarkastus ei ole ilmaista lystiä. Tämä oli ilmestynyt syyslomaviikolla postilaatikon täytteeksi.

Syyspäivää

Kiva vähän ujostelee kameran edessä.
Taustalla ruokintahäkki, muu porukka
keskittyy päivän paistatteluun
muutaman metrin päässä.

Paperihommia oli päässyt kertymään. Muun muassa niitä on tänään tehty. Harmillisesti, kun vallitseva sää on ollut mallia korea. Sen verran viileää on, ettei ruoho enää juuri kasva ja siksi laitumille ruokintaa täydennetään säilörehulla. Turpa maassakin kuitenkin kuljetaan ammattitaitoisen naudan tavoin. Maistuviakin korsia on siis vielä maassa kiinni.

Syyspäivän  illaksi päätettiin tutkia meillä ensimmäistä kertaa viljellyn Queenslan Blue -kurpitsan  perustason ravitsemuksellisia vaikutuksia. Oletimme tiettyä samankaltaisuutta aikaisempina vuosina kokeiltujen lajikkeiden kanssa. Tällä perusteella uskalsimme testata hypoteesia: riittävän monta lautasellista kurpitsasoppaa poistaa välittömän nälän tunteen. Testaus tehtiin kahden nälkäisen pikkupojan laajuisessa koeryhmässä, joten tilastollisessa merkitsevyydessä ei vielä kovin luotettaviin lukemiin päästä. Vaikutus arvioitiin korvakuuloisella desibelimenetelmällä. Melutason lasku  todistaisi tutkimushypoteesin oikeellisuudesta. Ilmeinen lasku havaittiin jo nopeasti tyhjenneen ensimmäisen lautasellisen jälkeen. Kiire asentamaan tuoretta pihavalaistusjärjestelmää oli kuitenkin ilmeinen este santsaamiselle. Saattaa siis vaikutus jäädä lyhytaikaiseksi.

Kurpitsan noutajien motivaatio-ongelmat katosivat välittömästi, kun luvattiin, että kuorista saa tehdä lyhdyn. Kaiverrusmotivaatiota sen sijaan olisi kaivattu lisää. Seiniin jäi syötävää enemmän kuin lyhdyn rakenteelliset ominaisuudet olisivat vaatineet. Puhuivat jotain teräväreunaisesta lusikasta. Olisi se varmaan hyvä. Soppaa kuitenkin saatiin ja tällä hetkellä nämä salmiakkisilmät valaisevat ulkona.

Kellariin

Viikolla tuli kuvailtua lähinnä viini- ja juustokellareita. Kotikellarista löytyi palattua tällainen kuvakulma.

Emäntä harrasti vajaan viikon verran ulkomaanmatkailua. - Hyvällä menestyksellä, sillä kotona oli poissaollessa kellari täyttynyt ja härkäpapupellot tyhjentyneet. Valtakunnan huoltosuhteesta puhuttaessa huollettaviin lasketaan yleensä eläkeläiset ja lapset. Tässä tapauksessa kuitenkin eläkeläiset ja alle kouluikäiset olivat varmistaneet, että ensi talven peruna- ja juureshuolto järjestyy.

Kurpitsat pitäisi säilyttää kuivassa ja viileässä, joten kellari ei ole optimipaikka. Paremman puutteessa sielläkin pärjätään jonkin aikaa. Kummankin lajikkeen taimia oli yhtä monta, mutta vihreä oli keltaista myskikurpitsaa selvästi satoisampi. Isännän mielestä varmaan turhan satoisia molemmat.

Porkkanan ja punajuuren kohdalla ei suurilla sadoilla juhlittu, mutta osa lantuista on oikein komeita. Viime mainitut ovat tosin vielä taivasalla. Huomenna ehtinee niiden kimppuun.

Isäntä oli kolmena iltapäivänä bongaillut härkäpapuja Sampon (=kellanruskea kotimainen puimuri) tankkiin ja nyt ne ovat kuivattuna siilossa. Muuten aika oli emännän ikävöinnin ohella kulunut lietteenlevityksessä ja salaojahommissa.

Puimurilla kauden viimeinen ottelu - kellanruskea puimuri vastaan tumman ruskea puna-apila - päättyi hetki sitten kotijoukkueen voittoon. Ottelun alkupuolella apilakasvusto meinasi yllättää varsistonsa hyökkäyksellä kotijoukkueen silppuripäähän. Puimuripuolen kapteenin tekniset kyvyt kuitenkin riittivät torjumaan hyökkäyksen ja varmistamaan voiton. Siemensato on nyt saatu puimurin tankkiin ja odottelee kuivatusta.

Puna-apila näyttää puintivalmiina tältä. Punaisista kukkasista tulee tuleentuneena ruskeita.

Hiveniä

Oletteko kuulleet, että lehmällä on karhea kieli? Kuluisi kivennäiskaukalon
pohja tietysti santapaerillakin, mutta tämä on hiottu lehmän kielellä.
Laitumella oleva kaukalo on syöty tyhjäksi. Aika täydentää.

Lehmien ruoka- vai pitäisikö sanoa rehuvalio on hyvin terveellinen. Vähäsuolaista kasvisruokaa joka päivä. En ainakaan ole kuullut nautaeläinlääkärien puhuvan verenpainetaudista tai kakkostyypin diabeteksesta.

Laitumelle lähtevä kivennäiskuljetus lastattuna ja kuorma sidottuna.
Tarakassa lukee maks. 25 kg. Säkillisessä on 20 kiloa.

Hivenaineiden saannin varmistamiseksi eläimille annetaan täydennykseksi kivennäisseosta. Erityinen riski Suomessa on seleenin puute. Jääkausi on aikanaan raapinut Suomesta pintamaata eteläisempien maailmankolkkien käyttöön. Hyvä puoli on se, että tässä menivät epäterveelliset kadmiumit. Huono puoli taas se, että välttämätöntä seleeniäkin on vähänlaisesti. Lisäksi Suomen maalajit ovat luontaisesti hapahkoja, mikä pitää seleenin kasvien ulottumattomissa.

Voimanlähde (teho 1 ev, emäntävoiman muuntokerroin
hevosvoimaan tuntematon ) tankkautui aamulla kaurapuurolla,
puolukoilla ja teellä. Kuorma hoituu siis perille bioenergialla.

Seleenin puute aiheuttaa lihasten surkastumista ja tämä näkyi ennen maailmassa muun muassa teurastamolla. Ihmisetkin kärsivät oireista. Lannoitteisiin ruvettiin lisäämään seleeniä 1970-luvulla puutosoireiden estämiseki. Lannoitteista seleeni päätyi lopulta rehun kautta kotieläimille ja ruokakasvien ja eläinperäisten elintarvikkeiden kautta ihmisille.

Luomueläimille seleenin puute voi olla ongelma, sillä luomupelloille ei seleenitäydennettyjä - tai muitakaan - väkilannoitteita voi käyttää. Luomueläimen terveys vaatii kuitenkin seleeniä siinä missä tavanomaisenkin. Jopa hitaasti kasvavien kyyttöjen kasvuvauhti on sellainen, että seleenin suhteen pitää olla tarkkana.

Uutta kasvua

Rikkaäes, jolla myös saa kylvettyä
piensiemeniä  - esim. heinää ja
rypsiä. Kokoontaitettava malli
kuljetusasennossa. Siemenet ovat
keskellä olevan punaisen mötikän
sisässä, mistä ne letkuja pitkin puhalletaan
maahan. Piikit maahan osuessaan hieman
peittelevät jälkeä. Etualalla voimamies
nostamassa nivelakselia.

Tältä "naurismaa", siis rypsi, näytti
toissaviikolla. Tämän suven
kasvu on pääosin kasvettu. Sen
verran on jo viielää.

Ensi vuonna puitavat rypsit kylvettiin heinä-elokuun vaihteessa. Siementä kuluu muutama kilo hehtaarille. Alle gramma neliömetrille. Kuulostaako laboratorio-touhulta? Muutaman kilon virhe hehtaarikohtai-
sessa määrässä on siis prosentuaalisesti aika iso. Homma voi kuitenkin onnistua hyvinkin tarkkaan. Sitten tulee talvi, joka tuhoaa pienen tai suuren osan taimista. Se siitä tarkkuudesta sillä kertaa. Oikeaan määrään kuitenkin pyritään. Ihan senkin takia, että siemen maksaa.

Viime vuosina olemme kylväneet rypsit kynnettyyn heinäpeltoon naapurin rikkaäkeellä. Kynnöspellolla töyssyttely kysyy traktorikuskilta hyvää selkää, mutta lopputulos on ollut hyvä ja rikkaäkeellä kylvö käy suuren työleveyden vuoksi paljon nopeammin kuin perinteisillä menetelmillä. Seuraavan kesän puinteihin mennessä talvi on kynnökset tasoittanut.

Tällainen pikkuporkkana rypsin juuri oli puolitoista viikkoa sitten.

Rypsin taimien on ehdittävä syksyn aikana riittävän suuriksi, jotta talvesta selvitään. Oleellista on juuren koko ja kasvupisteen sijainti lumeen ja pakkaseen nähden. Lumen ja pakkasen sijainti tosin menee oikein vain planeetan tarkkuudella. Viime talvena kumpaakin oli täällä aika nuukasti. Pohjoisella pallonpuoliskolla molempia silti tavattiin. Niin varmaan tulevanakin talvena.

Keväällä nähdään, ovatko rivit harventuneet ja jos ovat niin kuinka paljon. Onko jäjelle jääneitä yksilöitä riittävästi vai joutuuko pellolla kulkemaan kuin von Döbeln Juuttaalla - aukkoja katsellen. Todellisuudessa epäilen Suomen sodan urhojen rivien olleen aukkoisten sijasta vain aikaisempaa lyhyempiä. Vai miten sotaväki miestappioiden jälkeen toimii, jätetäänkö riveihin tyhjiä välejä? Asepalvelus ei kuulu emännän ansioluetteloon, joten luulo oli tässä esittämässä tiedon väärttiä. Rypsin taimet eivät kuitenkaan harventumisen jäljiltä - harmi kyllä - pysty vastaavaan uudelleen järjestymiseen. Kovin epäedullisen talven jälkeen aukkoja katsellessa pohditaan, pärjääkö tämä vai pitääkö muokata ja kylvää jotain muuta.

Syysrypsin syysvehreyttä.